Tony Cliff
Maailma voitettavana
Yhdeksän vuotta sitten romahti Berliinin muuri. Pian sen jälkeen seurasivat Itä-Euroopan ja Venäjän stalinistiset järjestelmät.
51 vuotta sitten, 1947, tulin johtopäätökseen, että stalinistinen järjestelmä oli valtiokapitalistinen. Kirjoitin muutaman kirjan, joissa kehittelin teoriaa. Mutta tietenkään ei voi olla varma omista ajatuksistaan, jos ajan koe ei vahvista niitä. Stalinistisen järjestelmän romahdus antoi mahdollisuuden vahvistaa tai hylätä teorian. Jos yksi lääkäri sanoo potilaalle, että tällä on syöpä, ja toinen, että tuberkuloosi, kuolinsyyn selvitys kertoo, kumpi oli oikeassa.
Stalinistisen järjestelmän romahdus teki kuolinsyyn selvityksen mahdolliseksi. Jos Venäjä oli sosialistinen maa tai stalinistinen hallitus työläisvaltio, vaikka sitten rappeutunut tai vääristynyt, stalinismin romahdus olisi merkinnyt, että oli tapahtunut vastavallankumous. Tietenkin työläiset olisivat puolustaneet työläisvaltiota samalla tavalla, kuin työläiset aina puolustavat liittojaan, olivat ne kuinka oikeistolaisia ja byrokraattisia tahansa, niitä vastaan jotka yrittävät hävittää liitot. Työläiset tietävät omasta kokemuksestaan, että heikkokin liitto on työläisten puolustusjärjestö. Järjestäytyneen työpaikan työläiset ansaitsevat paremmin, ja heillä on paremmat ehdot kuin jos liittoa ei olisi.
Puolustivatko Venäjän ja Itä-Euroopan työläiset järjestelmää 1989-91? Eivät tietenkään. Työläiset olivat täysin passiivisia. Väkivaltaa oli vähemmän kuin Britannian kaivoslakon aikana 1984—85. Ainoa maa, jossa järjestelmää puolustettiin, ja väkivaltaisesti, oli Romania. Mutta siellä sitä eivät puolustaneet työläiset, vaan Securitate, salainen poliisi.
Ja toiseksikin, jos kyseessä olisi ollut vastavallankumous, huipulla olleet henkilöt olisi vaihdettu. Mutta luonteenomaista stalinistisen järjestelmän romahdukselle oli, että sama väki, nomenklatuura, joka oli hoitanut taloutta, yhteiskuntaa ja politiikkaa stalinismin aikana, jatkoi huipulla. Vuodet 1989—91 eivät olleet askel taaksepäin tai askel eteenpäin huipulla oleville, vaan yksinkertaisesti sivuaskel.
Siksi onkin selvää, että mitään laadullista muutosta stalinistisen järjestelmän ja nyt Venäjällä ja Itä-Euroopassa vallitsevan välillä ei ollut. Koska nyt kukaan ei kiellä, että järjestelmä on kapitalistinen, se oli siis kapitalistinen tätä ennenkin.
Lokakuun vallankumous 1917 toi työväenluokan valtaan Venäjällä. Vallankumouksen kansainvälinen vaikutus oli valtava. Työläisten vallankumouksia tapahtui Saksassa, Itävallassa ja Unkarissa, kommunistisia joukkopuolueita muodostui Ranskassa, Italiassa ja muualla. Lenin ja Trotski olivat täysin vakuuttuneita, että Venäjän vallankumouksen kohtalo riippuisi Saksan vallankumouksen voitosta. He toistivat yhä uudelleen, että ilman sitä oltaisiin hukassa.
Valitettavasti Saksan vallankumous (1918-23) päättyi tappioon. Vallankumouksellisen puolueen ja kokeneiden kaadereiden puuttuminen kariutti vallankumouksen. Yhä uudelleen ja uudelleen nähdään työväen vallankumouksen jäävän voitotta vallankumouksellisen puolueen puuttuessa: Espanja ja Ranska 1936, Italia ja Ranska 1944-45, Unkari 1956, Ranska 1968, Portugali 1974, Iran 1979, Puola 1980-81.
Saksan vallankumouksen tappio 1923 aiheutti heilur liikkeen pessimismin puolelle ja oikeiston sopeutumiseen Venäjällä. Stalin kävi avoimesti kampanjaa Trotskia vastaan 1923. Häntä edesauttoi, että Lenin oli kuolinvuoteellaan ja poissa toiminnasta noin vuoden. Trotskin selitys stalinismin nousulle Venäjän vallankumouksen eristymisen ja maailmankapitalismin paineen tuotteena oli täysin oikea. Siten hänen kuvauksensa sen ajan stalinistisesta systeemistä rappeutuneena työläisvaltiona oli sopiva.
Mutta entä jos maailmankapitalismin paine jatkuu ja jatkuu? Muuttaako paineen määrä sen laatua?
Jos raivohullu koira käy kimppuuni, on minun vastattava samalla mitalla, symmetrisesti. Jos se käyttää väkivaltaa, on minun käytettävä väkivaltaa. Minun hampaani eivät tietenkään vastaa sen hampaita, joten minun on käytettävä keppiä. Jos tapan sen kiukkuisen koiran, symmetria loppuu siihen. Samoin käy, jos koira saa minut hengiltä. Mutta miten käy, jos en ole tarpeeksi vahva tappamaan koiraa eikä se ole tarpeeksi vahva tappamaan minua, ja me olemme tässä tilanteessa yhdessä huoneessa kuukausikaupalla? Kuka erottaa hullun koiran minusta?
Neuvostojärjestelmää vastaan hyökkäsivät Saksan, Britannian, Yhdysvaltain, Ranskan, Italian, Romanian, Suomen, Latvian, Liettuan ja Turkin asevoimat. Näiden armeijoiden, yhdessä valkoisten venäläisten armeijoiden kanssa, ei onnistunut lyödä puna-armeijaa. Toisaalta ei Venäjän vallankumouksellisen hallituksenkaan onnistunut lyödä maailman kapitalistisia hallituksia. Niinpä maailmankapitalismin paine lopulta pakotti stalinistisen järjestelmän muuttumaan yhä enemmän maailmankapitalismin kaltaiseksi. Talouden ja Venäjän armeijan liikelait olivat identtisiä maailmankapitalismin kanssa.
Kun Stalin julisti 1928, että Venäjä saavuttaisi 15 tai 20 vuodessa kehittyneet teollisuusmaat, se merkitsi, että yhden sukupolven aikana Venäjä saavuttaisi sen, mihin Britannialta meni 100 vuotta teollisuusvallankumouksen aikana. Britanniassa vei kolme vuosisataa päästä maanaitauksilla eroon talonpojistosta kapitalismin kehityksen edistämiseksi. Venäjällä talonpojisto pakkolunastettiin kolmessa vuodessa ns. ”kollektivisoinnilla”.
Kymmeniä miljoonia talonpoikaisperheitä pakkolunastettiin ja pakotettiin kollektiivitiloihin ylijäämäviljan puristamiseksi heiltä myytäväksi maailmanmarkkinoilla koneiden ostamiseksi ja myös miljoonien uusien teollisuustyöntekijöiden ruokkimiseksi halvalla. Miljoonia lähetettiin orjatyöleireihin Siperiaan. Stalinin kollektivisoinnin kauhut muistuttavat Marxin kuvausta maanaitauksista Pääoman ykkösosassa. Hän kirjoitti: ”Kapitalismi on syntymästä kuolemaansa saakka veren ja loan peitossa.”
Orjatyö Venäjällä muistuttaa orjuuden roolista Yhdysvalloissa sen rasvatessa amerikkalaisen kapitalismin rattaita, sekä orjakaupan roolia kapitalismin kehittymisessä Britanniassa: ”Bristolin muurit on peitetty neekereiden verellä.”
Kun Stalin rakensi teollisuus- ja sotilaskoneistoaan, hänen oli aloitettava paljon heikommalta pohjalta kuin häntä vastassa olleet maat, mutta ei yhtään vähemmällä kunnianhimolla. Jos Natsi-Saksalla oli tankkeja ja lentokoneita, ei Stalinin rakentama sotilaskoneisto voinut heijastaa Venäjän tuotantovoimia (eihän talonpojilla vuonna 1928 ollut traktoreita, vaan puuaurat), vaan sen oli heijastettava Saksan.
Venäjän teollistaminen oli pitkälti suuntautunut rakentamaan raskasta teollisuutta aseteollisuuden perustana.
Yksi tekemäni tutkimus, jota pidin hyvin mielenkiintoisena, oli vertailla eri viisivuotiskausien tuotantoa. Löysin ensimmäisen, toisen, kolmannen, neljännen ja viiden viisivuotiskauden tavoitteet ja vertasin niitä. (Stalinin Venäjällä kukaan ei olisi uskaltanut tehdä sitä.)
Raskaassa teollisuudessa teräksen tuotantotavoite ensimmäisellä viisivuotiskaudella oli 10,4 miljoona tonnia; toisella 17 miljoonaa; kolmannella 28 miljoonaa, neljännellä (sodan seurauksena) 25,4 miljoonaa ja viidennellä 44,2 miljoonaa. Käyrä nousee selkeän jyrkästi ylöspäin. Sama koskee sähköntuotantoa, hiilentuotantoa, harkkorautaa jne.
Kulutustavaroiden kohdalla kuva on täysin toinen. Esimerkkinä puuvillatuotteet: ensimmäisen viisivuotiskauden tavoite oli 4,7 miljoonaa metriä; toisen 5,1; kolmannen 4,9; neljännen 4,7. Yli kahdenkymmenen vuoden aikana tavoite ei noussut lainkaan. Villatuotteiden kohdalla kuva on vieläkin synkempi. Ensimmäinen viisivuotiskausi pyrki nostamaan tuotannon 270 miljoonaan metriin; toinen 227:een; kolmas 177:een; neljäs 159:een. Tavoitteita leikattiin yli 20 vuoden aikana miltei 40 %.
Venäjä tuotti menestyksekkäästi tekokuita, mutta ei kenkiä.
Kapitalismia hallitsee tarve pääoman kasaamiseen. Fordin on investoitava, muuten se jää General Motorsin jalkoihin. Kapitalististen yritysten kilpailu pakottaa jokaisen niistä investoimaan enemmän ja enemmän, kasaamaan yhä enemmän ja enemmän pääomaa. Kapitalistien välinen kilpailu pakottaa jokaisen niistä myös lisäämään työläisten riistoa. Pääoman tyrannia työläisiin on pääomien välisen kilpailun kolikon toinen puoli.
Sama pätee stalinistiseen tyranniaan Venäjän työläisiin ja talonpoikiin. Ankara riisto, työleirit mukaan lukien, oli sivutuote Venäjän kapitalismin ja muiden kapitalististen valtojen, etenkin Natsi-Saksan, välillä.
Vuoden 1947 en ole koskaan käyttänyt sanaa Neuvostoliitto. Sana on täydellinen vale. Stalinistisella Venäjällä ei ollut neuvostoja. Kaikissa vaaleissa oli vain yksi ehdokas vaalipiirissä (kuten Natsi-Saksan vaaleissa), eikä tämä koskaan saanut vähempää kuin 99 % äänistä eikä koskaan yli 100 %, paitsi yhdessä tapauksessa. Vuoden 1947 Korkeimman neuvoston vaaleissa Stalin sai yli 140 % äänistä. Pravda selitti seuraavana päivänä, että naapurivaalipiirien äänestäjät olivat tulleet äänestämään Stalinia osoittaakseen innokasta tukeaan. Tavallisesti äänestystulos ilmoitettiin äänestyksen jälkeen, paitsi yhdessä tapauksessa: vuoden 1940 kansanäänestyksessä Latvian, Liettuan ja Viron liittymisestä Neuvostoliittoon Moskovan uutistoimisto TASS erehtyi ja julkaisi tuloksen päivää etukäteen. London Times julkaisi siten tulokset päivää ennen äänestystä.
Eikä sitä voi kutsua liitoksi. Liitto on vapaaehtoinen yhteenliittymä. Venäjän ja Ukrainan välillä ei ollut sen enempää liittoa kuin Intian ja Britannian. Kyseessä oli imperiumi, ei liitto. Neuvostoliiton täydellinen nimi oli Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto. Venäjä ei ollut sosialistinen, vaan valtiokapitalistinen. Mitään tasavaltoja, siis demokratiaa, ei ollut, vaan totalitaarinen tyrannia.
Valtiokapitalismiteoriaa vastaan on esitetty kolme pääväitettä. Ensiksikin kapitalismi on yhteneväistä yksityisomistuksen kanssa. Venäjällä tuotantovälineet olivat valtion omistuksessa, eivät yksityisessä.
Toiseksikin kapitalismi ei sovi yhteen suunnittelun kanssa. Venäjän talous oli suunniteltu.
Kolmanneksi, stalinistisella Venäjällä tarvittiin poliittinen vallankumous hallitusjärjestelmän muuttamiseksi, siinä kaikki, kun taas kapitalismissa on tarpeen tehdä yhteiskunnallinen, ei vain poliittinen vallankumous.
Käsitellään kaikkia väitteitä vuorollaan.
1847 Proudhon, epämääräinen ranskalainen sosialisti, kirjoitti kirjassaan Kurjuuden filosofia, että kapitalismi on samaa kuin yksityisomistus. Marx kirjoitti ivallisessa Proudhon-kritiikissään, Kurjuuden filosofiassa: ”Yksityisomistus on juridinen abstraktio.” Jos yksityisomistus on sama kuin kapitalismi, oli orjanomistusyhteiskunnassa kapitalismi, koska siinä oli yksityisomistus; feodalismissa meillä oli kapitalismi, koska silloinkin vallitsi yksityisomistus. Proudhonin aatteet ovat sekasotkua. Omistusmuoto on vain muoto, se ei kerro sisältöä. Yksityisomaisuutta voi olla orjayhteiskunnassa, feodalismissa ja palkkatyön vallitessa.
Jos joku sanoo, että hänellä on ”pullo täynnä jotakin”, se ei kerro mitä se jotakin on. Se voi olla viiniä, se voi olla vettä, se voi olla jätettä. Koska säiliö ja sisältö eivät ole sama asia, sama sisältö voidaan laittaa erilaisiin säiliöihin. Vesi voidaan laittaa pulloon, lasiin tai kuppiin. Jos yksityisomistus voi sisältää orjuuden, maaorjuuden ja palkkatyön, niin tietenkin orjuutta voi olla yksityisomistuksen ja valtionomistuksen yhteydessä. Egyptin pyramidit rakennettiin orjatyövoimalla. Olen varma, etteivät orjat sanoneet toisilleen: ”Luojan kiitos että me emme tee työtä yksityisomistajalle, vaan faaraolle, siis valtiolle, joka omistaa meidät.” Keskiaikana hallitsevana suhteena oli, että maaorjat elivät kylissä ja feodaaliherra kartanossa. Mutta oli toisenlaistakin maaorjuutta – maaorjia kirkon omistamalla maalla. Se, etteivät kirkkoa omistaneet yksityiset, ei tehnyt kirkon maaorjien taakkaa yhtään kevyemmäksi.
Entä toinen väite, että Stalinin Venäjä oli suunnitelmatalous, kun taas kapitalismissa ei ole suunnitelmaa. Ei pidä paikkaansa. Kapitalismille on ominaista, että erilliselle yksikölle on suunnitelma, mutta yksiköiden välistä suunnitelmaa ei ole. Fordin tehtaalla on suunnitelma. Ei siellä tuoteta puoltatoista moottoria autoa kohti tai kolme pyörää per kärry. On keskitetty päätös siitä, kuinka monta moottoria, pyörää jne. tuotetaan. On suunnitelma, mutta Fordin ja General Motorsin välillä vallitsee anarkia. Stalinismin Venäjällä oli suunnitelma Venäjän taloudelle, mutta ei ollut suunnitelmaa Venäjän ja vaikkapa Saksan talouden välillä.
Kolmas väite poliittisen ja yhteiskunnallisen vallankumouksen erosta kompastuu tilanteessa, jossa valtio on vaurauden lähde. Ranskassa oli 1830 poliittinen vallankumous. Kuningasvalta kaadettiin ja perustettiin tasavalta. Se ei muuttanut yhteiskunnallista asetelmaa, koska vauraus kuului kapitalisteille, ei valtiolle. Missä valtio on vaurauden lähde, poliittisen vallan ottaminen hallitsijoilta on ottaa heidän taloudellinen valtansa. Poliittista ja yhteiskunnallista vallankumousta ei voida erottaa.
Kun Stalin oli ottanut täydelliseen valvontaan Venäjän hallinnon, hän alisti kommunistiset puolueet kaikkialla Venäjän ulkopolitiikan tarpeille.
Muutama esimerkki. Hiukan ennen Hitlerin voittoa Saksassa, Trotskin kehottaessa kaikkien työväenjärjestöjen yhteisrintamaan natsien pysäyttämiseksi, Stalin kutsui Saksan sosialidemokraattista puoluetta ”sosialifasisteiksi”, samoin Trotskia.
Kun pari vuotta Hitlerin voiton jälkeen Ranskan oikeistolainen pääministeri saapui Moskovaan ja allekirjoitti sopimuksen Ranskan ja Venäjän välillä, veisattiin uutta virttä: kommunistien olisi tuettava demokraattista Ranskaa. Niinpä he äänestivät Ranskan sotilasbudjetin puolesta jne.
Elokuussa 1939, Hitlerin ja Stalinin sopimuksen jälkeen, ottivat kommunistipuolueet uuden suunnan. Kun Puolan miehittivät lännestä Natsi-Saksa ja idästä Venäjä, ulkoministeri Molotov julisti: ”Yksi isku idästä ja yksi lännestä ja tuo Versailles’n sopimuksen ruma luomus on hävinnyt.” Totta on, että Puola oli ruma luomus. Mutta Molotov olisi voinut lisätä: kolme miljoonaa juutalaista on hävinnyt, miljoonia puolalaisia on hävinnyt.
En koskaan unohda Pravdan pääkirjoitusta vappuna 1940, sen puhetta kahdesta rauhaarakastavasta kansakunnasta, Neuvostoliiton ja Saksan kansakunnasta, siis Hitlerin Saksan.
Kun Saksa kesäkuussa 1941 hyökkäsi Venäjälle, stalinististen puolueiden linja muuttuu radikaalisti. Pravdassa esiintyi yhä uudelleen iskulause ”Ainoa kunnon saksalainen on kuollut saksalainen.” 1943 luin Pravdasta Ilja Ehrenburgin kertomuksen. Hän kuvasi, kuinka saksalaissotilas kohdatessaan neuvostosotilaan nosti kätensä ylös ja sanoi: Olen sepän poika.” Se oli selvästi luokan toteaminen. Mikä oli venäläissotilaan reaktio? ”Olet silti kirottu saksalainen,” ja työnsi pistimen mahaan.
Mutkittelu sai varsin usein paikalliset kommunistijohtajat pulaan. Pari kuukautta toisen maailmansodan alkamisen jälkeen minut pidätettiin ja olin samassa vankilassa kuin Palestiinan kommunistisen puolueen pääsihteeri. Sodan puhjetessa hän ajatteli, että se oli fasisminvastainen sota, kuten hän oli väittänyt kuukausia aikaisemmin. Niinpä hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi brittiarmeijaan. Virkakoneiston pyörät pyörivät kuitenkin hitaasti ja kahden kuukauden kuluttua hän sai vastauksen vetoomukseensa. Sillä aikaa hän oli kuitenkin huomannut, että sota ei ollutkaan fasisminvastainen, joten hän kieltäytyi lähtemästä vankilasta ja liittymästä armeijaan.
Vankilassa oli neljä trotskilaista ja me tapasimme sanoa, että me olimme vankeja, mutta että Meir Slonim, pääsihteeri, oli vapaaehtoinen vanki. Itse asiassa kommunistisen puolueen hoipertelu näkyi eräällä Haifan kaduista. Yhdelle seinälle ilmestyi iskulause: ”Eläköön fasisminvastainen sota. PKP [Palestiinan kommunistinen puolue]; sen viereen toinen iskulause: ”Alas imperialistinen sota. PKP”. Kun Saksa hyökkäsi Venäjälle 1941, uusi iskulause ilmestyi: ”Alas Hitler ja tämän salainen liittolainen Churchill. PKP.” Hiukan myöhemmin uusi iskulause maalattiin: ”Eläköön puna-armeija ja sen liittolainen brittiarmeija. PKP.” Ja kaikki iskulauseet puhuivat samasta sodasta.
Sodan lopulla, kun vallankumoukselliset kansannousut Euroopassa olivat joukkomittaisia, kommunistiset puolueet toteuttivat Moskovan tulipalojen sammutuksen politiikkaa. Elokuussa 19944 Ranskan vastarintaliike, jota kommunistinen puolue johti, heitti Saksan armeijan Pariisista. Maurice Thorez, Ranskan kommunistisen puolueen pääsihteeri, lensi Moskovasta ja julisti Pariisissa: ”Yksi armeija, yksi poliisi, yksi valtio.” Ja niin Ranskan vastarintaliike riisuttiin aseista.
Italiassakin vastarintaliike, kommunistisen puolueen johtama, oli se jonka onnistui lyödä Mussolini. Mutta Togliatti, Italian kommunistisen puolueen pääsihteeri, kiiruhti Moskovasta julistamaan tukeaan kuninkaan liittolaisten hallitukselle, joka oli tehnyt yhteistyötä Mussolinin kanssa, ja kenraaleille, jotka olivat Mussolinin ystäviä.
Voisimme jatkaa kauan erilaisin esimerkein vallankumouksen pettämisestä maassa toisensa jälkeen stalinististen puolueiden toimesta. Vallankumouksellinen potentiaali oli toisen maailmansodan lopulla paljon suurempi kuin ensimmäisen. Stalinistiset puolueet esittivät ratkaisevaa osaa tuon potentiaalin estämisessä tulemasta aktuaaliksi.
Yli 60 vuotta stalinismilla oli valtava kannatus maailman työväenliikkeessä. Se tunki vallankumouksellisen sosialismin, trotskilaisuuden, marginaaliin. Stalinismin vetovoima kommunismina oli erittäin huomattava.
Nyt kun Venäjän stalinistinen järjestelmä on romahtanut, asiat ovat muuttuneet.
Helmikuussa 1990 Eric Hobsbawmilta, Britannian kommunistisen puolueen gurulta, kysyttiin: ”Näyttää siltä, että Neuvostoliitossa työläiset ovat kaatamassa työläisten valtiota.” Hobsbawm vastasi, että ”on selvää, ettei kyseessä ollut työläisten valtio, ettei kukaan Neuvostoliitossa koskaan ollut uskonut sen olevan työläisvaltio ja että työläiset tiesivät, ettei se ollut työläisvaltio.” Miksei Hobsbawm ollut kertonut meille sitä 50 vuotta sitten tai edes 20 vuotta sitten.
Britannian kommunistisen puolueen äärimmäinen aatteellinen pallon hukkuminen näkyy selvästi sen keskuskomitean pöytäkirjoissa romahduksen jälkeen. Nina Temple, puolueen pääsihteeri, sanoi:
Minusta SWP on oikeassa ja trotskilaiset olivat oikeassa siinä, ettei Itä-Euroopassa ollut sosialismia. Mielestäni minun olisi pitänyt sanoa se kauan sitten.
Kun lukee Nina Templen lausuntoa, tulee mieleen, mitä olisi tapahtunut, jos paavi olisi julistanut, ettei Jumalaa ole olemassa. Kuinka katolinen kirkko olisi selviytynyt?
Hämmennys stalinististen puolueiden keskuudessa ympäri maailman on valtava. Ne meistä, jotka julistivat Venäjän olevan valtiokapitalistisen kauan ennen kuin stalinistinen järjestelmä romahti, pystyttivät sillanpääaseman tulevaisuuteen, säilyttivät marxilaisuuden autenttisen perinnön, sosialismin alhaalta.
Stalinistisilla puolueilla oli joukkotuki kautta maailman. Stalinismi vaikutti moniin sosialisteihin, jotka pitivät itseään ei-stalinisteina tai jopa antistalinisteina. Akilleen kantapäänä oli väärä käsitys siitä, mitä stalinismi oikeastaan oli. He pitivät Stalinia vallankumouksen perillisenä, ei sen haudankaivajana. Stalinin ja Lokakuun välillä on yhtä paljon yhteistä kuin katolisella kirkolla rikkauksineen ja köyhien sortamisineen ja inkvisitioineen on yhteistä Nasaretin kirvesmieheen, joka kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja sanoi: ”Helpompi on kamelin päästä neulansilmän läpi kuin rikkaan miehen paratiisiin.”