Esipuhe

Antikapitalistinen liike jatkaa kehittymistään. Sen tavoitteena on lopettaa miljoonien ihmisten kärsiminen eri puolilla maailmaa.
Liike tuli esille Seattlessa ja sen jälkeen protesteja on ollut kaikkialla satojen tuhansien ihmisten osallistuessa protesteihin. Mielenosoittajien päätähtäimenä on ollut Kansainvälinen Valuuttarahasto (IMF), Maailmanpankki ja Maailman Kauppajärjestö (WTO).

Nämä on valittu kohteiksi koska ne määrittelevät taloudelliset ja sosiaaliset säännöt joiden seurauksena syntyy tuhoa ja kärsimystä.
Väkivalta, jonka IMF ja WTO kohdistavat tavallisiin ihmisiin on kauhistuttavaa. 19 000 lasta kuolee joka päivä sen vuoksi, koska kehitysmailla ei ole varaa kunnolliseen terveydenhuoltoon rahojen mennessä velkojen maksuun läntisille pankeille. IMF:n ja Maailmanpankin rakennesopeutusohjelmat ovat yhtä syyllisiä noiden 19 000 lapsen kuolemaan kuin se että ne asettaisivat aseen heidän ohimolle ja ampuisivat.
WTO:lla on myös roolinsa ihmisten kuolemissa. WTO rajoittaa kansallisten tuotteiden myyntiä halvemmalla paikallisille. Tämä tarkoittaa etteivät maat voi myydä esimerkiksi valmistamiaan lääkkeitä mahdollisimman halvalla ihmisille. Sen sijaan maiden täytyy hankkia ”lupa” lännen monikansallisilta yhtiöiltä ja myydä tuotteita sellaisilla hinnoilla joihin ihmisillä ei ole varaa.

Tämän tuloksena Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa miljoonat ihmiset ovat kuolleet parannettaviin sairauksiin kuten tuberkuloosiin, malariaan ja koleraan. HIV-potilaat eivät saa lääkkeitään, jotka pitäisivät heidät hengissä.

Tämän vihkon tavoitteena on kertoa miksi meidän pitää meidän pitää rakentaa liike IMF:ää, Maailmanpankkia ja WTO:ta vastaan sekä haastaa koko kapitalistinen systeemi, joka kirjaimellisesti uhraa miljoonien ihmisten henget voiton tavoittelun alttarille.

l Seuraava kappale l Vihkon alkuun l Nettikirjasto l SL l