Tony Cliff
Maailma voitettavana
Teollisuustyöväenluokka Etelä-Koreassa tänään on suurempi kuin maailman koko työväenluokka Marxin kuoleman aikoihin 1883. Työläisiä on nykyään enemmän kuin talonpoikia. Työväenluokan yhteiskunnallinen ja sosiaalinen paino on verrattomasti suurempi kuin talonpoikien joukon. Työläiset työskentelevät suurissa tuotantoyksiköissä. Joskus heitä on kymmeniä tuhansia saman yhtiön palveluksessa, kun taas talonpojisto on atomisoitunutta, sirpaleista. Jokainen talonpoikaisperhe tekee työtä omalla pienellä maa-alallaan.
Marx katsoi, että vallankumouksesta tulee välttämätön, kun tuotantovoimat joutuvat ristiriitaan vanhojen tuotantosuhteiden, vanhan taloudellisen rakenteen kanssa.
Kapitalistit olivat järjestelmänsä aamunsarastuksessa paitsi edistyksellisiä, myös vallankumouksellisia, koska he taistelivat feodalismin kahleita vastaan. Englannin porvaristo teki vallankumouksen 1600-luvulla perustaen taloudellisen, yhteiskunnallisen ja poliittisen ylivaltansa. Saman teki Ranskan porvaristo 1700-luvulla. Pari vuotta Ranskan vallankumouksen jälkeen kapitalistit Britannian pohjoisamerikkalaisissa siirtokunnissa julistivat itsenäisyyden ja pystyttivät korkeimman vallan. Yhdysvallat oli syntynyt.
Tänään on ilmeistä, että kapitalistiset tuotantosuhteet ovat tuotantovoimien kehityksen kompastuskivi. Se, että satojatuhansia, ellei miljoonia rakennustyöläisiä on työttömänä samaan aikaan kun sadoilta miljoonilta puuttuu kunnollinen asunto, osoittaa tätä. Miljoonat näkevät nälkää, ei siksi, ettei ruokaa olisi tarpeeksi, vaan siksi, ettei heillä ole varaa ostaa ruokaa. Eräs anekdootti, jonka kuulin vuosia sitten, kuvaa tilannetta. Lapsi sanoo isälleen keskellä talvea: ”On niin kylmä. Mikset laita tulta?” Isä vastaa: ”Minulla ei ole varaa ostaa hiiliä. Minulla ei ole rahaa.” Lapsi: ”Miksi sinulla ei ole yhtään rahaa?” ”Koska olen työtön.” ”Miksi olet työtön?” ”Hassu poika, etkö tiedä? Olin töissä kaivoksessa, ja maailmassa on liikaa hiiltä.”
Porvariston voitto feodaaliherroista oli ehdottoman väistämätön. He elivät rinnakkain. Kapitalistit saattoivat kääntyä feodaaliherran puoleen ja sanoa: ”Me olemme rikkaampia kuin sinä, ja meidän rikkautemme kasvaa koko ajan, kun taas sinun rikkautesi hupenee. Paras todiste etevämmyydestämme on se, että varsin usein, kun aateliston edustaja on taloudellisissa vaikeuksissa, he yrittävät naida minun tyttäreni, sekoittaa kullan siniseen vereensä. Älyllisesti me olemme paljon ylempänä teitä. Teillä on raamattu, meillä ensyklopedia. Teillä on kirkko, meillä yliopistot. Teillä on papit, meillä professorit. Me vaikutamme paljon useampiin teidän luokkanne jäseniin kuin te meidän luokkaamme.” Tämä tuli selvästi esille, kun säädyt kokoontuivat vallankumouksen aattona. Tuo elin jakautui kolmeen säätyyn: ylin oli aatelisto, toisena oli papisto ja kolmantena kapitalistit, keskiluokka. Äänestyksissä kahden ensimmäisen säädyn rivit hajosivat ja liittyivät kolmanteen säätyyn.
Työväenluokan suhde kapitalisteihin on perustavalla tavalla erilainen, kuin kapitalistien suhde feodaaliherroihin oli. Työläinen ei voi astua kapitalistin eteen ja sanoa: ”Sinä omistat tehtaa, pankit, telakat, kun taas me omistamme… Kun olet talousvaikeuksissa, että ryntää etsimään työläistä naimaan tyttäresi.” Kun iltapäivälehti Sun leviää päivittäin miljoonana kappaleena pääasiassa työväenluokkaisten ihmisten pariin, en usko monenkaan kapitalistin lukevan sosialistisia lehtiä. Sen vuoksi ei ole väistämätöntä, että työläiset voittavat joka vallankumouksen. Marx sanoi jokaisen yhteiskunnan vallitsevien aatteiden olevan hallitsevan luokan aatteita. Hän kirjoitti niinikään, että kommunistit yleistävät työväenluokan kansainvälistä ja historiallista kokemusta. Yhdelläkään ihmisellä ei ole kokemusta noista tapahtumista, kukaan nykyään elävä ei toiminut Pariisin kommuunissa tai Venäjän vallankumouksessa 1905 tai 1917 jne. Vallankumouksellinen puolue on luokan muisti; se on työväenluokan yliopisto. Niinpä ei ole väistämätöntä, että työläiset voittaisivat joka vallankumouksen.
Onko maailmanvallankumous sitten mahdollinen? Vastaus on, että se on paitsi mahdollinen, myös väistämätön. Maailman kapitalistinen järjestelmä on kuin ketju, joka muodostuu joukosta lenkkejä, jotka ovat kansallisvaltioita. Kun paine saavuttaa ääripisteen, jokin lenkeistä murtuu väistämättä. Se taas vaikuttaa muihin lenkkeihin. Venäjän vallankumous 1917 oli maailmanvallankumouksen alku. Sitä seurasivat Saksan vallankumous 1918, vallankumous Itävalta-Unkarissa 1919, tehtaiden joukkomittaiset valtaukset Italiassa 1920—21, Saksan vallankumouksen jatko, joka huipentui 1923. Kommunistisia puolueita nousi kaikkialla. 1916, kun sotaa vastustavat sosialistit kokoontuivat Zimmerwaldissa, Rosa Luxemburg totesi ironisesti: ”Olemme saavuttaneet tilanteen, jossa koko kansainvälinen sodanvastainen liike voi matkustaa muutamissa hevosrattaissa.” 1920 Saksan kommunistisessa puolueessa oli puoli miljoonaa jäsentä, Ranskassa 200.000 ja Italiassa saman verran.
Se, että maailmanvallankumous on väistämätön, ei tarkoita, että se on väistämättä voittoisa.
Kymmenisen vuotta sitten sanoin, että olimme tulossa kauteen, joka oli kuin 30-luvun filmi hidastettuna. Me putosimme maailmanlamaan, mutta ei niin syvään kuin 1929—33. Siihen aikaan Saksassa oli kahdeksan miljoonaa työtöntä eikä mitään työttömyyskorvausta. Tänään siellä on neljä miljoonaa työtöntä ja työttömyyskorvaus, joka on parempi kuin brittien keskipalkka. On totta, että Le Pen matkii Hitleriä, mutta hänen saamansa tuki on paljon heikompi kuin Hitlerin. Paitsi, että Hitler voitti 13 miljoonaa ääntä 1933, hänellä oli kymmeniä tuhansia aseistettuja natseja iskuryhmissä, joiden tarkoitus oli murskata työläisjärjestöt. Ranskan Kansallisella rintamalla ei ole mitään tuollaista. Sen tuki on paljon pehmeämpää. Kun Ranskassa syntyi laajoja lakkoja marras-joulukuussa 1995, se ravisutti Kansallisen rintaman kannatusta. Kannatuksensa romahdettua Kansallinen rintama hajosi ja Le Penille jäi järjestöstä tynkä.
Olisi silti virhe pitää 30-lukua pelkästään pimeyden päivinä ja siinä kaikki. Hitlerin Saksan työväenluokalle aiheuttama tappio oli katastrofi, jota ei voida yliarvioida. Mutta samaan aikaan Ranskassa oli kesäkuussa 1936 laajoja tehdasvaltauksia, jotka nostivat esille vallankumouksen haamun. Valitettavasti lakon johtajat, kommunistinen puolue ja sosialistipuolue, liittyivät yhteen liberaalien kanssa pidätelläkseen taistelua. Tuo liittouma, kansanrintaman nimellä, äänesti kolme vuotta myöhemmin tuen puolesta marsalkka Pétainin yhteistyölle natsien kanssa.
30-luku oli äärimmäisyyksien vuosikymmen. Jos istui aidalla, vain auttoi taantumuksellisia voimia. Se, että 30-luvun filmi tulee takaisin, mutta hidastettuna, tarkoittaa, että mahdollisuudet filmin pysäyttämiseksi ja ohjaamiseksi haluamaamme suuntaan ovat paljon suuremmat. Avainasia on rakentaa vallankumouksellista puoluetta. Kuten Trotski kirjoitti, joukkotaistelu on kuin höyryä, ja vallankumouksellinen puolue on kuin mäntä, joka ohjaa konetta. Mäntä ilman höyryä on kuollut metallinkappale; höyry ilman mäntää on epämääräistä eikä johda minnekään.
Palatakseni tämän kirjoituksen otsikkoon, voimme vetää vastauksemme yhteen seuraavin sanoin: maailmanvallankumous ei ole vain mahdollinen, vaan myös väistämätön, mutta sen voitto ei ole väistämätön.
PS. Lukiessani tätä artikkelia uudelleen havaitsin, että lukija voi mahdollisesti pitää marxilaisuutta dogmaattisena kokoelmana historian rautaisia lakeja. Itse asiassa Marx oli aina selvillä siitä, että sattuma esitti merkittävää osaa historiassa. Jos Lenin olisi kuollut juuri ennen Venäjälle palaamistaan 1917, olisi vaikutus bolshevikkipuolueeseen ja siten vallankumouksen historiaan ollut valtava.
Toiset sattumat voivat nopeuttaa historiallista kehitystä. Annan yhden esimerkin. Luoteis-Turkin maanjäristys viime vuonna johti niiden slummitalojen romahtamiseen, joissa turkkilaistyöläiset, mutta myös hiljattain pakolaisina Kaakkois-Turkista tulleet kurdityöläiset, asuivat. Samaan aikaan rikkaiden hyvin rakennetut talot eivät juurikaan kärsineet maanjäristyksestä. Vallankumoukselliset sosialistit olisivat voineet käyttää tätä sanoakseen, että yhteiskunta jakautuu pääasiallisesti luokan mukaan ja että turkkilaiset ja kurdityöläiset ovat veljiä.