Takaisin alkuun
Johdanto
Sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa järkyttyivät 11. päivä syyskuuta. Televisio
toi heidän olohuoneisiinsa ja toimistoihinsa minuutti minuutilta kuvia World Trade
Centerin tuhosta Manhattanilla, ihmisistä, jotka vilkuttivat ikkunoista ja hyppäsivät ulos
yrittäessään turhaan paeta varmaa kuolemaa.
Nyt sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat aivan yhtä kauhuissaan jonkun
muun johdosta. George Bush aiheuttaa jopa suuremman kauhun yhden maailman köyhimmän
maan asukkaille. Hän on värvännyt tueksi joukon maailman häikäilemättömämpiä
urapoliitikkoja, sortavia hallituksia, sotilasdiktaattoreita ja yksinvaltiaita. Mukana on tuhansia
ammattilaispsykopaatteja, tonni riviltä -journalisteja, TV-kommentaattoreita ja
nojatuolikenraaleja, jotka kaikki rohkaisevat meitä iloitsemaan kostosta, jossa vuodatetaan myös niiden
ihmisten verta, joilla ei ollut mitään tekemistä syyskuun 11.päivän kanssa. Kotona olemme
nähneet hyökkäyksiä kansalaisvapautta ja arabeja kohtaan.
Bush on julistanut "ristiretken terrorismia vastaan". Sanakirjan mukaan "Ristiretki"
vastaa arabimaailman pyhää sotaa, "jihadia". Sillä on hyvin täsmällisiä historiallisia yhteyksiä.
Se viittaa rajuun hyökkäykseen, jonka Euroopan armeijat suorittivat ryöväten ja
murhaten muslimeja, juutalaisia ja paikallisia kristittyjä Lähi-idässä 1100- ja 1200-luvuilla
uskonnon nimissä. Nämä tuhon orgiat kulminoituivat Konstantinopolin kristityn kaupungin valloitukseen.
Ristiretken kohde on Afganistan - maa, jossa viisi miljoonaa ihmistä on jo valmiiksi
nälkiintymisen partaalla 22 vuoden sodan ja sisällissodan jälkeen. Sota on muuttanut
esim. pääkaupunki Kabulin raunioiksi.
Bush väittää tämän olevan oikeutettua, koska yksi mies, saudisyntyinen
Osama bin Laden, on asustellut Afganistanissa. Tämän vuoksi kaikki asukkaat joutuvat kärsimään.
Itse asiassa Amerikan CIA, Saudi-Arabian kuninkaallinen perhe ja Pakistanin salainen
palvelu lähettivät Osama bin Ladenin Afganistaniin 20 vuotta sitten. He käyttivät häntä
rakentamaan Yhdysvaltojen tukemia voimia sekä sotaan Venäjää että Afganistanin vastarintaliikettä
vastaan. Jos bin Laden tuntee terrorismin metodit, se on CIA:n ansiota. CIA opetti ne hänelle.
Amerikan hallitus tuomitsee Talibanin johdon "barbaariseksi" sen naisten ja
vähemmistöryhmien huonon kohtelun vuoksi. Mutta Pakistanin salainen palvelu,
Saudi-Arabian kuninkaallinen perhe ja amerikkalaiset agentit järjestivät Talebanin nousun valtaan
1994-96 työskennellessään suurien öljy-yhtiöiden etujen nimissä.
Suomen johtotroikka presidentti
Tarja Halonen, pääministeri Paavo Lipponen
sekä ulkoministeri Erkki Tuomioja oikeuttavat sodan sanomalla, että World Trade Centerin
iskujen takana olevilla ei ole käsitystä inhimillisyydestä, armosta ja oikeudesta. Tällaisten
tekojen suorittaminen vaatii fanaattisuutta ja pahuutta, joka on normaalin harkinnan
ulottumattomissa. Sellaiset teot ovat toivottavasti niiden harkinnan ulkopuolella, jotka lukevat tätä
lehtistä. Ne eivät ikävä kyllä ole lännen johtajien hankinnan ulkopuolella.
Bushin isä johti Irakin vastaista Persianlahden sotaa kymmenen vuotta sitten. Tämä
tappoi 100 000 siviiliä ja asevelvollista - 20 kertaa enemmän kuin syyskyyn 11.päivän karmea
luku. YK:n arvion mukaan yli puoli miljoonaa irakilaista lasta on kuollut sodan jälkeen
Yhdysvaltojen ja Britannian langettamien pakotteiden seurauksena.
Lännen johtajat tekivät yhteistyötä Bill Clintonin kanssa kaksi vuotta sitten
kaavaillen Belgradin ilmahyökkäykset. TV-rakennus, jossa työskenteli siviilejä, ja Kiinan
suurlähetystö tuhoutuivat.
Yhdysvaltojen ja Britannian hallitukset sanovat "sovittaneensa sotansa
siviilikuolemat". Kylmäverisesti he myöntävät tulevansa tappamaan ihmisiä, joilla ei ollut mitään
tekemistä New Yorkin ja Washingtonin iskujen kanssa. Siinä ei ole "inhimillisyyden-, armon- tai
oikeudentajua". Se on vain mitäänsanomattomin tekopyhyys.
Kostoiskut Afganistanin kansaa vastaan eivät ole oikea tapa taistella terrorismia
vastaan. Jos todella on ihmisiä, jotka aikovat käyttää biologisia aseita niin kuin mediassa väitetään, heitä ei pysäytetä raunioittamalla Kabulin raunioita tai polttamalla ihmisiä elävältä Kandaharissa. Sellainen reaktio voi ainoastaan kohottaa alueella heikkoja raivon tunteita korkeammalle ja saada pienet ryhmät, jotka ovat kostotoimille omistautuneita, lisääntymään.
Jos bin Laden oli WTC-iskun takana, se johtui raivosta, jota hän koki entisen
liittolaisensa, USA:n, pommittaessa Bagdadia Irakissa ja tukiessa Israelia sodassa palestiinalaisia vastaan. Persianlahden sodan raakuus synnytti syyskuun 11.päivän raakuuden. Nyt Bush ja Blair voimistavat terroria ja vastaterroria. Tämä on tie rajattomaan julmuuteen kolmannessa maailmassa ja lännen kaupungeissa.
On ainoastaan yksi tapa tämän lopettamiseen. Se on suurimman mahdollisen
sodanvastaisen liikkeen perustaminen. Tarvitsemme väittelyjä, protesteja ja mielenosoituksia. Meidän täytyy järjestää toimintaa kaduilla mutta myös työpaikoilla, ammattiyhdistyksissä ja kouluissa.
Meidän pitää yhdistää sotakysymys toisiin kauhuihin, jotka maailman johtajat haluavat
meidän unohtavan vaatiessaan äänekkäästi kostoa. Niitä ovat hyvinvointijärjestelmien
ja terveydenhuollon hävitys, uusliberalistinen yksityistämisen vimma, ylivoimaisen
taakan asettaminen maailman velallisten köyhien niskaan ja taloudelliset kriisit, jotka vievät tuhansia työpaikkoja.
Jos me pystymme rakentamaan liikkeen sodan pysäyttämiseksi, voimme tehdä myös
jotain muuta. Voimme näyttää, että on olemassa keino kohdata niin monien ihmisten ympäri
maailmaa kokema tuska turvautumatta niihin metodeihin, jotka CIA bin Ladenille opetti.
Seattlen mielenosoituksen (marraskuu 1999) jälkeen maailmassa on ollut uutta toivoa - toivoa siitä, että massojen toiminta tekisi toisenlaisen maailman mahdolliseksi. Siinä toivossa on ainut todellinen vastaus katkeruudelle ja epätoivolle, jotka ajavat muutamat ihmiset terroritekoihin.
Vapauttaaksemme sen toivon meidän tulee rakentaa sodanvastainen liike nyt!
Tässä vihkossa yritämme koota yhteen argumentteja, jotka auttavat sen toteuttamisessa.
Takaisin alkuun
Osama bin Laden - liittolaisesta viholliseksi
Osama bin Laden oli Yhdysvaltojen liittolainen sodassa Neuvostoliiton
Afganistanin-miehitystä vastaan 80-luvulla. USA:n valtio teki hänestä avainhahmon yrityksessään saada koko Afganistanin vastarintaliikkeen lännen valvontaan. Bin Laden oli USA:n uskollisimman arabiliittolaisen, Saudi-Arabian, hallitsijoiden henkilökohtainen ystävä.
Hän loi sissiarmeijansa itä-Afganistanin vuorilla Pakistanin, USA:n
Keski-Aasian keskeisimmän tukijavaltion, salaisen poliisin avulla. USA tuki bin Ladenia kunnes sen pyrkimys hallita koko Lähi-itää sai tämän ja muut (mm. Saddam Husseinin Irakin) kääntymään USA:ta vastaan.
Bin Ladenin isä oli jemeniläissyntyinen rakennuttajamiljonääri.
Bin Ladenin perhe liittyi läheisesti Saudi-Arabiaa hallitsevaan Saudien kuningashuoneeseen.
Osama bin Laden peri suuren omaisuuden. Hän vieraili ensimmäisen kerran
afgaanikapinallisten leireissä Peshawarissa, länsi-Pakistanissa, 1980. Seuraavien kahden
vuoden ajan hän ohjasi saudi- ja amerikkalaisrahaa afgaanien vastarintaan.
Saudit, USA:n täydellä tuella, halusivat levittää omaa islamilaisuuden
versiotaan, wahhabismia, Afganistaniin tarkoituksena viedä pohjaa sissijohtajilta ja rakentaa liike, joka ei toimisi erillään lännen eduista.
Bin Laden oli keskeinen tälle politiikalle 80-luvulla.
Hän rakennutti Khostin luolaston, jonka CIA rahoitti,
tärkeimmäksi asevarastoksi vuonna 1986.
Bin Laden otti johtoonsa al-Quaida _sissiryhmän 1989. Sen oli perustanut saudien
läheinen liittolainen. Tätä ryhmää USA nyt syyttää terrorismin johtamisesta ympäri maailman.
Irakin vallattua Kuwaitin elokuussa 1990 bin Laden pyrki saamaan Saudien
kuningasperhettä nostamaan liikkeelle Irakin vastaisen armeijan, saman tyyppisen, jota hän oli johtanut Afganistanissa. Saudien kuningasperhe kääntyi kuitenkin sen sijaan
USA:n puolueen ja salli läntisten joukkojen käyttää maata veriseen ilmasotaan Irakia
vastaan tammikuussa 1991. Tämä sai bin Ladenin raivoihinsa. Hän alkoi vihata
Yhdysvaltain läsnäoloa Saudi-Arabiassa ja sen ylimielistä hyökkäystä Lähi-idässä.
Hän joutui Saudien kuningasperheen hallitsevan ryhmän epäsuosioon ja joutui
lähtemään Sudaniin 1992. Hän palasi Afganistaniin toukokuussa 1996.
CIA käynnisti epäonnistuneen peiteoperaation murhatakseen bin Ladenin 1997.
USA yritti murhata uudelleen bin Ladenin elokuussa 1998 sen lähetystöjä
vastaan Keniassa ja Tansaniassa tehtyjen pommi-iskujen jälkeen. Se pommitti myös
al-Shifan lääketehtaan Sudanissa. USA:n viranomaisilta vei kymmenen kuukautta
myöntää epävirallisesti, ettei tehtaalla ollut mitään tekemistä terrorismin kanssa.
Takaisin alkuun
Afganistan - suurvaltojen shakkilauta
Länsi syyttää Afganistania "rosvovaltioksi" ja sitä on syytetty terroristien
suojelusta. Nyt lännen sota voittavat pommittavat Afganistania kivikaudelle. Samat läntiset johtajat kuitenkin, jotka tänään tuomitsevat Afganistanin hallituksen, tukivat sitä vielä hiljan, ja toimittivat aseet ja rahoituksen, joita Taliban tarvitse ottaakseen vallan. Afganistanin historia on järjestelmän ja ulkopuolisen hyökkäyksen tuhoaman maan historiaa.
Afganistan ei muodollisesti joutunut siirtomaaksi 1800-luvulla. Mutta
Afganistania piirittivät pohjoisesta Venäjän keisarikunta ja brittiläinen imperiumi, joka hallitsi nykyisiä Pakistania ja Intiaa etelässä ja idässä. Afganistan oli noiden kahden imperiumin välisen taistelun rintamaa näiden pyrkiessä saamaan valvontaansa laajan Keski-Aasian alueen.
Hiukan ennen Intian varakuninkaaksi tuloaan 1898 lordi Curzon kirjoitti Afganistanista
ja sen naapureista: "Myönnän, että ne ovat sakkinappuloita, joilla pelataan maailman
hallinnasta." Taistelua kutsuttiin Suureksi peliksi.
Toisen maailmansodan päättyminen toi uuden taistelun herruudesta. Brittiläinen
imperiumi sortui. Intia sai itsenäisyyden 1947 ja jakautui Intiaksi ja Pakistaniksi. Afganistan oli yksi maista, jotka kylmän sodan aikana jäivät USA:n ja Venäjän johtamien
suurvaltablokkien väliin puristuksiin.
Kuningasperhe piti valtaa yhteyksillään paikallisiin päälliköihin, tilanherroihin ja
sotilasjohtajiin, joilla oli tukialueensa eri puolilla maata. Maa oli toivottoman köyhä, mutta sillä oli ohut kerros suurmaanomistajia.
Useat hallitukset yrittivät saada käyntiin teollisuutta ja kehitystä. He eivät
kuitenkaan koskaan tarjonneet merkittävää muutosta väestön valtavalle enemmistölle, vaan
onnistuivat vain ruokkimaan jännitystä hallitsevan luokan eri ryhmien välillä ja eri puolilla maata.
1979 alkoi vuotta aiemmin valtaan tullut neuvostomielinen hallitus hajota. Eri
aseelliset islamistiryhmät aloittivat kampanjansa vallan ottamiseksi maan kaukaisissa osissa. Afganistan luisui kohti sisällissotaa. Sitten suurvallat astuivat mukaan ja kaatoivat polttoainetta liekkeihin.
Venäjä lähetti joukkonsa Afganistaniin joulukuussa 1979 tukeakseen itseään lähellä
ollutta hallitusta. USA asettui Venäjää vastaan toimivien eri afganistanilaisryhmien taakse. Liittolaistensa Pakistanin ja Saudi-Arabian kautta se kylvi 500 miljoonaa dollaria sotilasapuna kapinallisille 1980. Reagan ja Thatcher puhuivat "afgaanien urheasta taistelusta vapauden puolesta".
Sota tuhosi maan ja sadat tuhannet pakenivat. Monet hallituksen tukijoista
kaupungeissa alkoivat vihata sen riippuvuutta Venäjästä ja siirtyivät tukemaan
Mujaheddin-kapinallisia. Neuvostoliiton oli lopulta pakko vetäytyä 1988 ja 1989. Löyhä islamistiryhmien Mujaheddin-liittouma valtasi maan pääkaupungin, Kabulin, huhtikuussa 1992.
Siihen mennessä, ja kun miltei joka neljäs afganistanilainen oli pakolaisleireissä ja maa raunioina, USA ja länsi katkaisivat kaiken avun. USA:lta oli löytynyt 3 miljardia dollaria sodan rahoittamiseen, mutta ei killinkiäkään maan jälleenrakentamiseen. Mujaheddin hajosi. Iranin tukema ryhmä otti Kabulin valvontaansa. USA ja Saudi-Arabia tukivat Gulbuddin Hekmatyarin johtamaa kilpailevaa ryhmää. Se pommitti Kabulia ja 25 000 ihmistä menehtyi yhtä hirvittävällä tavalla kuin taannoin New
Yorkissa. Ryhmän ei onnistunut vallata Kabulia ja se hajosi.
Taliban nousi esille 1994. Se sai ideologiansa siitä islamin versiosta, jota Saudi-Arabian kuningashuone tunnustaa. Se oli ankara ja keskittyi maaseutuyhteiskuntien sortavimpiin piirteisiin. Kahdessa vuodessa Taliban kasvoi 30 hengen sissiliikkeestä etelä-Afganistanissa ja valtasi pääkaupungin. Se sai huomattavaa tukea väestöltä,
joka oli saanut tarpeekseen taisteluista ja sotaherroista ja joka halusi epätoivoisesti tasapainoa.
Taliban sai myös USA:n ja sen paikallisten liittolaisten tukea. Pakistanin turvallisuuspalvelu auttoi aseistamaan Talibania. Muutama kuukausi ennen Talibanin tuloa
Kabuliin eräs Yhdysvaltain ulkoministeriön virkailija sanoi: "Kun heihin tutustuu, huomaa, että heillä on loistava huumorintaju."
Tunteja Talibanin vallattua Kabulin syyskuussa 1996 USA:n ulkoministeriön tiedottaja Glyn Davies totesi, ettei USA nähnyt asiassa "mitään ongelmaa". USA:n
politiikan takana olivat kylmät laskelmat. Neuvostoliiton romahdus 1991 oli luonut Keski-Aasiaan viisi itsenäistä valtiota. 1990-luvun alussa spekuloitiin laajasti, että nuo valtiot istuisivat valtavien öljy- ja kaasuvarjojen päällä.
Amerikkalainen huippukommentaattori kirjoitti, että Talibanin "tärkein funktio on turvata tiet ja mahdollisesti öljy- ja kaasuputket, jotka yhdistäisivät Keski-Aasian
valtiot kansainvälisiin markkinoihin Pakistanin, pikemminkin kuin Iranin, kautta."
Sitten Yhdysvallat teki äkkikäännöksen. Se pelkäsi, että Taliban rohkaisisi radikaaleja islamistisia liikkeitä muissa maissa, mikä saattaisi uhata USA:n etuja. Ulkoministeri Madeleine Albright antoi merkin muutoksesta marraskuussa 1997 tyypillisen tekopyhällä tavalla. Hän polvistui afgaanilasten eteen Nasir Baghin
pakolaisleirissä Pakistanissa ja sanoi: "En koskaan unohda, että olette
täällä. Teen kaikkeni auttaakseni teitä ja maatanne." USA:n ainoa panos vuoden 1997 jälkeen on ollut pommittaa osaa maata 1998 edelleen jatkuvassa kampanjassa surmata Osama
bin Laden.
USA, Venäjä, eurooppalaiset vallat, monikansalliset öljy-yhtiöt ja paikalliset hallitsijat ovat pelanneet uutta Suurta peliä, joka ulottuu Turkista Keski-Aasian ja Afganistanin kautta Kiinan läntisiin provinsseihin. Sakkinappuloita siirtelevät
miehet heittävät miljoonia ihmisiä köyhyyteen ja kymmenien tuhansien on pakko paeta eri
sisällissotia. Bushin ja Blairin väkivaltainen hyökkäys vaan pahentaa tilannetta ja luo vain enemmän ihmisiä, jotka ovat valmiita kuolemaan iskeäkseen länttä takaisin.
Takaisin alkuun
Bushin veriset liittolaiset
George Bush on käyttänyt hyväkseen World Trade Centeriin kohdistuneen iskun
tuomaa kauhua "ajaakseen maailmaa taistelemaan kansainvälistä terrorismia vastaan".
USA haluaa aloittaa kostoiskut, jotka eivät ole tähdätyt ainoastaan New Yorkin
iskujen takana olleisiin tahoihin, vaan mihin tahansa valtioihin, jotka uskaltavat nousta USA:n "terrorismin vastaisia" toimia vastaan. Mitä ikinä Bush tekeekin, hän haluaa esittää sen ikeutettuna iskuna "pahaa" vihollista vastaan . Tämä on osa sotaa, jota hän kutsuu "sivistyneen maailman sodaksi barbarismia vastaan"
Ne maat, jotka muodostavat liiton Bushin kanssa tietävät kaiken barbarismista ja
terrorista. Nämä maat ovat itse olleet vastuussa kummastakin. Näiden maiden joukosta löytyvät eräät maailman väkivaltaisimmista ja sortavimmista hallitustavoista.
VENÄJÄ. Venäjä presidenttinsä Vladimir Putinin johdolla on vastuussa monista vähintään yhtä hirvittävistä tuhon näyttämöistä kuin mitä New Yorkissa syyskuussa nähtiin. Venäjä on laskenut armeijansa valloilleen ja on nyt jo vuoden 1999 lopusta asti moukaroinut täydellä voimalla pientä Tsetsenian tasavaltaa ja sen kansaa.
Tämä on toinen kerta kuuden vuoden sisällä, kun Venäjä on tuhonnut maata
pommittaen koteja, kouluja ja sairaaloita välittämättä siviiliuhrien määrästä. Se on
käytännöllisesti katsoen hävittänyt Tsetsenian pääkaupungin Groznyn maan tasalle, tappanut noin 50 000 ihmistä ja tehnyt monet muut kodittomiksi pakolaisiksi. Kun tämä hävitys oli meneillään viime vuonna silloinen Yhdysvaltain presidentti
Bill Clinton mainitsi Putinin päässeen "hyvään alkuun". "Asioiden ydin seikoissa olemme yhtä mieltä", Clinton sanoi.
Venäjän pommittaessa Tsetseniaa pääministeri Paavo Lipponen neuvotteli Putinin kanssa Moskovassa talouskysymyksistä.
KIINA. Kiina taas on miehittänyt ja raa´asti tukahduttanut kaikki vastarinnan merkit pienessä Tiibetin valtiossa jo vuodesta 1950 lähtien. Vuonna 1989 Kiinan hallitsijat surmasivat tuhansia demokratian puolesta protestoivia ihmisiä Tiananmenin aukiolla. Hallituksen toimesta toisinajattelijat rutiininomaisesti vangitaan, heitä kidutetaan ja kaikenlainen oppositio kielletään.
Hallitus teloittaa tuhansia ihmisiä vuosittain. Viime vuosina se on raa´asti
tukahduttanut Falun Gongin uskonnollisen ryhmän ja yrittää nyt vaatia oikeutusta
Luoteis-Kiinan kansallisten vähemmistöjen -jotka sattuvat olemaan muslimeja- vainoamiselle
"terrorin" vastaisen sodan nimissä.
PAKISTAN. Yhdysvallat haluaa Pakistanin tarjoavan sille tukikohtia maastaan
voidakseen tunkeutua siten naapurimaa Afganistaniin. Pakistania hallitsee hyvin
epädemokraattinen kenraali Musharraf, joka tuli valtaan sotilaallisessa vallankaappauksessa 1999.
INTIA. Pakistanin naapurimaa Intia tukee myös Bushia. Intian hallitus on
jaellut kauhistuttavaa sortoa sekä Pakistania, että Intiaa vastaan itsenäisyyden puolesta taistelevan Kashmirin valtion kansaa kohtaan.
JAPANI. Japanissa maan uusi oikeisto-pääministeri Junichiro Koizumi haluaa kaataa kumoon maan virallisen sodan vastaisen aseman ja käyttää japanilaisia joukkoja USA:n armeijan rinnalla Itä-Aasiassa.
Hänestä tuli hiljattain ensimmäinen japanilainen pääministeri, joka on koskaan
vieraillut japanilaisten oikeisto-sotarikollisten haudoilla. Nämä sotarikolliset olivat vastuussa kymmenien tuhansien kiinalaisten ja korealaisten teurastuksesta 1930- ja 1940-luvuilla.
Monet Lähi-idän valtiot ovat myös kiirehtineet yhtymistään tähän liittoon.
Näissä hallituksissa on joko hyvin vähän tai ei ollenkaan demokratiaa ja kaikki ne
häikäilemättömästi murskaavat minkä tahansa vastarinnan.
JORDANIA teurasti 30 000 palestiinalaista vuonna 1970.
SAUDI-ARABIAA hallitaan diktatuurilla, jossa pikkurikollisilta katkaistaan kädet ja vastaanväittäjät vangitaan tai teloitetaan.
EGYPTI lukitsee vastarintaa tekevät aavikon keskitysleireille.
ENGLANTI. Ja lähempänä Suomea Tony Blairin johdolla Britannia oli suurin
pakottava voima Naton Jugoslavian pommitusten takana 1999. Näissä pommituksissa kuoli
1500 ihmistä, joista valtaosa oli siviilejä ja pakolaisia.
Tappavat Länsimaat eivät näistä piittaa.
Takaisin alkuun
Terroristit, jotka länsi on luonut
Yhdysvallat uhoaa lopettavansa "paholainen" Osama bin Ladenin päivät.
Näin on tapahtunut aiemminkin. USA ja sen liittolaiset ovat ennekin julistaneet yksilöitä
"paholaisiksi" oikeuttaakseen aseellisen hyökkäyksensä. Melkein kaikki nämä henkilöt ovat lännen valtaan nostamia tai he ovat ainakin saaneet tukea länneltä.
SADDAM HUSSEIN. Irak on yksi Yhdysvaltojen roistovaltioista, jota se on valmis
pommittamaan. Saddam Hussein, maan diktaattori, irtisanoutui yhteistyöstä lännen
kanssa vallatessaan Kuwaitin elokuussa 1990.
Saddam Husseinin Baath-puolue nousi valtaan 1963 kaappauksen kautta.
Yhdysvaltojen CIA auttoi tekemään kaappauksen, jolla kaadettiin aikaisempi hallitus, joka ei ollut niin innokas tekemään yhteistyötä USA:n kanssa.
Yhdysvallat tuki Saddamia kun tämä käynnisti valtavan terrorikampanjan, jossa
tapettiin Irakin kommunistisen puolueen jäseniä. Yhdysvallat tuki Irakia kun se hyökkäsi
Iraniin. Länsi kuvasi Saddamia keinoksi estää radikaali-islamistien nousu. Maaliskuussa 1988
Hussein kaasutti 5000 kurdia Halabiassa. Myrkkykaasu oli toimitettu lännestä.
KENRAALI NORIEGA. Panaman diktaattori Kenraali Noriega nousi valtaan CIA:n avulla maaliskuussa 1983.
Hän oli ollut Yhdysvaltojen rahoittama agentti vuodesta 1967. 1972 oli todisteita siitä, että Nortega on mukana huumekaupassa.
CIA, George Bush vanhemman, johtamana, päätti kuitenkin jatkaa hänen tukemistaan ja nosti hänet salaisen poliisin johtoon. Noriegalla oli tärkeä rooli USA:n Keski-Amerikan politiikassa 1980-luvulla. Hän oli avainyhteys kun CIA tuki contrasissejä Nicaraguassa.
Yhdysvallat lähetti joukut kaatamaan Noriegan joulukuussa 1989 kun hänestä oli tullut liian ongelmallinen ja Yhdysvaltojen oppoisitio oli paljastanut huumekaupan contrasissien tukemisessa.
SLOBODAN MILOSEVIC. Serbian entinen johtaja, "paholaistyranni", jonka Nato halusi kaataa valtavalla pommikampanjalla. Hän sai lännen siunauksen noustessaan valtaan 1989.
"Hän on mies, jonka kanssa voimme tehdä yhteistyötä," totesi Yhdysvaltojen pitkän linjan diplomaatti Richard Holbrooke. Tulloin Milosevic alkoi tiukentaa otettaan albaanivähemmistöstä. Daytonin rauhansopimuksen, joka lopetti Bosnian sodan 1995, aikaan Milosevicista puhuttiin alueensa vakauttajana.
OSAMAN BIN LADEN. Yhdysvallat tuki bin Laderin joukkoja 1980-luvulla sodassa kun Venäjä yritti vallata Afganistanin.
Takaisin alkuun
...Ja ne joita se on tukenut
Bush oikeuttaa sodanlietsontansa sanomalla, että hän vastustaa "globaalin
terrorismin vitsausta". Tämä on erittäin paksu tekopyhyys. USA:n valtiolla on verinen historia. Yhdysvallat on rohkaissut vallankaappauksia hallitusten syrjäyttämiseksi ja käyttänyt terroristijoukkoja omiin tarkoituksiinsa ympäri maailmaa.
CHILE. 11. syyskuuta 1973, tasan 28 vuotta ennen World Trade Centerin
hyökkäyksiä, CIA avusti syrjäyttämään Chilen demokraattisesti valitun hallituksen vallasta.
USA:n ulkoministeri Henry Kissinger oli kolmen vuoden ajan punonut juonta
saadakseen Chilen sotavoimat suorittamaan vallankaappauksen. Uusi kenraali Pinochetin johtama
hallitus tappoi tuhansia ihmisiä, joiden joukossa oli syrjäytetty presidentti Salvador Allende.
Seuraavina vuosina USA tuki Pinochetin operaatio Condoria. Niitä, jotka
vastustivat Chilen uutta hallitusta ja olivat sen vuoksi lähteneet maanpakoon, salamurhattiin, esim. autopommein.
ANGOLA JA MOSAMBIK. USA on myös tukenut murhanhimoisia
oikeistolaisvoimia kuten Renamo:a Mosambikissa ja UNITA:a Angolassa. 80-luvulla yli miljoona ihmistä kuoli Mosambikissa Renamo:n lietsoman sodan tuloksena. Tappamisen lisäksi Renamo erikoistui terrorin levittämisessä amputoimalla jalkoja, käsiä, neniä ja korvia.
Yli miljoona ihmistä on kuollut Angolassa yli 25 vuotta kestäneen sodan aikana.
NICARAGUA. USA on myös tukenut brutaaleja terroristiryhmiä paljon lähempänä
kotia. Yhdysvallat tukivat oikeistolaista Contra-järjestöä, joka hyökkäsi Nicaraguaan
1980-luvulla. Contra rahoitettiin huumekaupasta saaduilla varoilla, joita monet USA:n
johtohenkilöt (nykyään he vaikuttavat Bushin Valkoisessa talossa) kanavoivat Contra:n aseostoihin. Contralaiset raiskasivat ja teurastivat tiensä läpi Nicaraguan.
Yhdysvallat puuttuivat myös Nicaraguan naapurin, El Salvadorin, sisällissotaan
tukien puolisotilaallisia joukkoja ja kuolemanpartio. Tuloksena noin 75 000 ihmistä kuoli El Salvadorissa.
Guatemalassa USA-mielisten hallitusten ja kuolemanpartioiden 1980-luvun
läpi toteuttamaa ja 90-luvulla jatkettua kauhua on jouduttu pyytämään anteeksi.
Viime vuonna presidentti Clinton pahoitteli tapahtunutta.
Takaisin alkuun
Öljy, köyhyys ja sota
Ei missään muualla maailmassa kontrasti rikkauden ja köyhyyden välillä ole niin
selkeä kun Lähi- idässä. Mikä on maailman tärkeimmän ja eniten tuottoisan raaka-aineen -
öljyn lähde. Se rikkaus mikä on lähtöisin öljystä on kuitenkin keskitetty kaksiin hyvin
kapeisiin käsiin.
Ensimmäinen ja johtava osuus on suurilla öljy-yrityksillä. Puoli tusinaa näistä hallitsee
teollisuutta kautta maailman. Useimmat ovat amerikkalaisia, yksi on brittiläinen (BP) ja
yksi brittiläis/hollantilainen (Shell). Ne kuuluvat maailman suurimpiin yhtiöihin, ja ne olivat
George Bushin vaalikampanjan keskeisiä rahoittajia. Yhtiöt jakavat osan rikkauksista
joidenkin uskomattoman rikkaiden Lähi-idän hallitsijoitten kanssa kuten Saudi Arabian,
Yhdistyneiden Arabi emiriittien ja Kuwaitin kanssa.
Britannia oli hallitseva voima alueella kahden maailman sodan välisenä aikana. Se
veti rajoja valtioiden välille niin että öljykertymä oli pienissä valtioissa joita hallitsivat yksinvaltiaat. Nämä joutuivat tukeutumaan britteihin ja niiden öljy- yhtiöihin. Britannia kannusti myös sionistisia kolonialisteja ottamaan haltuunsa maata Palestiinassa, tietäen että se voisi vain selviytyä olemalla länsimaiden intressien vartijakoira. Yhdysvallat on määrännyt alueella 1940- luvulta lähtien. Silti hallitsemisen käytännöt ovat pysyneet samanlaisina.
Joten, samalla kun Saudien kuninkaallinen perhe, Persianlahden sheikit ja Kuwaitin
emiiri ovat yksiä maailman rikkaimpia loisia, niin köyhyys on edelleen kymmenien miljoonien ihmisten kohtalona maissa niin Egyptissä, Jordaniassa, Syyriassa, Libanonissa ja Jemenissä. Samalla, israelilaiset jatkavat maan valtaamista palestiinalaisilta perheiltä joiden elintaso on vain kymmenesosa israelilaisiin verrattuna. Alueella on ollut useita sotia, joissa länsimaiset voimat ovat taistelleet pitääkseen tätä epäoikeudenmukaista tilannetta yllä.
Länsimaat tukivat Israelia kun se taisteli arabialaisia valtioita vastaan vuonna
1948, 1956, 1967 ja 1973. Vuosien 1980 ja 1989 välisenä aikana USA tuki Irakia sodassa
Iranin hallitusta vastaan, joka oli vallannut amerikkalaisia yhtiöitä, joka kerta kun Iran näytti voittavan.
Israel valtasi Libanonin vuonna 1982, ja amerikkalaiset taistelualukset pommittivat
pääkaupunkia, Beirutia, vuonna 1983. Yhdysvallat johti länsimaiden liittoutumaa
sotaan puolustaakseen Kuwaitin kuningaskuntaa vuonna 1990-91. Se esitettiin "sotana
demokratian puolesta". Kuwaitissa ei ollut kuitenkaan mitään demokratiaa. Todellisuudessa se oli sotaa öljystä.
Tällaiset olot ovat luoneet suurta vihaa länttä kohtaan ja paikalliset yksinvaltiaat
ovat kasvattaneet tätä vihaa koko alueella. Enemmistön uskonto alueella on Islam. Joten
viha länttä kohtaan voi näyttäytyä myös uskonnon muotona, islamisteina. Konfliktien syy
ei kuitenkaan ole uskonto.
Takaisin alkuun
Islam ei ole vihollinen
HALLITUKSET ja media, muutamia lukuun ottamatta, sanovat, etteivät he halua, että
World Trade Centerin tuho johtaa maailmanlaajuiseen muslimien mustamaalaamiseen.
Silti he ovat jo yli vuosikymmenen ajan panostaneet muslimivihamielisen ilmapiirin
lietsomiseen rinnastamalla koko Islamin pienten ääriryhmien silmittömään väkivaltaan.
Islam ei ole yhtä kuin terrori. Kuten kaikki maailman suurimmat uskonnot, se on
kehys erilaisille uskomuksille, jotka ovat avoinna laajalle tulkintojen kirjolle.
Katsotaan esimerkiksi kristinuskoa. "Vapautuksen teologit" edustavat tätä
uskontokuntaa - ryhmä radikaaleja pappeja, jotka alkoivat kamppailemaan yhteiskuntaluokkien epätasa-arvoa ja brutaaleja, USA:n tukemia diktaattorihallintoja vastaan Latinalaisessa Amerikassa 1970- ja 80-luvuilla. Se on myös pohjoisamerikkalaisten USA:n ylivaltaa, kapitalismia ja niitä samoja diktatuureja tukevien oikeistoryhmittymien uskonto. Vähintään yhtä laaja poliittinen sateenkaari löytyy muslimeiksi tunnustautuvien ihmisten keskuudesta.
USA:n läheisintä arabiliittolaista Saudi-Arabiaa hallitseva perhe on
islaminuskoinen. Niin myös suurin osa USA:ta vastustavista työläisistä ja talonpojista Lähi-idässä. Islamilainen fundamentalismi on latautunut termi länsimaissa. Se viittaa erilaisiin ääriryhmiin ja Islamin versioihin, jotka ilmaisevat osaltaan sitä katkeruutta, joka vallitsee kansan keskuudessa muslimienemmistöisissä maissa. Näitä ryhmittymiä on eniten Lähi-idässä, eikä ole vaikeaa keksiä miksi.
Maaperä, jolle iso osa Islamilaisesta maailmasta on syntynyt, pitää sisässään
valtaosaa globaalin kapitalismin elämännesteestä, maailman öljyvaroista.
Persianlahden maiden hallitsijat ovat äärimmäisen varakkaita. Silti suurin osa väestöstä joutuu jokapäiväisessä elämässään kohtaamaan rajua köyhyyttä ja riistoa. Saudi-Arabian kuninkaallinen perhe on rakennuttanut golfkenttiä autiomaahan ja yhden maailman brutaaleimmista sortohallinnoista pitämään kurjuudessa elävän kansalaisten enemmistön aloillaan. Silti nämä hallitsijat irvokkaasti väittävät olevansa hurskaita muslimeja, "luokattomine" "yhteis"kuntineen. Näiden hallintojen taustalta löytyvät USA:n mielettömät taloudelliset ja sotilaalliset
resurssit. Mikään ei ole nostanut miljoonien ihmisten raivoa Lähi-idässä niin paljon kuin
USA:n varaukseton sotilaallinen ja taloudellinen tuki Israelin valtiolle sen toteuttaessa
Apartheid-politiikkaansa palestiinalaisia vastaan. Päivittäinen, syvä kärsimys ei silti ole ainoa syy radikaalin Islamin suosiolle.
Tunne siitä, etteivät tavalliset ihmiset voi vaikuttaa tämän kärsimyksen
loppumiseen vahvistaa ääriryhmien suosiota.
Lähi-idässä on ollut aikaisemminkin voimakkaita kansanliikkeitä. Toisen
maailmansodan jälkeinen, kansallismielisten kumousten aalto vapautti alueen siirtomaavallasta. Yksittäisiin kohteisiin tehdyt terrori-iskut eivät olleet lainkaan olennaisia näiden tapahtumien kulussa.
Itsenäistyneiden kansojen johtajat tekivät kuitenkin nopeasti rauhan
maailmanjärjestelmän kanssa. Pysyäkseen vallassa ja estääkseen radikaalit sosiaaliset muutokset he käänsivät kanuunansa kohti muutosta vaativaa ihmisjoukkoa.
Käännekohtana voidaan pitää syyskuuta 1970. "Musta syyskuu", jonka aikana
Jordanian asevoimat toteuttivat kymmenientuhansien palestiinalaisten kansanmurhan.
Palestiinalaisradikaalit joutuivat eristyksiin, ja jotkut ryhmittymät turvautuivat
epätoivossaan yksittäisiin terrori-iskuihin ylläpitääkseen taistelua.
1970-luvulla nähtiin lukuisien poliittisten islamilaisten liikkeiden järjestäytyminen.
Nykyään eri puolilla Lähi-itää on hajallaan pieniä USA:n imperialismin sekä
paikallisten, korruptoituneiden hallintojen katkeroittamia ryhmittymiä, jotka ovat erillään laajoista kansanvoimista (vaikka saavat osakseen paikallista, passiivista suosiota). Nämä koostuvat lähinnä muista sosiaalisista kerroksista kuin maanviljelijöistä ja työläisistä, usein yliopistokoulutuksen saaneista ylemmän luokan kasvateista, jotka katsovat tulevaisuudennäkymiensä näyttävän heikoilta koulutuksesta huolimatta.
Monet heistä taistelivat venäläisiä joukkoja vastaan Afganistanissa, venäläisiä
joukkoja vastaan Tshetsheniassa, serbijoukkoja vastaan Kosovossa, Intian valtiota vastaan
Kashmirissa, ja monilla muillakin taistelukentillä. Länsi ei välittänyt näiden ääriryhmien toiminnasta ennen kuin sen omia intressejä uhattiin. Se on myös tukenut ja kouluttanut ko. ryhmittymiä, kunhan ne ovat palvelleet rikkaimpien ehdoilla toimivan maailmanjärjestyksen tavoitteita.
Nyt, raivon ja epätoivon vallassa, nämä militantit yrittävät kaataa länsimaisen
imperialismin aseenaan terrorismi. Tämä taktiikka kohdistaa hallitsijoita vastaan tehdyt iskut paljon suuremmalla todennäköisyydellä kansalaisiin. Ja ne antavat näille hallitsijoille syyn kiristää jo valmiiksi tiukkaa otettaan. Nämä ovat epätoivoisia metodeja, joita sosialistit vastustavat. Ne yrittävät turhaan vastustaa imperialismia suuntaamalla osan nykyisen maailmanjärjestyksen epäoikeudenmukaisuudesta sitä itseään vastaan, luoden lisää epäoikeudenmukaisuutta.
USA:n valtio, muiden länsimaiden hyväksynnällä, valmistelee nyt kostoiskuaan.
Passiivinen kansanmurha Afganistanissa on jo käynnissä. Miljoonat ovat hylänneet kotinsa
pommitusten pelossa, ruokakuljetusten pääsyä maahan ja avustusjärjestöjen toimintaa on
rajoitettu, kaiken lisäksi maata koettelee pahin kuivuus vuosikymmeniin.
Viimeisempienkin olemassaolon pesäkkeiden pyyhkiminen pois pommikoneilla ei
ole ratkaisu. Se johtaa uusiin terrori-iskuihin ja voimistaa afganistanilaisten agressiota, joka kanavoituu "pyhänä sotana" suurvaltoja ja kristinuskoa vastaan.
On vain yksi tie ulos tästä valtio- ja yksityisterrorin kostonkierteestä. Se on laajan, köyhälle kansanryhmälle tien ulos kurjuudesta tarjoavan kansanliikkeen rakentaminen. Viime vuosina noussut antikapitalistinen liike voi tuoda lopun kärsimykselle. On aika vallata takaisin se päätösvalta, jonka olemme luovuttaneet hallituksillemme, jonka ne ovat valjastaneet maailman 200 isoimman yrityksen lyhytnäköisten, jatkuvalle varojensiirrolle köyhimmistä maista rikkaimpiin perustuvien taloudellisten voittojen puolustamiseen.
Tällä hetkellä on tärkeämpää kuin koskaan heittäytyä rakentamaan tätä
vaihtoehtoista maailmanjärjestystä.
Takaisin alkuun
Marxilaisuus ja terrorismi
Yhdysvalloissa tapahtunut terrorihyökkäys, jossa koko maailman silmien
edessä menehtyi tuhansia viattomia siviilejä, valtaosa tavallisia työstään leipänsä saavia ihmisiä, tuo uudella tavalla esille tämän poliittisen taistelun keinon.
Sosialistit vastustavat väkivaltaa _ siviilien summittainen pommittaminen ei
mitenkään voi edistää niitä vapautuksen tavoitteita, joihin sosialistit pyrkivät. Myöskään Yhdysvaltain terrori-isku ei aja tavallisten ihmisten etuja. Tähän mennessä on jo nähty, että iskun tekijät, joiden uskotaan olevan Lähi-idästä, eivät ole saaneet aikaan muuta kuin islaminvastaisuuden nousun lännessä, mikä varmasti sopii myös lännen johtajille _ tässäpä vihollinen.
Newyorkilaisraunioista nousevan savun ja pölyn varjossa palestiinalaiset ovat
kohdanneet lisääntyvän Israelin väkivallan, johon amerikkalaissiviilien kärsimyksen vuoksi harvat ovat ehtineet kiinnittää huomion. Köyhä ja sotien raunioittama Afganistan näkee uuden pakolaisvaelluksen.
Terrori-iskun uhrien omaiset USA:ssa eivät ole yksin. Maailmassa on paljon
ihmisiä, jotka ymmärtävät heitä, vaikka moni on menettänyt ystäviään ja omaisiaan
terrori-iskuissa, jotka on tehty USA:n hallituksen toimesta tai tuella. Terrorin takana on useammin valtio, kuin tuntematon järjestö. USA:n hallitus on tukenut vastaavanlaista toimintaa silloin, kun se on ollut sen eduissa.
Terrorismi ei ole historiassa mikään uusi keksintö. Yksi Venäjän
vallankumouksen johtajista, Lev Trotski, kirjoitti terrorismista ja hallitsevien tekopyhyydestä yli 80 vuotta sitten. Hän kirjoitti, ettei sosialisteilla ole mitään yhteistä niiden maksettujen moralistien kanssa, jotka vastauksena kaikkiin terroritekoihin antavat vakuuttavia julistuksia ihmiselämän "absoluuttisesta arvosta".
"Kyseessä ovat samat ihmiset, jotka muissa tilanteissa, muiden absoluuttisten
arvojen, kuten vaikka kansakunnan kunnian ja kuninkaan arvovallan nimissä ovat valmiita
työntämään miljoonia ihmisiä sodan helvettiin."
Trotski ymmärsi myös, että terrorismi nousi tyrannian ja hallitsijoidemme sorron
vuoksi. "Me ymmärrämme hyvin selvästi tuollaisten kouristusmaisten epätoivon ja koston toimien väistämättömyyden," hän kirjoitti.
"Yksilöllinen kosto ei meitä tyydytä", sanoi Trotski. Lisäksi marxilaiset olivat sovittamattomasti terrorismia vastaan poliittisena strategiana. Terroristi tähtää tiettyyn yksittäiseen hallituksen ministeriin tai heidän armeijaansa, turvallisuusjoukkoihinsa tai vallan symboleihin.
Mutta riisto, jota vastaan sosialistit taistelevat, ei ole yhden ministerin tai edes
erillisen hallituksen tuote. Riisto, sorto ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudet ovat
kapitalistisen maailmanjärjestelmän, eivät yksittäisten sen yksilöiden tuote, olivat nämä sitten kuinka brutaaleja tai epämiellyttäviä tahansa.
"Kapitalistinen valtio ei perustu hallituksen ministereihin eikä sitä voida tuhota
heidän mukanaan. Luokat, joita se palvelee, löytävät aina uusia ihmisiä", kirjoitti Trotski.
Tämä merkitsee, että terroriteoilla on hyvin rajalliset seuraukset. "Räjähdyksen
savu hälvenee, paniikki haihtuu, murhatun ministerin seuraaja ilmestyy, elämä asettuu
vanhaan uomaansa, kapitalistisen riiston pyörä pyörii kuin ennenkin, vain poliisin sortotoimet tulevat raaemmiksi ja röyhkeämmiksi."
Sosialistit eivät kiistä työväenluokalta ja sorretuilta oikeutta käyttää väkivaltaa
sortajiaan vastaan. Me tiedämme, ettei hallitseva luokka luovu kaikesta vallastaan, rikkaudestaan ja etuoikeuksistaan ilman taistelua. Mutta sosialisteille tuollaista taistelua eivät voi käydä yksilöt tai eliittiryhmät, vaan vain työväenluokan ja sorrettujen joukkojen kollektiivisen taistelun kautta.
Takaisin alkuun
Globalisaation aseellinen puoli
George Bush sanoo, että hän on "ristiretkellä" "sivilisaation" ja "demokratian" puolesta "pahaa" ja "terrorismia" vastaan. Vilkaisu tiimiin hänen ympärillään USA:n hallituksessa paljastaa, että heitä kyseiset päämäärät eivät ole koskaan liikuttaneet. Keskeiset henkilöt ovat järjestäneet massiivisia ihmisoikeusselkkauksia ja sponsoroineet omaa terrorismiaan viimeisten 30 vuoden aikana Vietnamissa, Lähi-idässä, Keski-Amerikassa ja Afrikassa. He ovat tehneet niin tavoitteena yksi ylitseajava päämäärä-maailmanlaajuinen, ilmeisesti
rajaton valta Yhdysvaltojen johtajille.
Eräs henkilö, joka tietää tarkalleen, mitä tämä merkitsee, on Henry Kissinger.
Richard Nixonin pääneuvonantajana 1970-1974 hän järjesti yhden 1900-luvun suurimmista
massamurhista - Vietnamin pommitukset, jotka päättivät yhteensä noin miljoona
ihmiselämää. Hän tarjosi tukea myös Chilen vallankaappareille 1973. 20 vuotta sitten hän
surkutteli USA:n vallan menetystä: "Kun Yhdysvallat tuli maailman areenalle, se oli nuori ja vahva, ja sillä oli mahti saada kaikki omaksumaan omat näkökantansa
kansainvälisistä suhteista.
"Toisessa maailmansodassa 1945 USA oli niin voimakas (siihen aikaan 35%
maailman tuotannosta tuli Yhdysvalloista) että vaikutti siltä, että he olivat valmiita
muokkaamaan maailman omien mieltymystensä mukaan. Kolme vuosikymmentä myöhemmin USA ei
ole samassa asemassa pystyäkseen jatkamaan aina eteenpäin mielihalunsa
välittömästi täyttyneinä."
Kissinger vastasi tappioon USA:n hallitsijoiden puolesta, kun heidän oli pakko
hylätä yrityksensä nujertaa Vietnamin kansa 70-luvun puolivälissä. "Vietnamin syndrooma"
oli pikainen ilmaisu heidän kyvyttömyydestään saada uhkailemalla muu maailma
toimimaan heidän tahtonsa mukaan. Ronald Reaganin ja George Bush vanhemman valvonnan
alla Republikaanien johto ryhtyi toimiin päästäkseen tämän yli.
He aloittivat pienen mittakaavan operaatioilla - hyökkäykset Grenadan ja Panaman
saarille, Libyan pommitus 1986, tuki oikeistolaississeille, jotka aiheuttivat suurta tuhoa Nicaraguassa ja Mosambikissa. Sitten 1990 he aloittivat massiivisen sotilasoperaation Irakia vastaan pommittamalla Bagdadia yö yön jälkeen.
Demokraatti Bill Clintonin valtakaudella sotilasoperaatiot seurasivat toisiaan
nousevalla säännöllisyydellä läpi 1990-luvun. Merijalkaväen sotilaat nousivat maihin Somaliassa Itä-Afrikassa (alkoi Bushin aikana, jatkui Clintonin toimesta). Hirvittävä sisällissota oli raunioittanut maan. 1992 noin 800 000 somalia pakeni ulkomaille. USA:n johtama puuttuminen maan asioihin tappoi tuhansia somaleita ja johti yhä suurempiin
pakolaismääriin. Alunperin USA toivoi, että se voisi tehdä yhteistyötä kenraali Aididin,
somalialaisen sotapäällikön, kanssa. Mutta USA:n helikopterit hyökkäsivät siviilien
kimppuun ja räjäyttivät somalivanhempien, joilla ei ollut mitään tekemistä sotimisen
kanssa, kokouksen. Se sai Aididin ja monet tavalliset somalit vastustamaan USA:n
sotilaiden läsnäoloa. Yhdysvaltojen ja YK:n joukot vastasivat hirmuvallan valtakaudella. Kanadan ja Belgian joukkoja on siitä lähtien syytetty somalisiviilien kidutuksesta.
Somalian selkkauksia seurasivat toistuvat Irakin pommitukset, serbijoukkojen pommitukset Bosnian sisällissodan aikana, väitetyn sissileirin pommitus Afganistanissa ja lääketehtaan pommitus Sudanissa. Sitten tuli voimia säästelemätön NATO:n
ilmasota Serbiaa vastaan 1999.
Tapahtui presidentti Clintonin aikana, että armeijan suunnittelevat elimet alkoivat
herätellä henkiin painajaisprojektia Reaganin ajalta _ Tähtien sota-ohjelmaa. Tämä
on yritys luoda ydinkilpi USA:n ympärille. Se sallisi USA:n armeijan pommittavan mitä
tahansa maailmankolkkaa, myös ydinasein tietäen, että mitkään muut voimat eivät kykenisi
vastaamaan takaisin. Tämän anteeksipyytelijät sanovat, että ohjelma on suunnattu ns.
"roistovaltioita" vastaan. Mutta USA:n johtajat saavat itse päättää, keitä roistovaltiot ovat oman ulkopolitiikkansa mukaan. Todellinen vihollinen heille on kuka tahansa, joka kyseenalaistaa heidän globaalit vaatimuksensa. Joten Kissingerin mukaan monet Yhdysvaltain johtohahmoista näkevät Kiinan "kiistattomana vihollisena".
Paul Rogers Bradfordin yliopistosta selitti heidän logiikkaansa aikaisemmin tänä
vuonna: "Monet oikeistorepublikaaneista ajattelevat, että ainoat uhkat Yhdysvaltojen
johtoasemalle tulevat Kiinasta, jos siitä kehittyy taloudellinen jätti. Yksi tapa kääntää sen kasvu on pakottaa se sijoittamaan enemmän varoja puolustukseen ja ohjuspuolustusjärjestelmään (Tähtien sodan poikaan)."
"Se saattaa synnyttää vaarallisen ydinasevarustelun. Kuitenkin Neuvostojätin se sai
´ennenaikaiseen hautaan`. ja ehkäpä sama strategia tepsii myös Kiinaan."
Sama ajattelutapa, joka on johtanut Tähtien sodan pojan strategiaan, on myös
aiheuttanut sarjoittain toimenpiteitä, joista näkyy kuinka vähän Yhdysvallat piittaavat muiden maiden hallitusten huolenaiheista puhumattakaan maailman massojen tunteista. Olemme nähneet USA:n valtion teilaavan Kioton ilmastonlämpenemissopimuksen, antiohjussopimuksenrajoitukset, YK:n sopimuksen pienaseiden kaupasta ja biologiset aseet kieltävän sopimuksen. Lisäksi USA:N senaatti on lykännyt päätöstä ydinkokeet kieltävästä sopimuksesta 1996 ja ydinaseiden vähentämiseen tähtäävästä sopimuksesta 1993.
George W. Bush on tarttunut World Trade Centerin tuhon luomaan kauhun
tunteeseen jatkaakseen USA:n ylivallan päämäärätietoista tavoittelua.
Takaisin alkuun
Nykyimperialismi
Yhdysvaltain maailmanlaajuinen sotilaallinen läsnäolo, liittolaisten tuella, on
lonkeronsa kautta maailman levittäneiden monikansallisten yhtiöiden kääntöpuoli.
Entinen Yhdysvaltain ulkoministeriön virkailija Francis Fukuyama kirjoitti World Trade
Centerin tuhon jälkeen, että "Microsoft tai Goldman Sachs eivät lähetä
lentotukialuksia Persianlahdella jahtaamaan Osama bin Ladenia _ vain Yhdysvaltain armeija lähettää."
Monikansalliset yhtiöt, mahtivaltiot ja kansainväliset elimet, kuten
Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki, ovat liittyneet yhteen ylläpitääkseen
kapitalistista järjestelmää. Tuo järjestelmä merkitsee, että kolmannessa maailmassa kuolee päivittäin
19 000 lasta aliravitsemukseen ja sairauksiin, jotka johtuvat velkojen
takaisinmaksusta pankkiireille. Heidän kuolemansa eivät ole sen enempää sattuma kuin
Manhattanin kuolemat.
Järjestelmää, joka heitä tappaa, johtaa muutama sata monikansallista yhtiötä ja
muutama sata miljardööriä. Talouslehti Forbes julkaisi 482 miljardöörin luettelon. Se näytti, että 200 rikkaimmalla oli 1.1 triljoonaa dollarin omaisuus. Kolmella ensimmäisellä oli yhtä paljon vaurautta kuin 48 köyhimmällä maalla.
Näiden yksilöiden rikkaus johtuu heidän osakkeenomistuksestaan suuryhtiöissä.
Nykyään noin 200 monikansallisella yhtiöllä, joita johtaa muutama sata huippurikasta ihmistä
ja muutama tuhat muita rikkaita siipeilijöitä, vastaa yhteenlaskettu liikevaihto yli
neljännestä koko maailman tuotannosta. Viidellä suurimmalla monikansallisella yhtiöllä, joita
johtaa ehkä nelisenkymmentä ihmistä, on suurempi tuotanto kuin Lähi-idällä ja Afrikalla
yhteensä ja kaksi kertaa suurempi kuin Etelä-Aasialla. Nämä harvat ihmiset siellä huipulla
tekevät päätökset siitä, mitä tuotetaan, kenellä on työpaikka, mihin raha liikkuu ja kuka
tuomitaan köyhyyteen. Se vaikuttaa satojen miljoonien, ehkä jopa miljardien ihmisten elämään.
Suurin osa miljardööreistä ja useimmat suurista monikansallisista yrityksistä
ovat Yhdysvalloista. Nuo miljardöörit eivät ole mitenkään tyypillisiä yhdysvaltalaisia. Noin
60 %:lla yhdysvaltalaisperheistä eivät reaalitulot ole nousseet lainkaan sitten
70-luvun puolivälin, vaikka työssäkäyvien perheenjäsenten määrä on lisääntynyt ja
vaikka keskimääräinen vuotuinen työaika on lisääntynyt yli 160 tuntia. Nykyään joka
kahdeksas yhdysvaltalainen elää köyhyysrajan alapuolella ja miltei 45
miljoonaa on vailla sairausvakuutusta.
Vastakohtana tälle suuryritysten toimitusjohtajien rikkaus on kasvanut voimakkaasti.
Vuonna 1980 he ansaitsivat 42 kertaa sen, minkä keskiverto tehdastyöläinen vuonna. Business
Week _lehden mukaan he saivat vuonna 1990 jo 85 kertaa sen; vuonna 1998 kertoin oli peräti 419.
Juuri nämä ihmiset määrittävät Yhdysvaltain hallitusten politiikan, olivat ne
republikaanisia tai demokraattijohtoisia. He rahoittivat suurimman osan siitä 3 miljardin dollarin
summasta, joka käytettiin presidentinvaalikampanjaan viime kerralla. Ja yhteydet ovat syvempiä. Heistä tulee suurin osa Yhdysvaltojen hallituksen jäsenistä. Näiden kautta he määräävät niin Yhdysvaltain sotilaspolitiikasta kuin sellaisten elinten, kuin Kansainvälinen valuuttarahasto, Maailmanpankki ja WTO käyttäytymisestä. Siksi me olemme nähneet Yhdysvaltain sotilaallisen vallan valtavan kasvun samaan aikaan, kuin monikansallisten yhtiöiden ote on laajentunut ja käyttöön on otettu uusliberalistiset menetelmät, jotka etenkin kolmannessa maailmassa ovat saaneet aikaan niin paljon tuhoa. Saharan eteläpuolisen Afrikan väestöstä 40 %, eli 290 miljoonaa ihmistä, elää absoluuttisessa köyhyydessä, alle dollarilla päivässä.
Bushin "ristiretki" on laadittu kasvattamaan edelleen niiden valtaa, jotka ovat
vastuussa tuollaisesta törkeydestä. Se tekee Kansainväliselle valuuttarahastolle ja
Maailmanpankilla helpommaksi pakottaa rakennesopeutusohjelmia heikommille maille, jotka saavat
kohdata Yhdysvaltain sotilasmahdin, jos kieltäytyvät alistumasta. Se lujittaa
monikansallisten yhtiöiden asemaa. Kuten Thomas Friedman, Yhdysvaltain ulkoministeriötä lähellä
oleva lehtimies, sanoi vuosikymmen sitten: "Se kätketty nyrkki, joka tekee maailmasta
turvallisen paikan Silicon Valleyn teknologian kukoistamiselle, on nimeltään USA:n armeija,
ilmavoimat, laivasto ja merijalkaväki."
Järjestelmä, joka tappaa, vaikka on oletetussa rauhantilassakin, ja synnyttää
jatkuvasti sotaa, ei ole uusi. Vuosisata sitten se tultiin tuntemaan imperialismina. Tuo sana
sopii tänäänkin. Pyrkimys maailmanlaajuiseen taloudelliseen ja sotilaalliseen herruuteen
syöksi maailman kahdesti maailmansotaan viime vuosisadalla. Se on lukemattomien
suurvaltainterventioiden takana, joilla on suojeltu niiden yhtiöiden etuja heikommissa
valtioissa. Siksi taistelu sotia vastaan on aina liittynyt taisteluun kapitalistista järjestelmää vastaan, joka on nyt tuonut uuden imperialismin: suuremmat yhtiöt, pahemmat aseet, enemmän sotia ja laajemman epätasa-arvon kautta maailman.
Takaisin alkuun
Kaksi eri Amerikkaa
Bush väittää, että jokainen yhdysvaltalainen on hänen sotahankkeensa
takana. Hänen brittitukijansa sanovat Bushin
vastustamisen olevan antiamerikkalaista. Silti USA:ssa on olemassa sodanvastainen
rintama, kuten edellistenkin USA:n taistelemien sotien aikana viimeisen kolmen
vuosikymmenen sisällä. Maailmanlaajuinen liike Vietnamin sotaa vastaan oli
voimakkaimmillaan juuri Yhdysvalloissa 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa.
Suurimmat sodanvastaiset marssit olivat USA:n kaupungeissa. USA:n valtio hyökkäsi
väkivalloin pääasiallisesti hyvin nuoria
sotaa vastustavia mielenosoittajia vastaan. Chicagon poliisi mellakoi rauhan puolesta
protestoivia mielenosoittajia vastaan 1968. Kansalliskaartilaiset ampuivat
neljä yliopisto-opiskelijaa Kentin
yliopistossa 1970.
Sodanvastainen liike rohkean Vietnamin vapautuskamppailun vastarintaliikkeen rinnalla aiheutti suurta tappiota USA:n valtaa pitävälle luokalle pakottaen sen poistumaan mm. Kaakkois-Aasiasta. Aina on ollut olemassa kaksi Amerikkaa. Jako on jopa syvempi kuin poliittinen jakautuminen USA:n menestyksekkäiden hallitusten ulkopoliittisten kysymysten perusteella.
Rikkaiden ja köyhien välillä on kuilu.
USA:ssa on kasvava katkeran luokkajaon vastainen oppositio. Kolme neljästä
amerikkalaisesta on sitä mieltä, että pääjohtajien palkkapussit ovat liian paksuja. Kaksi
kolmesta uskoo, että yritykset ovat enemmän kiinnostuneita voitoista kuin turvallisuudesta.
Siksi suurin osa Seattlen kahden vuoden takaisen mielenosoituksen protestoijista oli
amerikkalaisia. Kautta USA:n historian työväenluokan kamppailuun on sisältynyt suuria
vihanpurkauksia rasismia, köyhyyttä ja hyväksikäyttöä kohtaan. Yhdysvaltojen työläiset
ovat saman valtaa pitävän luokan uhreja kuin heikompien maiden köyhätkin jokaisessa
maanosassa. He ovat potentiaalisia liittolaisia maailmanlaajuisessa kamppailussa
sotilaallisia interventioita ja ylikansallisten yritysten valtaa vastaan.
Amerikkalaiset sotaa vastaan
Yksi suurin valhe Bushin sotapropagandassa on se, että kaikki sodan vastustajat
olisivat antiamerikkalaisia.
Akateemikko Noam Chomsky on yksi tunnetuimmista Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kriitikoista. "Meillä on mahdollisuus _ me voimme yrittää ymmärtää mistä isku johtui, tai kieltäytyä siitä ja odottaa yhä isompia edessä olevia ongelmia," hän sanoi muutama päivä World Trade Centerin tuhon jälkeen.
"Saavummeko koskaan kohtaan, jossa ymmärrämme, että ei voi olla turvallista maailmaa, jos muu maa elää köyhyydessä? " kysyi amerikkalainen elokuvaohjaaja Michael
Moore.
"Niin kauan kuin emme ymmärrä talous- ja ulkopolitiikamme tuottamaa
väkivaltaa, luomme vain lisää mahdollisuuksia terrorismille. Terrorin ja väkivallan on loputtava," linjattin Antikapitalisten ryhmien kutsussa mielenosoitukseen globaalin oikeuden puolesta 29. syykuuta, joka muuttui sodan vastaiseksi protestiksi.
Takaisin alkuun
Antikapitalistinen liike: toivo kauhua vastaan
Liike Bushin sotaa vastaan alkoi jo itse hyökkäyksiä ennen. Alle kahden viikon aikana
146 yliopiston kampuksella oli protesteja rauhan puolesta. Vastareaktiot Britanniassa olivat nopeudeltaan ja mittakaavaltaan ennennäkemättömiä. Protestit ja muut tapaamiset
olivat suurempia kuin samankaltaiset sodanvastaiset toimet silloin, kun NATO vuonna 1999
soti Serbiaa ja 1991 Persianlahden sodassa Irakia vastaan.
Sama tapahtui monissa muissa maissa, erityisesti Italiassa, maassa, joka isännöi
tähän päivään mennessä suurinta antikapitalistista protestia - 300 000 ihmistä osoitti
mieltään G8-kokousta vastaan Genovassa heinäkuussa 2001.
Antikapitalistinen liike tuli näyttävästi esiin Seattlessa marraskuussa 1999, kun
kymmenet tuhannet mielenosoittajat pakottivat pankinjohtajat, poliitikot ja liikemiehet
peruuttamaan ensimmäisen päivän Maailman kauppajärjestön kokouksesta. Liike on kasvanut
viimeisen kahden vuoden aikana yhdistäen aktivisteja jokaisessa maanosassa. Se on toivoa sodan
ja nälän keskellä.
Liike on jo kerännyt yhteen voimia, jotka voivat olla myös mahtavan
sodanvastaisen liikkeen ytimessä. Suurin osa henkilöistä, jotka on yhdistetty antikapitalistiseen
liikkeeseen, ilmaisivat nopeasti mielipiteensä Bushin sotaa vastaan. Ja liike itsessään on
sellaisten henkilöiden, jotka etsivät yhteyksiä tiettyjen kapitalismin kauhujen ja
kokonaisjärjestelmän välillä, luonnehtima.
Haaste jokaiselle, joka on osallistunut antikapitalistisiin protesteihin tai tukenut
heitä, on nyt järjestää laaja vähemmistö tätä sotaa vastaan ja rakentaa liike, joka voi
voittaa enemmistön, joka suhtautuu siihen syvän skeptisesti.
Samalla antikapitalistinen liike voi iskeä kaikkien sotien ytimeen, koska se näyttää,
että on olemassa vaihtoehto USA:n armeijan, NATO:n, IMF:n ja Maailman Pankin
julmuuksiin. Se viitoittaa todellisen tien eteenpäin, toisin kuin terrorismin keinot.
Massiivisia antikapitalistisia protesteja ei ole ainoastaan ollut rikkaimmissa maissa
- USA:ssa, Quebecissä Kanadassa, Nizzassa Ranskassa. Mielenosoitusten listaan
kuuluu Durban Etelä-Afrikassa, Praha Tshekin tasavallassa, Chang Mai Thaimaassa,
Dakar Senegalissa, Papua Uusi-Guinea, Korea, Malawi etc. Jokainen protesti ei ollut suuri
tai suurempi kuin edelliset. Mutta suunta on epäilemättä ylöspäin. Genovan protesti oli
viisi tai kuusi kertaa suurempi kuin Seattlen.
Mielenosoitukset G8:n ja IMF:n huippukokousten ulkopuolella ovat enemmistön
mielestä antikapitalistinen liike. Itse asiassa noilla protesteilla on yhteys toiseen liikkeeseen _
suurten lakkojen sarjaan IMF:ää ja sen politiikkaa vastaan.
Tässä on mielenosoitusten lista. Siihen sisältyy Argentiina, Brasilia, Sambia, Costa
Rica, Ecuador, Nigeria, Etelä-Afrikka, Honduras, Paraguay, Bolivia, Meksiko jne.
Se mikä yhdistää kaikkia näitä liikkeitä on viha nykyistä tappavaa asetelmaa kohtaan
ja pyrkimys kohti parempaa. On kyse protestista niitä ihmisiä vastaan, jotka tekevät
mitä tahansa pitääkseen yllä rahallisen voiton virtaa ja ovat tyytyväisiä maailmassa, jossa
kuolee 19 000 lasta joka päivä velkajärjestelmien vuoksi. On kyse raivosta sitä tosiasiaa
kohtaan, että 900 miljoonaa ihmistä kärsii aliravitsemuksesta samalla, kun maailman 200
rikkaimman ihmisen tulot ovat kaksinkertaistuneet viimeisen viiden vuoden aikana.
On kyse kapinallisesta päättäväisyydestä, että toisenlainen maailma on mahdollinen
ja myös tarpeellinen. Yhteistyötä, rauhaa ja hyvinvointia voi olla riittävästi kaikkien
tarpeisiin, jos on olemassa aitoa demokraattista hallintaa, joka tulee globaalin hyvinvoinnin
ja luonnonvarojen alapuolelta.
Mitä voimakkaampi antikapitalistinen liike on, sitä suurempi on mahdollisuus,
että ihmiset maailman joka kolkasta liittyvät tähän kollektiiviseen liikkeeseen, joka on
kohdistettu johtajiamme ja heidän järjestelmäänsä vastaan. Niiden 20 kuukauden aikana, jotka
olivat Seattlen protestin ja World Trade Centerin tuhon välillä, nähtiin antikapitalistisen
liikkeen muodostuvan majakaksi köyhtyneille ihmisille ympäri maailman. Juurruttaen itsensä
näiden massojen kamppailuun se tarjosi mahdollisuuden vasemmiston kasvuun. Meidän
täytyy rakentaa massiivinen sodanvastainen liike ja syventää liikettämme kapitalismia vastaan.
Takaisin alkuun
Sosialistit sotaa vastaan
Ensimmäinen maailmansota alkoi 1914 isänmaallisen innon puuskalla kaikkien sotivien kansakuntien keskuudessa. Se päättyi vallankumoukseen. Alaluokkien
kapinat lopettivat verilöylyt ja antoivat toivoa siitä, kuinka maailmaa voitaisiin johtaa erilaisella tavalla.
Venäläiset sotilaat, jotka liittyivät työläisiin ja köyhiin pienviljelijöihin vallankumouksessa,
saattoivat sodan itäisellä rintamalla äkkinäiseen loppuun helmikuussa 1917. Se ei
ollut rauhansopimus, joka pysäytti sodan läntisellä rintamalla marraskuussa 1918. Sen
sijaan saksalaiset sotilaat lyöttäytyivät yhteen työläisten kanssa syrjäyttääkseen keisarin, joka
oli lähettänyt heidät verilöylyyn.
Sota voimistaa kaikkia kapitalismin kauhuja. Ensimmäinen maailmansota, jonka oli
tarkoitus kestää korkeintaan "joulun saakka", jatkui neljä vuotta. Kun kuolleiden määrä nousi
miljooniin, ei tuhoa voitu enää kätkeä. Britanniassa ja myös muualla työläisten, jotka olivat
aluksi hurranneet sotamiehillensä heidän lähtiessään taisteluhautoihin, harhatoiveet pian
raukesivat heidän ymmärtäessään kärsimyksen ja tappamisen suuruuden, jota tavallisten ihmisten
tuli sietää kotirintamalla.
Puhkesi laittomia lakkoja sodan vaikutuksia vastaan. Syntyi raivoa kohoavien hintojen
ja työvoimapulan takia rikkaiden jatkaessa ylellistä elämäänsä. Surullista kyllä
ainoastaan venäläiset sosialistit olivat järjestäytyneet puolueeksi, bolshevikeiksi, jotka järjestivät
toimintaa sotaa ja työnantajia vastaan. Bolshevikkien puolue yhdisti sotilaat ja työläiset
sosialistisessa vallankumouksessa.
Bushin sota ei ole totaalinen sota kuten 1. maailmansota. Silti me voimme käyttää
samaa metodia yhdistääksemme ne ihmiset, jotka ovat sotaa vastaan, niihin, jotka ovat
vihaisia kapitalistien sodasta työläisiä vastaan. Britanniassa työläisten oletetaan jo valmiiksi
tekevän myönnytyksiä hyväksymällä nöyrästi työpaikkojen leikkaukset ja yksityistäminen.
Jokainen sodanvastainen tapaaminen tai mielenosoitus ja jokainen työläisten ryhmä,
joka puolustaa itseään johtajien ja hallitusten hyökkäyksiä vastaan, saattaa johtajamme
entistä suuremman paineen alaisiksi. Se tekee heille vaikeammaksi selvitä "rangaistuksetta"
satuiluista kansallisesta yhtenäisyydestä ja poseeraamisesta oikeuden ja vapauden mestareina.
Me pitäydymme bolshevikki-perinteessä ja taistelemme sotaa vastaan sosialismin puolesta.
Venäläinen vallankumouksellinen Lenin kuvaili 1900-luvun kahta ensimmäistä
vuosikymmentä "sodan ja vallankumouksen aikakaudeksi". Nuo sanat tiivistävät nykypäivänkin
maailman. Viime vuosikymmenen aikana on ollut suuria sotapyrkimyksiä Persianlahdella, Balkanilla
ja nyt Afganistanissa. Kapitalismin luoma kurjuus on antanut potkua myös pienempien
valtioiden sisäisille ja välisille sodille. Afrikan suurten järvien alue on nujerrettu. Silti siellä on myös
olut kasvavaa vastustusta imperialistisen sodan hulluutta, uusliberalistista kapitalismia
ja autoritääristä valtaa kohtaan.
Tavallisten ihmisten vallankumoukset syöksivät kenraali Suharton vallasta 32
vuoden yksinvaltiuden jälkeen Indonesiassa 1998 ja Milosevicin hallituksen Serbiassa viime
vuonna. Serbian vallankumouksessa kaivosten, tehtaiden ja toimistojen työläisten kollektiivinen
voima todisti vallankumouksellisten olevan liian voimakkaita armeijan ja poliisin
hallittaviksi, minkä edeltäneet protestit kaduilla olivat jo todistaneet.
Jokainen suuri liike alhaalta kokoaa yhteen ihmisiä, joilla on laaja repertuaari ideoita.
Tämä on voimaa. Tosin johtajat valtion ja kapitalististen instituutioiden huipulla eivät
ainoastaan yritä tukahduttaa vastarintaa vaan jakaa sen. He tukeutuvat siihen tunteeseen, jota on
yritetty iskostaa työläisiin ja köyhiin, jonka mukaan emme voi ottaa yhteiskuntaamme omiin
käsiimme. He ovat myös riippuvaisia kaikista niistä voimista, jotka hakevat kompromissia
yleisesti hyväksytyn järjestyksen kanssa. 1900-luku on tahrittu traagisilla esimerkeillä
massojen vallankumouksellisista liikkeistä, jotka pysäyttivät lyhyeen kapitalismin selkkaukset
mutta jotka "teurastettiin" sen jälkeen.
Juuri sen vuoksi meidän tulee koota yhteen ne, jotka näkevät kaikkein selkeimmin
kuinka viedä antikapitalistista kamppailua eteenpäin. Se tarkoittaa eri asioita koskevien
kiistojen yhdistämistä ja valmiina olemista kapitalistisen median valheita vastaan. Tämän sodan
ja turvapaikanhakijoiden mustamaalauksen vastustaminen henkilökohtaisesti ei ole
tarpeeksi. Meidän tulee olla järjestäytyneitä niin, että jokaisella työpaikalla ja jokaisessa koulussa,
yliopistossa ja yhteisössä me voimme levittää näitä argumentteja yhä laajemmille ihmisjoukoille.
Sosialistiliitossa on kyse juuri tästä. Jokainen, joka voittaa kiistan ympärillä olevien
kanssa vastustaakseen sotaa tai järjestääkseen toimintaa suurten yritysten meihin
kohdistamia hyökkäyksiä vastaan, tarjoaa demokraattista johtajuutta. Me olemme tehokkaampia, jos
teemme tämän yhdessä toisiltamme oppien ja päättäväisesti toimien.
Tarvitsemme suuren sodanvastaisen liikkeen, syvemmän antikapitalistisen
liikkeen, radikaalia ruohonjuuritason toimintaa ammattiyhdistyksissä sekä suuremman
sosialistisen vasemmiston haastamaan nykyvasemmiston. Sosialistit taistelevat rakentaakseen
kaikkea tätä missä tahansa siihen pystymme. Jokainen kamppailu on sitä voimakkaampi, mitä
suurempi joukko sosialisteja on järjestäytynyt vastaamaan haasteeseen kapitalistisen luokan
keskittämää valtaa vastaan.
Takaisin alkuun
Nettikirjasto l Sosialistiliitto l Murros
"HYÖKKÄYS WORLD Trade Centeriä kohtaan oli kauhea ja halpamainen, mutta on tärkeää olla hukkaamatta perspektiiviä, varsinkaan historiallista perspektiiviä.