Tony Cliff
Maailma voitettavana
Lenin toisti yhä uudelleen, ettei voi olla vallankumouksellista puoluetta ilman vallankumouksellista teoriaa. Marx ja Engels määrittävät marxilaisuuden tieteelliseksi sosialismiksi. Tiedettä, oli se sitten fysiikkaa, kemiaa tai marxilaisuutta, ei voida opetella ulkoa kokoelmana iskulauseita. Sitä on tutkittava tosissaan.
Kun Marx ja Engels kirjoittavat, että vallankumouksellisten on yleistettävä työväenliikkeen historiallinen ja kansainvälinen kokemus, sitä ei voi tehdä muuten kuin tutkimalla, teorian kautta. Ei voi tietää Pariisin kommuunista omasta kokemuksestaan. Sitä varten on luettava kirjoja. Trotski muotoili saman ajatuksen toisin sanoin sanoessaan vallankumouksellisen puolueen olevan luokan muisti ja luokan yliopisto. Yliopistossa opiskelijat opiskelevat teoriaa.
On opiskeltava menneisyyttä valmistautuakseen tulevaisuuteen. Karl Radek, johtava bolševikki, kuvasi muistelmissaan Leninistä, kuinka vuoden 1917 myrskyisten päivien keskellä Lenin kehotti häntä lukemaan kirjan Ranskan vallankumouksesta, koska se auttaisi häntä ymmärtämään tulevat tehtävät. Samaan aikaan Lenin kirjoitti yhden tärkeimmistä teoreettisista teoksistaan, Valtion ja vallankumouksen. Saint-Just sanoi Ranskan vallankumouksen aikana: ”Ne, jotka tekevät puolikkaan vallankumouksen, kaivavat omaa hautaansa.”
Kaikki vallankumoukset alkavat puolivallankumouksina. Uusi on rinnan vanhan kanssa. Niinpä helmikuun vallankumous 1917 pääsi eroon tsaarista, poliisista, perusti neuvostot, työläisten tehdaskomiteat – tuo kaikki oli uutta. Mutta vanha säilyi: kenraalit armeijassa, kapitalistit omistivat edelleen tehtaat, tilanherrat maan, ja imperialistinen sota jatkui.
Kun Lenin palasi Venäjälle huhtikuussa 1917 häntä vastassa oli Suomen asemalla Pietarissa toivottamassa tervetulleeksi 10.000 työläistä ja sotilasta. Pietarin neuvoston puheenjohtaja, oikeistomenševikki Tšeidzhe, tervehti häntä suurella kukkakimpulla ja julisti: ”Voittaneen Venäjän vallankumouksen nimeen toivotan teidät tervetulleeksi!” Lenin työnsi kukkakimpun syrjään, kääntyi tuhansien työläisten ja sotilaiden puolueen ja sanoi: ”Mikä voittanut Venäjän vallankumous? Me pääsimme eroon tsaarista! Ranskalaiset pääsivät eroon kuninkaastaan 1792. Kapitalistit omistavat edelleen tehtaat, tilanherrat omistavat maan ja imperialistinen sota jatkuu. Alas väliaikainen hallitus! Alas sota! Maata, leipää ja rauhaa! Kaikki valta neuvostoille!” Eräs historioitsija, Suhanov, kuvasi tapausta.
Olisi kuvitellut, että tuhannet työläiset ja sotilaat olisivat huutaneet hurraata Leninille. Mutta he olivat ällikällä lyötyjä. He olivat niin innostuneita tsarismin loppumisesta ja poliisivallan päättymisestä, etteivät voineet ymmärtää, kuinka kukaan voisi arvostella tulosta. Ainoa ääni, joka kuului hiljaisuudesta, oli Goldenbergin, bolševikkipuolueen keskuskomitean entisen jäsenen. Hän huusi: ”Lenin on hullu! Hän on täysin hullu!” Koska Lenin ymmärsi Saint-Justin sanat erittäin hyvin, hän jatkoi johtaen vallankumouksen sen lopulliseen voittoon.
Vuoden 1917 jälkeen monet vallankumoukset ovat kulkeneet vain puolitiehen ja päätyneet siksi vastavallankumoukseen. Annetaan muutama esimerkki. Marraskuussa 1918 Saksan vallankumous kaatoi keisarin ja perusti työläisneuvostot. Mutta valitettavasti kenraalit jäivät, tehtaan omistajat jäivät. 1919 armeijan upseerit murhasivat Rosa Luxemburgin, Karl Liebknechtin ja muita kommunisteja. Ja monta vuotta myöhemmin natsit tulivat valtaan Saksassa.
1979 joukkolakot huipentuivat yleislakkoon, jota johtivat työläisneuvostot (shorat), joka kaatoi Iranin shaahin. Työläisiä johtivat kommunistinen puolue (Tudeh) ja Fedayeen, molemmat Moskovan seuraajia. He olivat Iranin kansan ja kaikkien muslimien yhtenäisyyden puolesta. He tekivät kompromissin ajatollah Khomeinin kanssa ja tämä maksoi joukkomurhalla.
Kolmas esimerkki on Indonesia. 60-luvun alussa Indonesian kommunistisella puolueella oli 3 miljoonaa jäsentä, paljon enemmän kuin bolševikeilla 1917 (neljännesmiljoona). Kymmenen miljoonaa kuului vielä kommunistista puoluetta lähellä oleviin järjestöihin. Mutta puolueen stalinistinen johto tuki Indonesian kansakunnan ja kaikkien muslimien yhtenäisyyttä. He tukivat Indonesian porvarillista ja nationalistista presidenttiä, Sukarnoa. 1966 Sukarnon alainen, kenraali Suharto, teki vallankaappauksen, joka johti 500.000—1.000.000 kommunistin teurastukseen.
Meidän on opittava menneestä voidaksemme valmistautua tulevaisuuteen. Meidän on opiskeltava marxilaista kansantaloustiedettä, jotta ymmärtäisimme kapitalistisen järjestelmän ristiriidat, ne voimat siinä jotka johtavat räjähdyksiin.
Johtaminen on ennakoimista. Ennakoidakseen on oltava selkeä teoreettinen ymmärrys taloudesta, yhteiskunnasta, politiikasta, historiasta ja filosofiasta.
Ei riitä, että puolueen jäsenten vähemmistö tuntee teorian. Jokaisen olisi tunnettava se. Lenin kirjoitti, ettei vallankumouksellisessa puolueessa ole rivijäseniä, siksi jokaisen on tunnettava marxilaisuutta. Vallankumouksellinen puolue ei ole kapitalistisen tehtaan tai kapitalistisen armeijan kopio. Tehtaassa johtajat päättävät ja työläisten on toteltava. Kapitalistisessa armeijassa upseerit komentavat ja sotilaat seisovat asennossa. Vallankumouksellisessa puolueessa jokaisella jäsenellä on valta ajatella, päättää ja toimia.
Tietysti käytännössä vallankumouksellisen järjestön sisällä on tietoisuuden ja teoreettisen tiedon tasossa epätasaisuutta. Mutta tuo epätasaisuus on tasoitettava. Pahin vahinko, joka voidaan tehdä vallankumouksellisessa puolueessa, on jos puolueessa hyökätään puolueessa olevia intellektuelleja vastaan, proletaarisen asenteen nimissä. Itse asiassa sellainen hyökkäys ei kohdistu niinkään intellektuelleihin, vaan työläisiin puolueessa. Se on loukkaus työläisiä kohtaan, koska olettaa, etteivät työläiset pysty ymmärtämään teoriaa. Miksi luulette Marxin panneen 26 vuotta elämästään Pääoman kirjoittamiseen? Itse asiassa hän ei koskaan saanut kirjaa valmiiksi. Vain osa 1 ilmestyi hänen elinaikanaan. Osat 2 ja 3 toimitti Engels Marxin kuoleman jälkeen. Miksi Venäjän marxilaiset järjestivät 1890-luvulla työläisille iltakursseja marxilaisuudesta?
Yksi parhaista kirjoista intellektuellien roolin puolustamiseksi vallankumouksellisessa puolueessa on Leninin Mitä on tehtävä?, joka on kirjoitettu 1902. Hänen vastustajansa, joita kutsuttiin ekonomisteiksi, uskoivat, etteivät työläiset pysty ylittämään ammattiliittotietoisuutta, vaatimuksia rahasta ja lyhyemmästä työviikosta.
Ja italialainen marxilainen Gramsci kirjoitti tarpeesta luoda työläisintellektuelleja.
Saksan sosialidemokraattisen puolueen oikeistosiipi hyökkäsi Rosa Luxemburgia vastaan: hän oli heille liian intellektuelli. He eivät luultavasti pitäneet siitä, ettei hän ollut saksalainen (vaan puolalainen) ja oli nainen. Samalla tavalla 1923, kun Lenin oli kuolinvuoteellaan, Stalin hyökkäsi Trotskia vastaan, koska tämä oli intellektuelli, ja tuomitsi tämän myöhemmin kosmopoliitiksi, viitaten siten Trotskin juutalaisuuteen.
Teorian aliarvioiminen vallankumouksellisessa puolueessa on siis pohjimmiltaan loukkaus työläisiä kohtaan, joiden oletetaan näin olevan pystymättömiä ymmärtämään aatteita ja olevan kiinnostumattomia niistä.
Marxilaisen kirjallisuuden lukeminen ja marxilaisten luentojen kuunteleminen ei riitä saamaan vallankumouksellisen puolueen jäsenistä marxilaisen teorian ymmärtäjiä. Puolueen jäsenillä on oltava läheinen ympäristönsä. Kun Lenin sanoi, että vallankumouksellisessa puolueessa jokainen on johtaja, se tarkoittaa, että jokaisen jäsenen on johdettava työläisiä puolueen ulkopuolella. Jos vaikkapa SWP:n jäsen on tekemisissä parin ihmisen kanssa työpaikallaan, asuinalueellaan tai koulussaan, nämä ihmiset esittävät kysymyksiä joihin hänen on vastattava.
Esimerkiksi voidaan esittää kysymys: ”Te kehotatte vallankumoukseen, mutta Venäjän vallankumoushan johti tyranniaan. Miksi meidän pitäisi tukea vallankumousta?” Jos puolueen jäsen pystyy selittämään mitä tapahtui Venäjällä vallankumouksen jälkeen, kuten Saksan vallankumouksen tappion aiheuttamaa Venäjän eristymistä, joka johti järjestelmän rapautumiseen, Stalinin nousuun, josta tuli vallankumouksen haudankaivaja ja valtiokapitalismin rakentaja, silloin puolueen jäsenellä on selvä käsitys teoriasta. Keskustelu puolueeseen kuulumattomien kanssa tekee hänelle selväksi, mitä hän tietää ja, mikä vielä tärkeämpää, mitä hän ei tiedä ja mitä hänen tulisi oppia.
Marxilaisuuden ydin on dialektiikka, dialogi jäsenten ja ei-jäsenten välillä. Miten yksittäiset puoluejäsenet saavat ihmiset keskustelemaan kanssaan? Avain on vallankumouksellisen lehden myyminen, ei vain mielenosoituksissa ja kadulla, vaan myös rutiininomaisessa joillekin yksittäisille ihmisille myynnissä työpaikalla, kotinurkilla tai opiskelupaikassa, niin että myyjä tuntee nämä yksittäiset ja hänellä on ajan kuluessa keskusteluja näiden kanssa.
Lenin kirjoitti, että vallankumouksellinen lehti on puolueen organisoija. Kuinka se organisoi? Ei vain sisäisesti, organisoimalla lehden myyntiä ja rahankeruuta sille, mutta myös saamalla jäsenet organisoimaan ympäristöään. SWP:ssä meille on itsestään selvää, että sen lisäksi, että myymme mielenosoituksissa, kaduilla ja joukkokokouksissa, puolueen jäsenten rutiininomainen myynti ympäristöönsä on hyvin tärkeätä. Järjestö, jolla ei ole merkittävää ympäristöä, ei ole vallankumouksellinen järjestö, vaan passiivinen lahko, joka kuihtuu väistämättä pois. ”Vallankumoukselliset” ilman ympäristöä ovat kuin kala ilman vettä.