Johdanto Lähi-idässä ja sen ulkopuolellakin ovat islamistiset liikkeet hallinneet politiikkaa ainakin sitten Iranin vallankumouksen 1978-79. Nämä liikkeet, joita Lännessä kuvataan vaihtelevasti "islamilaisena fundamentalismina", "islamismina", "integrisminä", "poliittisena islamina" ja "islamilaisuuden paluuna", edustavat yhteisön "uudelleensyntyä" palaamalla profeetta Muhammedin alkuperäisiin oppeihin. Niistä on tullut tärkeä voima Iranissa ja Sudanissa joissa ne vielä pitävät valtaa, Egyptissä, Algeriassa ja Tadzikistanissa joissa ne osallistuvat katkeraan aseelliseen taisteluun valtiota vastaan, Afganistanissa jossa kilpailevat islamistiliikkeet ovat käyneet sotaa toistensa kanssa sitten venäläismielisen hallituksen kaatumisen, Jordanjoen miehitetyllä Länsirannalla jossa niiden taistelutahto uhkaa vanhan PLO:n valtaa palestiinalaisten vastarinnassa, Pakistanissa jossa ne ovat merkittävä osa oppositiota ja äskettäin Turkissa, jossa Hyvinvointipuolue on saanut johdettavikseen Istanbulin, Ankaran ja useita muita kaupunkeja. Islamististen liikkeiden nousu on ollut ankara isku liberaalille älymystölle ja tuottanut paniikkiaallon niiden keskuudessa, jotka uskoivat siirtomaavallanvastaisten kamppailujen saavuttamaa voittoa 1950- ja 1960-luvulla seuranneen "nykyaikaistamisen" johtavan väistämättä valistuneempiin ja vähemmän sortaviin yhteiskuntiin.1 Sen sijaan he saavat todistaa sellaisten voimien kasvua, jotka näyttävät hakevan rajoitetumpaa yhteiskuntaa, joka pakottaa naiset huntuihin, käyttää terroria tukahduttamaan ajatuksen vapautta ja uhkaa mitä raaimmilla rangaistuksilla sen säädöksiä uhmaavia. Egyptin ja Algerian kaltaisissa maissa liberaalit asettuvat heitä aiemmin vainonneen ja vanginneen valtion rinnalle sodassa, jota se käy islamistipuolueita vastaan. Liberaalit eivät ole ainoita, jotka ovat hämmentyneetislamismin noususta. Samoin on käynyt vasemmistolle. Se ei ole tiennyt, kuinka reagoida siihen, minkä se näkee perinteisesti taantumuksellisten voimien tukemana pimeänä oppina, jolla on tukea yhteiskunnan köyhimpien ryhmien keskuudessa. Tämä on johtanut kahteen vastakkaiseen suhtautumistapaan. Ensimmäisessä nähdään islamismi jälleensyntyneenä taantumuksena, fasismin muotona. Tämän kannan otti esimerkiksi silloin vielä vasemmistolainen yliopistomies Fred Halliday pian Iranin vallankumouksen jälkeen, viitatessaan Iranin järjestelmään "fasistinkasvoisena islamina".2 Näin asennoitui suuri osa Iranin vasemmistoa Khomeinin hallinnon vakiinnuttua 1981-82. Ja sen hyväksyy suuri osa Egyptin ja Algerian vasemmistosta tänään. Niinpä eräs algerialainen vallankumouksellinen marxilainen ryhmä on väittänyt, että islamistisen FIS:n periaatteet, ideologia ja poliittinen toiminta "ovat samanlaisia kuin Ranskan Front Nationalin" ja että se on "fasistinen suuntaus".3 Tuollainen analyysi johtaa helposti käytännön johtopäätökseen: poliittisia liittoja fasistien pysäyttämiseksi on rakennettava mihin hintaan tahansa. Niinpä Hallidayn johtopäätös oli, että Iranin vasemmisto teki virheen, kun ei 1979-81 liittoutunut "liberaalin porvariston" kanssa "Khomeinin taantumuksellisia aatteita ja politiikkaa" vastaan.4 Tämän päivän Egyptissä vasemmisto, johon vaikuttaa perinteinen kommunistinen traditio, tukee käytännössä valtiota tämän sodassa islamisteja vastaan. Päinvastainen lähestymistapa on nähdä islamistiliikkeet sorrettujen "edistyksellisinä" ja "imperialisminvastaisina" liikkeinä. Tämän oli suuren osan Iranin vasemmistoa kanta vuoden 1979 vallankumouksen ensimmäisessä vaiheessa, jolloin neuvostomielinen Tudeh-puolue, Fedayeen-sissijärjestön enemmistö ja vasemmistolainen Islamistinen Kansan Mujaheddin kaikki luonnehtivat Khomeinin takana olevia voimia "edistykselliseksi pikkuporvaristoksi". Johtopäätös tästä oli, että Khomeini ansaitsi käytännössä kritiikittömän tuen.5 Neljännesvuosisata aiemmin egyptiläiskommunistit ottivat joksikin aikaa saman kannan Muslimiveljeskuntaan, kehottaen sitä liittymään "yhteiseen taisteluun Nasserin 'fasistista diktatuuria' ja tämän 'englantilaisamerikkalaisia tukijoita' vastaan."6 Haluan osoittaa, että molemmat kannat ovat vääriä. Ne eivät näe nykyaikaisen islamismin luokkaluonnetta tai sen suhdetta pääomaan, valtioon ja imperialismiin. Seuraava kappale

Radikaali islam l Nettikirjasto l Murros l Sosialistiliitto