Tony Cliff
Maailma voitettavana
Karl Marxin ja Friedrich Engelsin 1848 kirjoittama Kommunistisen puolueen manifesti toteaa:
Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on ollut luokkataistelujen historiaa. Vapaa ja orja, patriisi ja plebeiji, paroni ja maaorja, ammattikuntamestari ja kisälli, siis sortaja ja sorrettu ovat aina olleet vastakkain, käyneet keskeytymätöntä, milloin peitettyä, milloin avointa taistelua, joka on aina päättynyt koko yhteiskunnan vallankumoukselliseen uudistamiseen tai taistelevien luokkien yhteiseen häviöön.
Spartakuksen johtama orjakapina ja kaikki muut orjakapinat kärsivät tappion. Se ei johtanut orjajärjestelmän jatkumiseen Rooman valtakunnassa. Orjat korvattiin maaorjilla. Feodalismi tuli orjuuden sijaan. Tätä prosessia kiihdytti germaaniheimojen hyökkäys Rooman valtakuntaan.
Ja kun puhumme siirtymisestä feodalismista kapitalismiin, se kuulostaa varsin usein hyvin sujuvalta prosessilta. Voi lukea puoli tuntia lukua feodalismista ja sitten siirtyä lukuun kapitalismista. Mutta prosessi ei ollut läheskään mutkaton, vaan pikemmin ristiriitainen. Feodalismi säilyi Euroopassa yli tuhat vuotta. Kun se oli taantumassa ja kapitalismi oli nousemassa feodalismin halkeamista, kyseessä ei ollut ylöspäin johtava yksisuuntainen tie. Itse asiassa maurilainen Espanja 1000-luvulla oli paljon edistyneempi kuin Espanja kolme vuosisataa myöhemmin. 1600-luvulla, 30-vuotisen sodan aikana (1618-48) Saksan väestö väheni miltei puoleen.
Feodalismin kauhut jatkuivat täydellä voimalla. Yhtenä esimerkkinä: 1000 vuotta oli kartanonherralla oikeus viedä neitsyys keneltä tahansa nuorelta naiselta hänelle kuuluvissa kylissä. Maaorjien sorto, erityisesti naisten, jatkui hyvin pitkään.
Kapitalismi on paljon dynaamisempi kuin mikään talous- ja yhteiskuntajärjestelmä sitä ennen. Niinpä äärimmäisyydet esiintyvät paljon dramaattisemmassa mitassa kuin koskaan. Kapitalismi kehitti tuotantovoimia valtavasti, niin että runsaus on kaikille mahdollista. Samaan aikaan kapitalismia repii eri kapitalistien ja kapitalististen valtioiden välinen kilpailu. General Motorsin ja Fordin välinen kilpailu pakotti niitä lisäämään työvoiman riistoa kummassakin yrityksessä.
Kapitalistien välinen mielivaltainen kilpailu asettaa tyrannian työläisten ylle jokaisessa kapitalistisessa yrityksessä. Ääretön rikkaus vallitsee hirvittävän köyhyyden rinnalla. Nälänhädät eivät ole ihmiskunnalle uusi ilmiö; niitä on ollut tuhansia vuosia. Mutta ne johtuivat ruoan niukkuudesta. Nyt, kapitalismin vallitessa, meillä on miljoonia nälkäänäkeviä, kun maailmassa on viljaylijäämä. Äärimmäisyydet voidaan osoittaa yhdellä yksinkertaisella esimerkillä. Arvioidaan, että 20 miljoonaa lasta kuolee joka vuosi puhtaan veden puutteessa. Bill Gatesin, maailman rikkaimman miehen, voitto yhdessä vuodessa riittäisi vesijohtoihin ja kaivoihin, jotka takaisivat, ettei yhdenkään lapsen tarvitse kärsiä puhtaan veden puutteesta. Yhden vuoden voitto!
Kapitalistien välinen kilpailu saa tietenkin paitsi taloudellisia, myös sotilaallisia muotoja.
Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa Rosa Luxemburg, suuri puolalais-saksalainen vallankumouksellinen, kirjoitti, että ihmiskunnan vaihtoehdot olivat ”sosialismi tai barbaria”. Me tiedämme paljon enemmän barbariasta kuin hän saattoi tietää. Hänet murhattiin tammikuussa 1919, ennen kaasukammioiden ja Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotettavien atomipommien keksimistä.
90-luvun alussa totesin, että 90-luvun seuraaminen Euroopassa oli kuin katselisi hidastettua filmiä 30-luvusta.
Viime 20 vuoden aikana maailma on käynyt läpi kolme maailmanlaajuista lamaa. Ne ovat olleet silti kalpeita versioita vuosien 1929—33 hirveästä romahduksesta. On totta, että Euroopassa nousi äärioikeistolainen liike, fasismi. Mutta Le Pen on vain kalpea Hitlerin jäljitelmä. Le Penin Kansallinen rintama sai kyllä 5 miljoonaa ääntä, kun Hitler sai 13 miljoonaa. Mutta kannatuksen laadullinen ero on selkeä. Hitlerin tuki tuli epätoivoiselta pikkuporvaristolta, joka oli menettänyt kaiken romahduksessa. Le Penin joukkotuki ei ollut lainkaan niin kiivasta. Hitlerillä oli iskujoukkonsa jo ennen kuin hän tuli valtaan tammikuussa 1933. Le Penin kannattajat sekaantuivat siellä täällä hyökkäyksiin siirtolaisia vastaan.
Kolikon kääntöpuoli, työläisten taistelu, on myöskin kalpea aavistus 30-luvusta. On totta, että lakot lisääntyivät Ranskassa 90-luvulla. Mutta edes joulukuun 1995 joukkolakkoja ei voi verrata vuoden 1936 Ranskan laajoihin tehdasvaltauksiin.
Se, että 90-luvun tarina on kuin 30-luvun elokuva hidastettuna, merkitsee ensiksikin, että mahdollisuus pysäyttää filmi on paljon suurempi, kuin jos se pyörisi nopeammin.
Vieläkin merkittävämpi on työväenluokan poliittinen tilanne, joka on vallankumouksellisille paljon suotuisampi kuin oli 30-luvulla. Silloin stalinistiset puolueet hallitsivat vasemmistoa kautta Euroopan. Hitlerin voitto ei tietenkään ollut väistämätön. Trotski puhui terävästi Saksan kommunistisen ja sosialidemokraattisen puolueen yhteisrintaman tarpeesta Hitlerin pysäyttämiseksi. Hitler olisi voitu pysäyttää. Ensiksikin, sosialidemokraattien saamat 8 miljoona ja kommunistien saamat 6 miljoonaa ääntä olivat enemmän kuin natsien saama kannatus. Vieläkin tärkeämpää oli työväenpuolueiden saaman tuen laatu. Trotski kirjoitti natsien kannatuksen olevan ”ihmistomua”, erillisiä yksilöitä, kun taas työväenpuolueilla oli joukkovoimaa tehtaissa, rautateille jne. Hitleriä ei pysäytetty, koska stalinistinen politiikka vastusti yhteisrintamaa; Stalin määritteli sosialidemokraatit ”sosialifasisteiksi”.
Tehdasvaltaukset Ranskassa 1936 olisivat voineet olla ponnahduslauta työväenvallankumoukselle, ei vain Ranskassa, vaan myös sytyttäen vallankumouksen muualla, esimerkiksi Saksassa. Mutta stalinistit olivat liberaalipuolueen kanssa solmittavan liittouman puolesta, kaikki Stalinin ulkopolitiikan eduissa. Tuloksena oli, että vuonna 1940 parlamentti, joka vuonna 1936 oli valittu kansanrintaman lipun alla, tuki marsalkka Pétainia, Ranskan hallituksen päätä, joka nyt teki yhteistyötä Natsi-Saksan kanssa.
Tänään stalinististen puolueiden voima Euroopassa on romahtanut valtiokapitalististen järjestelmien hajottua Venäjällä ja Itä-Euroopassa. Nyt on olemassa hyvin laaja tila vallankumouksellisten rakentaa.
Uusi vuosituhat antaa meille sekä toivoa että varoittaa meitä vaaroista. Me elämme äärimmäisyyksien aikakautta, äärimmäisten mahdollisuuksien ja äärimmäisten vaarojen aikakautta. Meidän tulisi seurata filosofi Spinozan viisasta neuvoa: ”Ei pidä nauraa eikä itkeä, vaan ymmärtää.” Me elämme äärimmäisten mahdollisuuksien aikakautta.
Kommunistisen puolueen manifesti kuvasi työväenluokkaa kapitalismin haudankaivajiksi. Tänään kansainvälinen työväenluokka on verrattomasti voimakkaampi kuin Manifestin kirjoitusajankohtana. Etelä-Koreassa yksin on enemmän teollisuustyöläisiä kuin koko maailman työväenluokka oli Marxin kuollessa 1883. Meillä on maailma voitettavana.
Seattlen taistelu osoitti joukkomittaista vihaa kapitalistisia suuryrityksiä vastaan. Laajalevikkinen saksalainen Der Spiegel -lehti, kommentoidessaan Seattlen mielenosoitusta, sanoi että se osoittaa, että alkava vuosituhat alkaa sodalla kapitalismia vastaan. Monet vuodet sana kapitalisminvastaisuus oli osa pienten vallankumouksellisten järjestöjen sanastoa. Nyt se on osa miljoonien kieltä.