Tony Cliff
Maailma voitettavana
Koulussa historiaa opetetaan kertomuksena suurmiehistä: kuninkaista, kenraaleista ja keisareista. Muistan oppineeni, että Kleopatra otti maitokylpyjä. Opettaja ei kertonut koskaan, kuka maidon oli tuottanut ja kuinka moni egyptiläislapsi kärsi maidonpuutteen takia aliravitsemuksesta. Saimme kuulla, kuinka Napoleon meni Venäjälle 1812. Ei kerrottu, kuinka moni univormuun puettu venäläinen tai ranskalainen talonpoika kuoli sen seurauksena.
Kommunistisen puolueen manifesti tekee selväksi, että merkityksellistä on miljoonien toiminta:
Koko tähänastisen yhteiskunnan historia on ollut luokkataistelujen historiaa. Vapaa ja orja, patriisi ja plebeiji, paroni ja maaorja, ammattikuntamestari ja kisälli, siis sortaja ja sorrettu ovat aina olleet vastakkain, käyneet keskeytymätöntä, milloin peitettyä, milloin avointa taistelua, joka on aina päättynyt koko yhteiskunnan vallankumoukselliseen uudistamiseen tai taistelevien luokkien yhteiseen häviöön.
Sekä stalinistinen ‘sosialismi’ että sosialidemokraattinen ‘sosialismi’ ovat sosialismia ylhäältä. Stalinistien kohdalla asia on selvä. Kun Stalin aivasti, jokainen puolueen jäsen sai ottaa nenäliinansa esille.
Sosialidemokraattinen ‘sosialismi’ näyttää päällisin puolin demokraattiselta, mutta on todellisuudessa täysin elitististä. Tavallisten ihmisten odotetaan äänestävän eduskuntavaaleissa joka neljäs vuosi, mutta jättävän loput muille. Jos ihminen äänestää kymmenen kertaa elämässään, hän viettää ehkä 30 minuuttia harjoittamassa demokratiaa. Abraham Lincoln sanoi, ettei voi olla yhteiskuntaa, joka on puoliksi vapaa ja puoliksi orjuudessa. Sosialidemokraattiset johtajat odottavat enemmistön ihmisistä elävän eliniän orjuudessa ja 30 minuuttia demokratiassa.
Kapitalismissa ne, jotka tekevät työtä, eivät omista tuotantovälineitä ja ne, jotka omistavat tuotantovälineet, eivät tee työtä. Työläiset tekevät työtä suurissa yksiköissä, tehtaissa, rautateillä ja sairaaloissa, jotka kattavat suuren määrän työläisiä. Tuotanto on yhteiskunnallista, mutta omistus ei. Omistus on yksilöiden, kapitalististen yhtiöiden tai valtioiden käsissä.
Jokaisessa yksittäisessä tuotantoyksikössä on suunnittelua. Mutta ei ole mitään suunnitelmaa pääoman eri yksiköiden yhteensovittamiseksi. Volkswagenilla tuotetaan yksi moottori per auto, yksi runko per auto, neljä pyörää (tai yksi varapyörä) per auto; tuotannon eri puolten välillä on koordinaatio. Sen sijaan Volkswagenin ja General Motorsin tuotannon kesken ei ole koordinaatiota. Suunnittelu ja anarkia ovat kapitalismissa saman kolikon kaksi puolta.
On hyödyllistä asettaa kapitalismi, sitä edeltänyt feodalismi ja sitä seuraava sosialismi rinnakkain vertailtavaksi.
Feodalismissa oli yksilöllinen tuotanto ja yksilöllinen omistus. Sosialismissa on yhteiskunnallinen tuotanto ja yhteiskunnallinen omistus.
Feodalismissa ei voida puhua mistään suunnittelusta, ei yksittäisen yksikön saati sitten koko talouden kohdalla. Sosialismissa suunnittelu koskee jokaista talouden yksikköä ja taloutta kokonaisuutena.
Kapitalismin massiivisen dynaamisuuden ja tuottavuuden takia, samalla kun anarkia esiintyy, näemme runsautta keskellä köyhyys. Ihmiset näkivät tuhansia vuosia nälkää, koska ruokaa ei ollut tarpeeksi. Kapitalismi on ainoa yhteiskuntajärjestelmä, jossa ihmiset näkevät nälkää, koska ruokaa on liian paljon. Yhdysvalloissa rakennetaan viljan kuljettamiseksi erityisiä laivoja, joiden pohja voidaan avata ja vilja upottaa hinnan pitämiseksi ylhäällä.
Köyhyys ja vauraus saavat äärimmäisiä muotoja ennen näkemättömällä tavalla historiassa. On laskettu, että 58 miljardöörin rikkaus vastaa puolen ihmiskunnan tuloa. Tuohon puolikkaaseen kuuluvat paitsi köyhät, myös suhteellisesti hyvinvoivat.
Feodalismissa feodaaliherra riisti ja sorti maaorjia keinona parantaa feodaaliherran elämää. Marxin sanoin, ”Feodaaliherran vatsan rajat olivat maaorjien riiston rajat”. Mutta se, mikä Fordin saa riistämään työläisiään, ei ole hänen halunsa kuluttaa. Jos niin olisi, kapitalistien aiheuttama taakka olisi hyvin kevyt. Fordilla on töissä ympäri maailman 250 000 työläistä. Jos jokainen työläinen antaisi kympin päivässä lisäarvona, se riittäisi Fordin omistajien elämiseen. Eikä vain siihen. Koska talouden dynaamisuus on paljon suurempi, kuin kenenkään kulutuksen dynaamisuus, työläisten taakka olisi ajan mittaan keventynyt.
Riiston motiivi ei ole kapitalistin kulutus, vaan pääoman kasaaminen. Selvitäkseen kilpailusta General Motorsin kanssa Fordin on uusittava tehtaita yhä uudelleen ja sijoitettava yhä enemmän pääomaa. Kapitalistien välisen kilpailun anarkian toinen puoli on se hirmuvalta, jonka alla työläiset kärsivät jokaisessa kapitalistisessa yksikössä.
Me saamme kuulla kaikkialla, että valtio on yhteiskunnan yläpuolella, että valtio edustaa kansakuntaa. Kommunistisen puolueen manifestin mukaan valtio on hallitsevan luokan ase:
Nykyaikainen valtiovalta on vain valiokunta, joka hoitaa koko porvariluokan yhteisiä asioita.
Toisaalla Marx kirjoittaa, että valtio on ”aseistettuja ihmisryhmiä lisäkkeineen” – armeija, poliisi, oikeuslaitos ja vankilat.
Marx kutsui armeijaa myös ”teurastusteollisuudeksi”, ja se on riippuvainen oikeasta teollisuudesta. Tuotantovoimat määrittävät tuhovoimia. Kun keskiajalla talonpojalla oli hevonen ja puuaura, ritarilla oli (parempi) hevonen ja puinen miekka. Ensimmäisessä maailmansodassa, jolloin miljoonat otettiin armeijaan, toiset miljoonat otettiin teollisuuteen tuottamaan tykkejä, luoteja jne. Nykyään, kun sormenpainalluksella voidaan siirtää kymmeniä tuhansia markkoja ulkomaille, painallus toiselle napilla voi tuhota 60 000 ihmistä Hiroshimassa.
Teurastusteollisuus ja teollisuus sopivat yhteen kuin käsi ja hansikas. Jos marsilainen löytäisi hansikkaan, hän ei ymmärtäisi, miksi siinä on viisi sormea, mutta jos hän tietäisi, että hansikkaalla verhotaan käsi viisine sormineen, asia olisi selvä. Armeijan sosiaalinen rakenne heijastaa myös yhteiskunnan sosiaalista rakennetta. Jos armeijassa on kenraaleita, everstejä ja aina sotamieheen asti, niin samoin tehtaassa on johtaja, työnjohtaja ja työläinen. Yksi hierarkia sopii yhteen toisen hierarkian kanssa.
Kapitalistien pakkolunastamiseksi työväenluokan täytyy ottaa poliittinen valta. Marxin mukaan ei kuitenkaan riitä, että työläiset ottavat haltuunsa olemassa olevan valtiokoneiston, koska nykyinen valtio heijastaa kapitalismin hierarkkista rakennetta. Työläisten on murskattava tämä hierarkkinen valtiokoneisto ja korvattava se valtiolla, jossa ei ole vakinaista armeijaa, ei pysyvää byrokratiaa, jossa kaikki viranhaltijat valitaan vaaleilla ja voidaan kutsua pois tehtävästään, eikä yksikään edustaja ansaitse enempää kuin edustamansa työläiset. Marx tuli tähän johtopäätökseen nähtyään Pariisin kommuunin 1871, jossa työläiset saavuttivat juuri tämän. Kommunistisen puolueen manifesti sanoo:
Kaikki tähänastiset liikkeet ovat olleet vähemmistöjen liikkeitä tai liikkeitä vähemmistöjen eduksi. Proletaarinen liike on valtavan enemmistön itsenäistä liikettä valtavan enemmistön eduksi.
Marx selitti, miksi tarvitaan vallankumous: hallitseva luokka ei luovu rikkaudestaan ja vallastaan muuten kuin pakon edessä; eikä työväenluokka pääse irti ”vuosisatojen loasta” ilman vallankumousta.
Kapitalismi sekä yhdistää että jakaa työläisiä. Työpaikoista, asunnoista jne. kilpaileminen pirstoo työväenluokkaa; pomoja vastaan tappeleminen yhdistää työläisiä. Suurinta mahdollista yhtenäisyyttä ja vallankumouksen sydän on yleislakko. Vallankumous ei ole yhden yön juttu, vaan lakoista mielenosoituksista ja sen kaltaisesta muodostuva prosessi, joka huipentuu työläisten ottaessa fyysisesti vallan.
Väkivalta, joka niin usein esitetään väärin itse vallankumoukseksi, on Marxin sanojen mukaan ”uuden yhteiskunnan kätilö”. Huomatkaa: se on ”kätilö”, ei itse lapsi, vaan apu.
Vallankumouksen tärkein piirre on työväenluokan henkinen muutos. Annan esimerkin. Tsaarin aikana juutalaisia vainottiin ankarasti. Juutalaisia vastaan järjestettiin pogromeja. H eivät saaneet asettua maan kahteen pääkaupunkiin, Pietariin ja Moskovaan, ilman erityislupaa, ja erilaisia muita merkittäviä rajoituksia oli paljon. Kun vallankumous koitti, Pietarin neuvoston puheenjohtaja oli juutalainen, Trotski; Moskovan neuvoston puheenjohtaja oli juutalainen, Kamenev; Neuvostotasavallan puheenjohtaja oli juutalainen, Sverdlov; puna-armeijan johtaja oli juutalainen, Trotski.
Toinen osoitus valtavasta henkisestä muutoksesta: vuoden 1917 aikana, vallankumouskuukauden aikana, Lunatšarski piti esitelmiä 30 000 — 40 000 ihmiselle ja puhui kahdesta kolmeen tuntiin sellaisista aiheista, kuin William Shakespeare, kreikkalainen draama jne.
Leninin mukaan vallankumouksen edellytyksiä on neljä:
1) yhteiskunnan yleinen syvä kriisi
2) työväenluokka tekee selväksi, ettei se voi sietää nykytilannetta
3) hallitseva luokka menettää luottamuksen siihen, että se voi jatkaa hallitsemista kuten ennen ja siksi jakautuu ja riitelee, ja
4) on olemassa vallankumouksellinen puolue
Yllä olleessa Kommunistisen puolueen manifestin lainauksessa Marx kirjoitti, että luokkataistelu on ” päättynyt koko yhteiskunnan vallankumoukselliseen uudistamiseen tai taistelevien luokkien yhteiseen häviöön”. Hän teki tämän johtopäätöksen Rooman orjayhteiskunnan rappeutumisen kokemuksesta. Spartakus hävisi, orjien ei onnistunut kaataa orjanomistajaluokkaa, yhteiskunta taantui, orjat katosivat ja korvattiin maaorjilla, orjanomistajat korvattiin tilanherroilla. (Germaaniheimojen hyökkäys oli vain yksi tuon prosessin osa.)
Engels muotoili saman ajatuksen puhumalla sosialismista ja barbariasta ihmiskunnan edessä olevina vaihtoehtoina. Rosa Luxemburg kehitti tätä edelleen. Kumpikaan ei tiennyt barbariasta niin paljon kuin me tiedämme. Engels kuoli 1895; Rosa Luxemburg murhattiin tammikuussa 1919. Kumpikaan ei tiennyt kaasukammioista, Hiroshimasta ja Nagasakista, Afrikan joukkomittaisesta nälänhädästä jne.
Kun natsit kolkuttelivat vallan portteja, Saksan sosialidemokraattisen puolueen johtajat ajattelivat, että vaihtoehto natsismille olisi vallitseva tilanne. Siksi he äänestivät marsalkka Hindenburgin presidentiksi, sillä hän oli konservatiivi, ei natsi. (30. tammikuuta 1933 hän nimitti Hitlerin Saksan pääministeriksi.) Sosialidemokraatit tukivat Brüeningin hätätila-asetuksia, jotka heikensivät työläisten asemaa, demoralisoivat heitä ja auttoivat natseja eteenpäin. Fritz Tarnow, ammattiliittojen ‘teoreetikko’, totesi: ”Kapitalismi on sairas. Me olemme kapitalismin lääkäreitä.” Marx oli sanonut työväenluokan olevan kapitalismin haudankaivaja. Lääkärin ja haudankaivajan välillä on ero. Lääkäri asettaa tyynyn sairaan pään alle; haudankaivaja sen pään ylle.
Koska fasismi on epätoivon liike sosialismin ollessa toivon liike, fasismia vastaan taistelemiseksi on välttämätönätä taistella paitsi fasisteja, myös epätoivoa synnyttäviä oloja vastaan. On taisteltava rottia vastaan, mutta myös viemäreitä vastaan, jossa rotat lisääntyvät. On taisteltava fasisteja vastaan, mutta myös kapitalismia vastaan, joka luo edellytykset, jotka siittävät fasismia – työttömyys, huonot asuinolot, yhteiskunnallinen kurjuus jne.
Kapitalismin ristiriidat ovat tänään paljon syvemmät kuin Marxin kuollessa 1883. Ne ilmenevät syvissä joukkolamoissa, sodissa, jotka jatkuvat ja jatkuvat maassa toisensa jälkeen jne. Työväenluokka on tänään paljon voimakkaampi kuin 1883. Itse asiassa pelkästään Etelä-Korean työväenluokka on suurempi kuin koko maailman työväenluokka silloin, kun Marx kuoli. Ja Etelä-Korea on vasta maailman 12. suurin talous. Lisää heihin amerikkalaiset, japanilaiset, venäläiset, saksalaiset, brittiläiset jne. työläiset, ja mahdollisuus sosialismiin on suurempi kuin koskaan.