1. Anarkismin vetovoima

Anarkismi on aina vedonnut voimakkaasti niihin, jotka kapinoivat tätä mätää yhteiskuntaa vastaan. Erityisesti se vetoaa nuoriin, mikä on sen erityisen vahva puoli. Jokaisessa radikaalissa ja vallankumouksellisessa liikkeessä ovat nuoret esittäneet suurempaa osaa, kuin heidän määränsä edellyttäisi, sillä nuorilla, jotka vielä ovat murtumattomia ja taipumattomia, on suurin tarmo, into ja idealismi.

Rehottavan riiston ja epäoikeudenmukaisuuden, kapitalistisen valtion ylivoimaisen vallan ja sen ideologian tukahduttavan otteen edessä anarkismi liehuttaa uhmakasta lippuaan, jossa lukee "ei". Se sanoo, ettei meidän tarvitse elää näin. Ei tarvita rikkaita ja köyhiä, riistäjiä ja riistettyjä, hallitsijoita ja hallittuja. Ei tarvita sotaa, rasismia, sortoa eikä tarvita vähemmistön valtaa enemmistöön eikä edes enemmistön valtaa vähemmistöön.

Siihen, että indoktrinaatio ei lakkaa, että ihmisjoukot ovat luonnostaan usein typeriä tai itsekkäitä, ja että heille siksi on sanottava, mitä pitää tehdä ja pidettävä rivissä valtaa käyttämällä, anarkistit sanovat, että me voimme elää yhteistoiminnassa ja sopusoinnussa.

Anarkismi torjuu halveksien porvarillisen (systeemin) politiikan tekopyhyyden ja kyynisen opportunismin, jossa poliitikot pakkaavat ja myyvät itseään kuin pesuainetta, ja jossa politiikka on asetettu mielipidemittausten armoille ilman periaatteen häivääkään. Erityisesti anarkismi edustaa reaktiota tärkeimpien vasemmisto- ja oppositiopuolueiden lähentymiseen tähän viralliseen politiikan rappeutuneeseen maailmaan. Se ilmaisee radikaalisti tavallisten ihmisten keskuudessa laajalle levinnyttä käsitystä, että poliitikot ovat samanlaisia, haluavat vain valtaa itselleen ja rahaa taskuunsa.

Nykyoloissa ei siksi ole ihme, että anarkismi on noussut huomattavasti ympäri Eurooppaa. Harvoin, jos koskaan, on reformistinen sosialismi tai sosialidemokratia satavuotisen historiansa aikana niin avoimesti hylännyt koko ajatuksen systeemin vastustamisesta, tai paljastunut niin avoimesti valtion apulaiseksi kuin nyt. Vielä oleellisempaa on ollut niin sanottujen kommunististen järjestelmien hajoaminen Itä-Euroopassa ja Venäjällä. Kautta maailman miljoonat ihmiset näkivät nuo maat olennoimassa todella olemassa olevaa vaihtoehtoa lännen kapitalismille, mutta viime vuosien tapahtumat ovat armotta paljastaneet tuon harhakuvaksi ja osoittaneet paitsi valtavan byrokraattisten komentotalouksien epäonnistumisen, myös kansan mittaamattoman vihan noita järjestelmiä kohtaan. Stalinismi, traditio, joka kuusi vuosikymmentä oli niin vallitseva vasemmistossa, on romahtanut, ja tuloksena oleva uskonpuute on levinnyt paljon laajemmalle, kuin itse kommunististen puolueiden keskuuteen, kaikkiin niihin, jotka jollain tavoin näkivät idän jotenkin etevämpänä läntistä kapitalismia. Tässä tilanteessa voi odottaa, että osa radikaalia vaihtoehtoa etsivistä näkee anarkismin ainoana ideologiana, jolla vielä on puhtaat kädet.

Anarkismilla on myös huomattava vetovoima ideologisena vastineena tietylle elämäntyylille. Nuorten ihmisten kerrostumalle, joka elää köyhyydessä, toistuvasti työttömänä, usein asunnottomana tai asuntoja vallaten tai vaatimattomimmissa vuokrakämpissä, ollen enemmän tai vähemmän yhteiskunnan marginaalissa kaupunkien rappeutuvilla alueilla, usein tilanteen pakottamina pikkurikollisuuteen, anarkismi symbolisoi sitä, kuinka he hylkäävät systeemin, joka on hylännyt heidät.

Jalot tavoitteet ja voimakas ja vaihteleva vetovoima eivät kuitenkaan takaa, että ideologialla on todellisuudessa potentiaalia saavuttaa julistamansa päämäärät. Esimerkiksi stalinismilla oli valtava vetovoima kapitalismin ja imperialismin vastustajien keskuudessa, mutta se osoittautui täydelliseksi umpikujaksi. Onko siis anarkismi ideologia, joka pystyy ohjaamaan taistelun ihmisen vapauttamiseksi voittoisaan loppuun?

Tämä kirjanen väittää, ettei se ole, että anarkismin perusajatukset ovat vakavasti virheellisiä ja johtavat käytäntöön, joka voi vain hankaloittaa vapaustaistelua. Se esittää anarkistisen teorian ja käytännön kritiikin marxilaiselta kannalta (siis klassisen marxilaisuuden, ei stalinismin kannalta) ja väittää, että vain marxilaisuus, ei anarkismi, viitoittaa tietä luokattomaan vapaaseen yhteiskuntaan tulevaisuudessa, jonka sekä marxilaiset että anarkistit jakavat lopullisena tavoitteenaan.

2. Anarkistit aatteet

Anarkismia on monenlaista. On olemassa puhtaan yksilöllinen anarkismi, joka hylkää kaikki organisaatiomuodot. On lukuisia pieniä anarkistijärjestöjä. On anarkisteja, jotka julistavat uskoaan kansaan luokasta piittaamatta. On kommunistisia anarkisteja, jotka katsovat työväenluokkaan. On talonpoikaisjoukon anarkismia a la Mahno. On anarkismia, joka hylkää ammattiliitot. On anarkosyndikalismia. On vallankumouksellisia anarkisteja, terroristianarkisteja, pasifistianarkisteja, vihreitä anarkisteja. On anarkisteja, jotka eivät sovi yhteenkään näistä kategorioista tai joilla on oma muunnelmansa kaikista näistä.

On anarkisteja, jotka saavat vaikutteensa Proudhonilta, Bakuninilta, Kropotkinilta, mutta ei ole proudhonilaisia, bakuninilaisia tai kropotkinilaisia, jotka seuraisivat tiettyä oppia tai linjaa. Arvostelun kannalta anarkismi on siten liikkuva maali. Kun kyseenalaistaa tietyn teorian tai politiikan, osoittautuu, että useimmat anarkistit eivät kannata sitä. Kyseenalaistaa tietyn klassisen ajattelijan aatteita - useimmat anarkistit kieltävät hänet.

Huolimatta tuosta vaikeudesta, on tiettyjä yleisiä aatteita ja asenteita, jotka ovat yhteisiä kaikille tai useimmille anarkismin versioille ja jotka voivat toimia kritiikin lähtökohtina.

Tärkeimpiä niistä ovat:
a) vihamielisyys valtiota kohtaan sen kaikissa muodoissa, mukaan lukien ajatus työläisvaltiosta;
b) vihamielisyys johtajuutta kohtaan kaikissa muodoissa, mukaan lukien vallankumouksellinen johtajuus;
c) vihamielisyys kaikkea osallistumista parlamenttivaaleihin vastaan, mukaan lukien vallankumouksellinen osallistuminen;
d) vihamielisyys kaikki poliittisia puolueita kohtaan, mukaan lukien ajatus vallankumouksellisesta puolueesta. Tarkastelemme näitä kaikkia vuorollaan.

[Etusivu] [Edellinen kappale] [Seuraava kappale]