Sylvestre Jaffard, Socialist Review, maaliskuu 2012

Ranskan presidentinvaalien lähestyessä Sylvestre Jaffard kartoittaa Nicolas Sarkozyn onnen kääntymistä ja tarkastelee oikeiston vaaraa, kun mielipidetiedustelut nostavat fasisti Marine Le Peniä sekä vasemmiston mahdollisuuksia haastaa uusliberalismi ja leikkaukset.

Viime kuussa Obama ja republikaanit solmivat viime hetken kompromissin USA:n velkakatosta Miksi näin tapahtui? Syiden etsiminen on tarpeen aloittaa tarkastelemalla USA:n poliittisen järjestelmän erityispiirteitä.

USA:ssa ei ole parlamentaarista järjestelmää, jossa parlamentti valitsisi hallituksen. Sen sijaan valitaan presidentti joka neljäs vuosi. Joka toinen vuosi pidetään kongressin – edustajainhuoneen ja senaatin – vaalit.

Presidentin, edustajainhuoneen ja senaatin on kaikkien oltava yhtä mieltä lain säätämiseksi tai menojen valtuuttamiseksi. Juuri nyt republikaanipuolueella on enemmistö edustajainhuoneessa, demokraateilla senaatissa, ja presidentti on demokraatti. Senaattorit ja edustajainhuoneen jäsenet eivät kuitenkaan usein äänestä puolueensa mukaisesti. Presidentti voi myös estää jokaisen lain, jos ei siitä pidä, mutta hän ei voi tehdä mitään, ellei kongressi hyväksy lakia.

Tavalliset kansalaiset loivat parempaa demokratiaa 15.10. puolelta päivin järjestetyin toritapahtumin. Alunperin espanjalaisten demokratia-aktivistien koolle kutsuma kansainvälisen demokratian päivä etsi tapoja, joilla ihmiset voisivat alkaa itse vaikuttaa suoraan yhteiskunnallisiin asioihin ja osallistua suoran demokratian luomiseen, eikä vaan kärrätä äänestyslappua laatikkoon kerran neljässä vuodessa.

Mielenosoituksessa etsittiin kollektiivisesti uusia tapoja rakentaa kestävä talous ja kansalaisten vaikuttamismalli. Samana päivänä tapahtui aukioiden valtauksia yli 1000 kaupungissa ympäri maailman.

Bill ja Melinda Gates -säätiö on noussut maailman suurimmaksi yksityiseksi avustuksia jakavaksi säätiöksi. Bill Gatesista on tullut hyväntekeväisyyskapitalismin keulakuva. Kuitenkin vain viisi prosenttia lahjoituksista annettiin suoraan köyhiin maihin ja muu käytettiin teollisuusmaissa mm. lääke- ja rokotustutkimukseen.

Säätiön rahoituksella on muun muassa malariatutkimukseen maailmassa käytettävä rahoitus kolminkertaistunut. Bill Gates onkin ilmoittanut, että teknologiaoptimismi on perustavanlaatuinen osa säätiön lähtökohtaa.. Teknologiakeskeisyyttä voidaan kritisoida, kun tiedetään, että jo olemassa olevat keinot edistäisivät tehokkaammin kehitysmaiden terveyttä kuin uusien lääkkeiden kehittäminen. Gates-säätiön johtava asema malariatutkimuksessa saattaa rajoittaa tutkimuksen monipuolisuutta.

Aki Kaurismäen uutuuselokuva Le Havre on saanut paljon kehuja, enkä sitä yhtään ihmettele. Odotin siitä jotenkin synkistelevää draamaa, mitä olen Kaurismäeltä tottunut näkemään, mutta ehkä parempi kuvaus olisi älyllisesti viihdyttävää realismia. Pienen köyhän ranskalaisen satamakaupungin rosoinen maisema näyttää sekä viihdyttävältä että realistiselta.

Tunisiaa ja Egyptiä seurasi Libyan kapina. Vallankumouksen pysäytti Naton osallistuminen. Nouseeko se tästä?

Bengasissa liehuvat länsivaltojen liput, joita Kairossa taas revitään alas. Vallankumous ei silti alkanut tarkoituksenaan tehdä Libyasta lännen suojatti.

Libyan kapina alkoi maan kaupungeissa ja sai innoituksensa Mubarakin ja Ben Alin kaatumisesta. Pienten aktivistiryhmien mielenosoituksilla haluttiin Libyaan omat kaironsa. Valtaapitävien raakuus pani pisteen viattomuudelle, joka synnytti aseellisen kapinan. Syrjään joutuivat vallankumouksen alkuperäiset tavoitteet sekä ulkomaisen sekaantumisen torjuminen.

Tätä kirjoitettaessa uutisissa on kerrottu Libyan pitkäaikaisen diktaattorin Muammar Gaddafin kuolleen. Gaddafi oli radikaalina esiintynyt tyranni, joka ei niin paljon eronnut niistä, joita sanoi vastustavansa. Murros julkaisee lyhennelmän Phil Marfleetin artikkelista.

Gaddafin retoriikka vilisi ”kansaa” ja ”vallankumousta”. Tämä viehätti monia vasemmistolaisia kansainvälisestikin. Hän oli kuitenkin häikäilemätön diktaattori, joka ei sallinut muita ajatuksia ja oli kansainvälisesti useimmiten epäluotettava imperialismia vastustettaessa.

Miksi Kosovo, mutta ei Palestiina? kysyy professori Zoltan Grossman al-Jazeera Englishin nettisivuilla. Kysymys liittyy Palestiinan valtion tunnustamiseen.

23. syyskuuta Palestiinalaishallinto jätti jäsenhakemuksensa YK:lle. Kaksi päivää aiemmin Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti Yhdysvaltojen käyttävän veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvostossa, jotta jäsenhakemus ei menisi läpi. Obama perusteli päätöstään sillä, että palestiinalaisten olisi ensin neuvoteltava suoraan Israelin kanssa pysyvä rauhansopimus. Grossmanin kysymys tähtää kolme vuotta sitten itsenäistyneen Kosovon tilanteeseen. Serbia ei tunnusta Kosovoa, mutta Yhdysvallat tunnusti Kosovon melkein välittömästi itsenäiseksi valtioksi. Mutta miksi ei Palestiinaa?

Palestiinalaisten valtiohankkeessa on vakavia ongelmia. Maailman johtajien tekopyhyyden se on kuitenkin paljastanut.

YK:n kokoontuessa keskustelemaan Palestiinan valtiohankkeesta israelilaisjohtajat tapasivat Knessetissä hyväksyäkseen kymmenen uutta vain juutalaisille tarkoitettua siirtokuntaa Negevissä. Tämän seurauksena 30 000 beduiinia pitäisi karkottaa.

Maailmantalous on astumassa ”uuteen vaaralliseen vaiheeseen”, totesi Kansainvälinen valuuttarahasto ennen vuosikokoustaan viime kuussa. Samaa voidaan sanoa EU:sta ja euroalueesta.

Kaiken kapitalismin kriisistä (termiä käyttää yhä useammin mm. Financial Times) käydyn lehdistökeskustelun keskiössä on euroalueen kriisi. EU:n talous on suurempi kuin USA:n.

Emma Daviesin mukaan kansainvälinen vallankumous on mahdollinen ja ennen kaikkea ratkaiseva, mikäli kapitalismi halutaan kaataa.

Muutamat viime vuodet ovat osoittaneet, kuinka maailmamme on yhä enemmän keskinäisessä yhteydessä. Olemme nähneet, että yhdellä tapahtumalla on heijastusvaikutuksia – oli kyseessä sitten talouskriisi tai tyytymättömyyden aalto kautta arabimaailman ja sen ylikin. Kapitalismi on luoteeltaan aidon globaali. Vallankumouksen, joka pyrkisi tekemään lopun kapitalismista, olisi levittävä kansainvälisesti. Voiko niin ikinä tapahtua?

Maailman talouspäättäjät ovat viime aikoina marssineet viikosta toiseen uuteen kriisikokoukseen pelastamaan milloin mitäkin maata täydelliseltä katastrofilta. Murros kysyi Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäeltä nykyisen kriisin syistä ja että onko nykyisenlaisella talousjärjestelmällä ylipäätään mahdollisuuksia selviytyä vaikeuksistaan.

1. Maailmantaloudessa myllertää näinä päivinä taasen melkoisesti. Onko nyt kyseessä vuoden 2008 finanssikriisin jatko? Onko tuolloin annettujen elvytysruiskeiden teho yksinkertaisesti loppumassa?

Viime viikolla julkistetut verotiedot osoittavat jälleen sen, että kapitalismissa rikkaat rikastuvat. Pääomatulot lisääntyivät noin neljänneksen suhteessa edellisvuoteen, mikä kartuttaa suurituloisten kukkaroa entisestään. Erityisen paljon kasvoivat myyntivoitoista ja osingoista saadut tulot. Tuloerot kasvoivatkin selvästi edellisvuoteen verrattuna.

Metallialan työntekijät ottivat keväällä riemuiten vastaan tiedon työehtosopimuksen irtisanomisesta. Neuvottelut kaatuivat Metalliliiton neljän prosentin palkankorotusvaatimukseen. Teknologiateollisuuden tarjoama 1,5 prosentin palkkamaltti suututti metallilaiset harvoin nähtyyn taistelutahtoon toimeentulonsa puolesta. Mitta oli tullut täyteen vuosia kestäneistä surkeista päänavaamisista, joiden yli muut liitot olivat saaneet neuvoteltua prosentti kaupalla suuremmat palkankorotukset.

Vaatimuksissa hyökätä Iraniin tuntuvat toistuvan samat aiheet, jotka johtivat hyökkäykseen Irakiin vuonna 2003. Toistaako historia itseään ja minkälainen on vastarinnan tila Iranin sisällä tänään, kysyy Ali Alizadeh Socialist Review -lehdessä.

Sotiris Kontogiannis, Socialist Review, maaliskuu 2012

Kreikkalaisten on hyväksyttävä leikkaukset, sanotaan usein, koska vaihtoehto olisi huonompi. Sotiris Kontogiannis kannattaa työläisten velkojen maksamattomuutta pankkiireja vastaan

Hallitus ja tiedotusvälineet Kreikassa käyvät pelottelukampanjaa maksukyvyttömyyden ja euroalueesta irtautumisen näköalaa vastaan. ”Troikan” (Kansainvälinen valuuttarahasto, Euroopan unioni ja Euroopan keskuspankki) toimet saattavat olla ankaria, ne sanovat. Monet saattavat kärsiä. Vaihtoehdot ovat kuitenkin vielä huonompia. Ilman troikan apua Kreikka ei pystyisi maksamaan velkojaan. Valtiolta loppuisivat rahat. Palkkoja ja eläkkeitä jouduttaisiin lykkäämään. Kreikan pankkisektori irtautuisi täysin Euroopan ja kansainvälisistä finanssimarkkinoista. Pankin sulkisivat ja pankkiautomaatit lakkaisivat toimimasta. Tuonti ehtyisi, markettien hyllyt olisivat tyhjiä ja ihmiset näkisivät nälkää. Bensa-asemilta loppuisi polttoaine ja ihmiset joutuisivat elämään kylmässä ja pimeässä.

Takaisin drakmaan?

Lopulta heidän mukaansa Kreikan olisi pakko hylätä euroalue – tai jopa tulla erotetuksi – ja palata käyttämään drakmaa, vanhaa kansallista valuuttaa, joka devalvoituisi heti ja rankasti, 50, 60 tai jopa 70 prosenttia. Ihmiset menettäisivät säästönsä ja palkat alenisivat pikkusummiksi. Sitten voitonsaalistajat, jotka sillä aikaa olisivat siirtäneet varansa sveitsiläiseen tai johonkin muuhun ulkomaalaiseen pankkiin, palaisivat ja ostaisivat kaiken pikkurahalla.

Kaikki nämä pelottavat ennusteet saavat saatteekseen kasoittain ”tieteellisiä tutkimuksia” ja ”erikoisraportteja”, joissa on paljon lukuja, taulukkoja ja projektiokuvia. Kathimerini, arvovaltainen kreikkalainen päivälehti, kirjoitti marraskuussa: ”Tutkimusten mukaan… Kreikan taantuma olisi 7,6 prosentin kutistuminen, työttömyys nousisi 18,5 prosenttiin, inflaation kohoaisi 20,2 prosenttiin … uusi valuutta devalvoitusi 76 prosentilla.”

Ei vain mahdoton tarkkuustaso – inflaatio kohoaisi 20,2 prosenttiin, ei 20,1 tai 20,3 prosenttiin – tee näistä analyyseistä niin naurettavia. Pahempaa on, että näitä ennustuksia tekevät taloustieteilijät ovat samoja ihmisiä, jotka kolme vuotta sitten epäonnistuivat täysin näkemään, että kriisi oli lähestymässä. Lokakuusa 2008, kuukausi investointipankki Lehman Brothersin romahduksen jälkeen, sama lehti vakuutteli lukijoilleen: ”Pessimistisimmätkään analyytikot eivät ennusta, että taantuma koputtelisi Kreikan talouden ovelle … Kreikan finanssijärjestelmää eivät kohtaa ongelmat, joita kansainvälisellä pankkijärjestelmällä on, eivät ainakaan samassa mittakaavassa. Sillä on vahva talletuspohja eikä se ole samassa mitassa riippuvainen kansainvälisestä pankkien välisestä markkinasta, joka on nyt jäätynyt. Lisäksi kreikkalaispankit eivät ole investoineet vaarallisille sub-prime –joukkovelkakirjamarkkinoille, kuten amerikkalaiset ja eurooppalaiset pankit ovat tehneet, ilmeisistä syistä: ne nauttivat korkeita tuottoja perinteisestä pankkitoiminnasta.”

Tänään työttömyys on virallisten lukujen mukaan Kreikassa noussut 20,9 prosenttiin. Kreikan talous kutistui seitsemän prosentin vuosivauhtia vuoden 2011 kolmen viime kuukauden ajan. Nämä luvut ovat hyvin lähellä Kathimerinin marraskuussa tekemiä ennustuksia – mutta ne eivät ole seurausta maksukyvyttömyydestä ja euroalueesta irtautumisesta. Nimenomaan heidän ”pelastussuunnitelmansa” se on Kreikkaa upottamassa kylmään ja pimeään.

Pelottavat näkymät eivät perustu pelkästään horjuviin ennusteisiin. Pääasiassa ne perustuvat karkeisiin valheisiin. On valhe, että ilman troikan apua Kreikan valtio ei pystyisi maksamaan eläkkeitä ja palkkoja. Kreikka on tähän mennessä saanut troikalta 73 miljardia euroa – mutta senttiäkään näistä miljardeista ei ole käytetty eläkkeisiin tai palkkoihin. Vuonna 2011 Kreikan maksama kokonaissumma Kreikan, Euroopan ja kansainvälisille pankkiireille korkoina ja kuoletuksina ylitti 63 miljardia. Troikka antoi tästä vain 35 miljardia euroa. Kreikan oli nojattava veroihin ja uusiin lyhytaikaisiin lainoihin Kreikan pankkisektorilta kattaakseen aukko.

Uusin EU-johtajien laatima sopimus ei ole parempi. Niistä 130 miljardista eurosta, jotka Kreikka on saamassa, yksityiset pankkiirit pistävät suoraan taskuihinsa ainakin puolet – 30 miljardia euroa myönnytyksenä ”hiustenleikkuun” hyväksymisestä Kreikan valtion obligaatioiden nimellisarvolla, 6 miljardia korkoina, 30-40 miljardia (tai jopa enemmän) pääomituksena. Toiset 35 miljardia menevät suoraan euroalueen valtioiden keskuspankeille. Loput lukitaan erityistilille, jota valvoo troikka, ja käytetään pelkästään tulevien velan kuoletuksien maksamiseen.

Laivavoitot

Ei pidä paikkaansa, että Kreikka vajoaisi köyhyyteen ja nälkään, jos se ei "kunnioita velvoitteitaan" velkojiaan kohtaan, ja että se irrotettaisiin kansainvälisiltä rahamarkkinoilta. Kreikan taloudessa on todella maksutasevaje – mikä merkitsee, että tulot turismista ja viennistä eivät riitä rahoittamaan maan tuontia. Mutta osan tuosta tuonnista kuluttavat työväenluokka ja köyhät. Esimerkiksi vuonna 2011 Kreikan talous käytti miltei 4 miljardia laivojen tuontiin. Laivat ovat tietenkin investointi. Monet ajattelevat, että maassa, joka on niin saaristoinen, tuollainen investointi on hyödyllinen. Mutta valtaosa näistä laivoista on tankkereita. Ne ovat investointeja, jotka lisäävät satoja miljoonia laivanvarustajien voittoihin, mutta eivät tuo senttiäkään julkiseen kirstuun. Kreikalla on maailman suurin kauppalaivasto, ei siksi että ”kreikkalaiset ovat synnynnäisiä merimiehiä”, vaan koska laki suo laivanvarustajille verovapauden. Jos heidän intressinsä ovat etusijalla, silloin me varmasti näemme nälkää – maksoimme velat tai emme.

Näille valheille ja väärille väitteille ei ole loppua. Kreikka ei ole omavarainen edes ruoantuotannossa, sanotaan. Jopa murot ja sokeri tuodaan. Tämäkin on naurettava väite, etenkin kun sen esittävät tiukat uusliberaalit, samat ihmiset, jotka väittivät, että ollakseen kilpailukykyinen Kreikan on erikoistuttaville niille aloille, jossa meillä on ”kilpailuetu”. Kansantalouden menestystä nykyaikaisessa globalisoituneessa kapitalismissa ei mitata sen omavaraisuudella tai sen raskaalla teollisuudella.

Kreikan kriisi ei ole tulosta Kreikan kapitalismin epäonnistumisesta vaan sen aiemmasta menestyksestä. Vuonna 2010, syvästä lamasta huolimatta, Kreikka oli yhä yksi maailman vauraimmista talouksista. Pienenä vain 11 miljoonan asukkaan maana sillä oli 32. sija rikkaimpien kansakuntien joukossa. Tämän menestyksen juuret istutettiin 1990-luvun ensimmäisinä vuosina. Länsi oli juuri voittanut kylmän sodan ja Kreikan pohjoiset naapurit (Albania, Jugoslavia, Bulgaria ja Romania) olivat lyödyn itäblokin vaikutuspiirissä. Kreikan hallitsevalle luokalle tämä oli valtava tilaisuus – Ateenasta saattoi tulla balkanilaisnaapureidemme ryöstön keskipiste.

1990-luvulla Kreikan hallitseva luokka ”keksi” pankit. Uusia pankkeja perustettiin. Ulkomaisia pankkeja ostettiin ja haaraosastoja perustettiin miltei jokaiseen Balkanin suureen kaupunkiin. Yhdestä rikkaimmista laivanvarustajista, edesmenneestä Yiannis Latsisista, tuli miltei hetkessä pankkiiri. Hänen pankkinsa, Eurobank, on nyt yksi alueen suurimmista. Hallitsevalle luokalla aika oli juhlan – etenkin vuoden 2002 jälkeen, jolloin Kreikka liittyi euroalueeseen. Kreikan talous oli kasvussa – kasvuluvut olivat kaksi tai kolme kertaa korkeampia kuin Italian tai Saksan. Rahaa virtasi kaikkialta maailmasta investoitavaksi tähän pieneen ihmetalouteen.

Kupla puhkeaa

Ihme perustui kuitenkin keinottelulle – kupla nojasi paperivoittoihin ja laajenevaan kansainväliseen luottoon. Kreikan nykyinen kriisi on pääasiassa tämän kuplan puhkeamisen tuote. Kreikan pankkijärjestelmän altistuminen USA:n myrkyllisille subprime-asuntolainoille oli kyllä vähäinen – mutta sen altistuminen yhtä myrkylliselle Balkanin ryöväykselle oli valtava. Lokakuussa 2008 Kostas Karamanlisin oikeistohallitus antoi 28 miljardia euroa pankkiireille "turvatakseen” pankkisektorin kansainväliseltä kriisiltä.

Tämä luku on nyt noussut yli 100 miljardiin, lähinnä vakuuksina. Nyt ne saavat lisää 30-40 miljardia – tällä kertaa todellista rahaa, pääomittamiseen. Valtiosta tulee kaikkien Kreikan pankkien suurin osakkeenomistaja. Tavallisesti tämä tarkoittaisi, että valtio myös kontrolloisi pankkeja. Mutta tämä ei ole tulos – pääomittaminen tehdään erityisosakkeilla, jotka eivät myönnä äänioikeutta. Toisin sanoen velkaantunut Kreikan valtio lainaa 30-40 miljardia ja sitten yksinkertaisesti luovuttaa tuon rahan Latsisin suvulle ja muille pankkiireille.

On ilmeistä, miksi hallitseva luokka yrittää niin kovasti vakuuttaa meille, että maksukyvyttömyys ja irtautuminen eurosta olisivat niin tuhoisia. Heille se varmasti olisi tuhoisaa. Kyseessä eivät ole vain miljardit, jotka pankkiirit aikoivat pistää taskuunsa – he ovat satsanneet kaiken Balkanin ryöstöpeliinsä. Heille kysymyksessä on elämä ja kuolema. Ja he ovat valmiita ottamaan jokaisen riskin onnistuakseen.

Kaduilla

Heiltä alkaa kuitenkin puhti loppua. Kyseessä ei ole pelkkä talous. Työväenluokka on kaduilla ja poliittinen järjestelmä on nyt romahduksen partaalla. 12. helmikuuta sadat tuhannet ihmiset saartoivat Plateia Syntagmatosin, parlamentin edessä olevan aukion Ateenassa, protestoidakseen uuttaa EU-sopimusta vastaan. Valtavia väenkokouksia oli samaan aikaan kaikissa Kreikan tärkeimmissä kaupungeissa. Väkijoukko oli valtava – koko Ateenan keskusta oli mielenosoitusta ja sitten taistelukenttää, kun mellakkapoliisi yritti hajottaa väkeä patukoin, kyynelkaasulla, äänipommein ja mielivaltaisin pidätyksin. Kukaan ei tarkkaan tiedä, kuinka moni lähti tuona päivänä kaduille, mutta se oli varmasti yksi suurimmista kokoontumisista lähihistoriassa. Se oli luultavasti suurempi kuin kokoukset 19. ja 20. lokakuuta, kun Georgios Papandreun hallitus kaadettiin.

Sen sijaan että olisivat murskanneet liikkeen, hyökkäykset ovat vahvistaneet työväenluokan vastarintaa. Joukkomielenosoitukset ja kokoontumiset ovat vain yksi osa kuvaa. Niiden takana on lakkoaalto. Meillä on ollut 18 yleislakkoa kahdessa vuodessa, mikä on ennennäkemätöntä Kreikankin mittapuulla. Ne ovat kuitenkin olleet ammattiyhdistysbyrokratian järjestämiä lakkoja, päivän tai kahden, joita on järjestetty työväenluokan paineessa.

Nyt hallitsevaa luokkaa vastassa on joukko jatkuvia lakkoja yksityisellä sektorilla ja ilmiömäisiä työläisten itsensä järjestämiä lakkoja. Halyvourgian, yhden Kreikan kolmesta suuresta teräsyhtiöstä, työläiset ovat olleet lakossa yli 100 päivää. Eleftherotypia, yksi Kreikan suurista sanomalehdistä, ei ole jatkuvan lakon takia ilmestynyt sitten joulukuun 2011. Vielä pahempaa pomoille on, että toimittajat ja työläiset ovat julkaisseet omaa lakkolaislehteä, Ergazomenoi (”Työtätekevät”). Lehti loppuu kioskeista muutamassa tunnissa. Viime numeroa myytiin yli 31 000 kappaletta, mihin lukuun Eleftherotypia ei pystynyt koskaan. Toinen esimerkki on tv-kanava Alter. Sielläkin työntekijät ovat olleet lakossa yli kolme kuukautta. Heillä oli oma ohjelmansa työntekijöiden kontrollissa ja heidän onnistui lähettää sitä viikkoja, uhmaten pomojen yrityksiä sulkea se. Kapinahenki leviää nyt pienemmille työpaikoillekin. Eräs esimerkki on Loukisas, pieni 35 työntekijän yritys Peristerissä, Ateenan esikaupungissa, joka sekin on toistaiseksi jatkuvassa lakossa.

Poliittinen kriisi

Vastarinta on muuttamassa talouskriisin poliittiseksi kriisiksi. Pasok, sosialidemokraattinen puolue, jota johtavat Georgios Papandreu ja Evangelos Venizelos (valtiovarainministeri, joka todellisuudessa johtaa nykyistä Loukas Papademosin hallitusta), on hajoamassa. Viime mielipidetiedusteluissa se saa 8-12 prosentin kannatuksen. Yli 20 Pasokin kansanedustajaa kieltäytyi äänestämästä uuden EU-sopimuksen puolesta helmikuussa ja heidät erotettiin puolueesta välittömästi. Uusi demokratia, Kreikan kokoomus, on nyt kulkemassa nopeasti samaan suuntaan. Teeskenneltyään olevansa EU-sopimusta vastaan Antonis Samaras, oikeistojohtaja, tukee nyt avoimesti hallitusta ja sen rankkoja toimia. Hänkin joutui erottamaan yli 20 kansanedustajistaan heidän kieltäydyttään tukemasta sopimusta. Nyt yksi näistä erotetuista kansanedustajista on ilmoittanut uuden oikeistopuolueen perustamisesta. Kreikan hallitsevat puolueet ovat valtavassa kriisissä, joka muistuttaa Italian 1990-luvun alun  ”Tangentopoli”-skandaalia, joka tuhosi kaksi johtavaa hallituspuoluetta, Bettino Craxin sosialistipuolueen ja Giulio Andreottin kristillisdemokraatit.

Vasemmisto on kasvamassa Kreikassa nopeasti. Mielipidetiedustelujen mukaan Pasokista vasemmalle olevat puolueet saisivat yli 40 prosentin kannatuksen, jos vaalit pidettäisiin nyt. Italiassakin vasemmisto oli hyvin voimakas 90-luvulla. Työläisillä oli suuri tilaisuus, mutta valitettavasti vasemmiston johtajat pilasivat sen: kriisin jälkeen vallassa olivat Silvio Berlusconi, Pohjoisen liiton Bossi ja entinen fasisti Fini. Ei ole epäilystäkään, etteikö Kreikan hallitseva luokka juonittelisi samanlaisia.

Historia ei kuitenkaan toista itseään sokeasti. ”Ihmiset tekevät itse historiaansa,” kirjoitti Karl Marx, ”mutta he eivät tee sitä mielensä mukaan, he eivät tee sitä omavalintaisissa, vaan välittömästi olemassaolevissa, annetuissa ja perinnöksi jääneissä olosuhteissa.” Kukaan ei voi ennustaa, mikä on tulos sodasta, joka on puhjennut työläisten ja hallitsevan luokan välille Kreikassa. Yksi asia on kuitenkin varma. Halyvourgia, Eleftherotypia, Alter-TV:n, Loukisasin työntekijät ja sadat tuhannet muut ihmiset, jotka taistelivat poliisin kanssa 12. helmikuuta, eivät helposti peräänny.