Sarjamme toisessa osassa John Molyneux tutkii taistelua vastavallankumousta vastaan Venäjällä Lev Trotski johti taistelua Josif Stalinin vastavavallankumousta vastaan. Tuo taistelu alkoi vuonna 1923, kuusi vuotta Venäjän vallankumouksen jälkeen.
Vuonna 1927 Stalin sai ratkaisevan voiton ja Trotski erotettiin kommunistisesta puolueesta.
Hänet lähetettiin vuonna 1928 sisäiseen karkoitukseen Alma-Ataan, lähelle Kiinan rajaa, ja karkotettiin Venäjältä vuonna 1929.
Tässä taistelussa oli kolme pääkysymystä. Ensimmäinen oli työläisdemokratia.
Trotski ja hänen kannattajansa, vasemmisto-oppositio, yrittivät puolustaa työväenluokan demokratiaa kommunistisessa puolueessa ja neuvostovaltiossa.
Stalin taas teki kaiken voitavansa vahvistaakseen johtamansa kasvavan byrokratian valtaa.
Toinen oli talouspolitiikka. Trotski kannatti teollistamisohjelmaa työväenluokan taloudellisen ja yhteiskunnallisen aseman voimistamiseksi.
Se oli nääntynyt puolustaessaan vallankumousta verisessä sisällissodassa.
Aluksi Stalin esti teollistamista. Sitten, vuonna 1928, lyötyään vasemmisto-opposition, hän toteutti sen pikavauhtia työläisten mittavan riiston pohjalta.
Kolmas oli kysymys sosialismista yhdessä maassa. Karl Marx ja Friedrich Engels olivat sanoneet, että taistelu sosialismin puolesta oli perimmiltään kansainvälistä.
Bolsevikkipuolue oli johtanut Venäjän vallankumousta. Sen mukaan vallankumous saattoi selvitä vain leviämällä muihin maihin, erityisesti Saksaan.
Vuonna 1924 Stalin hylkäsi tämän ajatuksen ja korvasi sen linjalla sosialismin rakentamisesta pelkästään Venäjällä. Trotski ja vasemmisto-oppositio vastustivat teoriaa sosialismista yhdessä maassa marxilaisuuden ja internationalismin pettämisenä.
Totunnaiset historian kirjat kuvaavat tavallisesti Trotskin taistelun Stalinia vastaan henkilökohtaisena valtataisteluna tai eri temperamenttisten tai eri ajatuksia edustavien yksilöiden yhteenottona.
Todellisuudessa kyseessä oli taistelu eri yhteiskunnallisten voimien välillä.
Trotski edusti sitä, mikä oli jäljellä vuonna 1917 perustetusta työväenvallasta. Stalinissa ruumiillistui byrokraattikerrostuma, joka oli nopeasti muuttumassa uudeksi hallitsevaksi luokaksi.
Se miksi Stalin voitti, ei ollut henkilökohtainen paremmuus tai edes alhainen oveluus. Syynä oli se, että siinä erityisessä tilanteessa, jossa Venäjän työväenluokka oli uupunut, hän edusti voimakkaampaa yhteiskunnallista voimaa.
Trotskin vastarinta, vaikka hän kärsikin tappion, oli historiallisesti erittäin merkittävää. Se pelasti marxilaisuuden kunnian.
Se auttoi säilyttämään sosialismin ihanteena demokratian, vapauden ja tasavertaisuuden yhteiskunnan byrokraattisen tyrannian ja totalitaarisen diktatuurin sijaan.
30-luvulla tuo diktatuuri saavutti hirviömäiset mittasuhteet. Miljoonat tavalliset työläiset ja talonpojat lähetettiin kuolemaan Siperian keskitysleireille.
Stalin järjesti Moskovan hirvittävät näytösoikeudenkäynnit. Vanhat bolsevikit, jotka joutuivat hänen hallintonsa epäsuosioon, pakotettiin tunnustamaan absurdeja rikoksia, kuten fasistien agenttina toimimisen tai tehtaiden sabotoimisen. Miltei jokainen johtava vallankumouksellinen vuodelta 1917 hävitettiin.
Vuonna 1936 Trotski julkaisi musertavan kritiikin stalinismista kirjassaan Petetty vallankumous.
Stalinin järjestelmä, joka perustui valtionomistukseen, ei yksityisomistukseen, mutta joka riisti työläisiä, oli uusi ilmiö eikä Trotski mielestäni onnistunut täysin sen analysoinnissa.
Hän piti sitä edelleen työläisvaltiona, vaikkakin rappeutuneena, kun siitä todellisuudessa oli tullut uusi kapitalismin muoto, valtiokapitalismi.
Siitä huolimatta Trotski kieltäytyi pitämästä sitä sosialistisena. Hän osoitti, että stalinismi ei ollut jatkoa leninismille, vaan sen vastavallankumouksellinen vastakohta.
Hän sanoi, että bolsevismia ja stalinismia erotti “verivirta”. Stalinismi ei ollut marxilaisuuden tai vallankumouksen looginen tai väistämätön tulos.
Sen sijaan se oli tulos Venäjän vallankumouksen eristymisestä, siitä, ettei sen ollut onnistunut levitä muihin maihin ja Venäjän työväenluokan heikkoudesta.
Se oli mittava anti tulevaisuudelle.
Se on ajankohtainen tänäänkin, koska hallitsijamme sanovat vieläkin, että Venäjän tapahtumat osoittavat, ettei sosialismi toimi ja voi johtaa vain tyranniaan.
Maanpaossa Trotski piti yhä kiinni siitä, että kansainvälinen työväen vallankumous pysyi ainoana keinoa taata ihmiskunnalle tulevaisuus.