Tony Cliff
Maailma voitettavana
Turkki käyttää puolet valtionbudjetistaan aseisiin. Siitä on tullut alueen merkittävä sotilasvalta. Nykyään hallitus ajaa palkkakuria ja yksityistämispolitiikkaa, kun se toisella kädellä käyttää valtavia rahasummia panssarivaunuihin ja helikoptereihin.
Kahden viime viikon aikana asemenoista on tullut tärkeä keskustelun aihe myös pomojen lehdissä. Eräs kolumnisti kirjoitti, että ”jokaista Turkin kansalaista kohden on vain puolikas aspiriinitabletti, mutta kolme käsikranaattia. Jokaista 10.000 ihmistä kohden on vain yksi terveyskeskus, mutta kaksi panssarivaunua.” Turkin armeija on NATO:n suurin Yhdysvaltain jälkeen, vaikka Turkin kansantuote on paljon pienempi kuin Saksan, Ranskan, Britannian tai Italian.
Kapitalismin eri vaiheissa sotateollisuus on esittänyt eri osia. Kapitalismin ollessa nuori ja edistyksellinen oli armeijan rooli alisteinen. Mutta tilanne muuttui kapitalismin saapuessa taantumisvaiheeseen. Vuonna 1933 työttömyys saavutti Saksassa kahdeksan miljoonaa. Pari vuotta myöhemmin natsien jälleenvarustelu lopetti työttömyyden. Sama seurasi Yhdysvalloissa, Britanniassa ja muissa kapitalistisissa maissa.
Sodan jälkeen kylmä sota piti vakinaisen armeijan paljon korkeammalla tasolla kuin 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa. Tätä me kutsuimme aikanamme jatkuvaksi asetaloudeksi. Se piti työllisyyden korkealla, mutta oli täynnä ristiriitoja. Selitin 1956 artikkelissa ”Jatkuva sotatalous” näitä ristiriitoja. Asemenot edistävät täystyöllisyyttä, mutta johtaa tilanteeseen, jossa maa, joka käyttää paljon aseisiin huomaa, ettei pysty sijoittamaan niin paljon teollisuutensa ajanmukaistamiseen kuin maat, jotka käyttävät aseisiin paljon vähemmän. Tämä tuli ilmeiseksi 1960-luvulla ja 70-luvun alussa. Kylmä sota ja asemenot pitivät työllisyyden korkealla. Tästä huolimatta Japanin ja Länsi-Saksan kaltaiset maat, jotka käyttivät hyvin vähän varoja puolustukseen, osoittivat pystyvänsä uudistamaan teollisuutta paljon paremmin kuin Yhdysvallat ja Britannia. Länsi-Saksa ja Japani voittivat kilpailun autoteollisuudessa, elektroniikassa ja muilla talouden aloilla. Dollarin arvon putoaminen ja sitä seurannut öljyn hinnan huomattava nousu 1973 pakottivat Yhdysvallat ja Britannian leikkaamaan sotilasmenojaan kovalla kädellä.
On totta, että militarismi palvelee kapitalismia, mutta se ei tarkoita, etteikö kenraaleilla olisi omia etujaan, joita he ajavat yhteiskunnassa. Jos kapitalisti, puolustaessaan etujaan, palkkaa gangsterin, se ei tarkoita, etteikö gangsterilla olisi omia etujaan, joita hän yrittää pakottaa isännälleen. Talous on perusta, sotilaat ja politiikka ovat päällysrakenteessa.
Turkin kenraalit taistelevat pitääkseen valtavan armeijan, enemmän kuin mitä monet turkkilaiskapitalistit haluaisivat. Kun luoteis-Turkissa tapahtui maanjäristys, armeija kiiruhti paikalle, ei lapioin ja maansiirtokonein pelastaakseen soran alle elävältä hautautuneita ihmisiä, vaan pitämään lakia ja järjestystä konekiväärein ja panssarivaunuin. Kenraaleilla on omat tavoitteensa Turkin työväenluokan ja sorrettujen kansallisuuksien osalle. He yrittävät saada oman tahtonsa yhteiskunnassa läpi.