MIELENOSOITUS LAKKO-OIKEUDEN PUOLESTA JA ELINTARVIKETYÖLÄISTEN TUEKSI Keskiviikkona 19.5.2010 klo 17.00, Hakaniemen tori, Helsinki
Mielenosoitus lähtee Hakaniemen torilta ja koukkaa työministeriön kautta Elinkeinoelämän keskusliiton eteen. Toivomme kaikkien alojen ammattiosastoja ja kaikkia työläisiä mukaan osoittamaan mieltään.
Suomen elintarviketyöläisten (SEL) lakkorintama pysyi ensimmäisessä lakkoaallossa yhtenäisenä työnantajien härskeistä painostus- ja valehteluyrityksistä huolimatta. Kun lakonmurtaminen ei onnistunut painostuksella pyritään kesäsijaisia saamaan rikkureiksi siirtämällä lakkoa. Vaikka lakko ei ole nyt päällä on tärkeää, että näytämme mitä mieltä olemme painostustoiminnasta laillisia lakkoja vastaan.
1. Maailman talouskriisi jatkuu. Rahoitusjärjestelmään on syötetty valtavia määriä rahaa yrityksenä saada maailmantalous jälleen tasapainoon – 14 biljoonaa dollaria pelastuspaketteihin Yhdysvalloissa, Britanniassa ja euroalueella, 1,4 biljoonaa dollaria uusina pankkilainoina Kiinassa viime vuonna. On silti yhä avoinna, ovatko nämä ponnistukset riittäviä tuottamaan kestävää kasvua. Kehittyneiden maiden talouskasvu pysyy verkkaisena samalla, kun työttömyys jatkaa lisääntymistään. Pelätään, että on kehittymässä uusirahoituskupla, joka keskittyisi nyt Kiinaan. Tämä kriisi on vakavin sitten 30-luvun laman, ja sen taipumus pitkittyä osoittaa kriisin luonteen kumpuavan kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän luonteesta.
27. maaliskuuta 2010, klo 10-18, Sosiaalikeskus Satama (Kyläsaarenkatu 11, Hki)
Ohjelma:
klo 10.00-11.00 Työelämä/kuolema – hukassa oleva solidaarisuus Markus Heikkinen (työläisaktivisti, vas), Matti Mamia (JHL:n luottamusmies)
klo 11.15-12.15 Miehitys ja vastarinta – Afganistan, Palestiina Kare Pohjavirta (AKYS), luottamusmies ja kansalaisaktivisti Reko Ravela, Matias Fredriksson (SL)
klo 12.30-13.30 Mitä on rasismin vastainen toiminta? Marko Korvela (Tiedonantajan toimittaja), Markus Marin (SL), Kaisu Suopankki (Vasemmistonuoret)
Ekonomistit, niin vasemmistolaiset kuin oikeistolaisetkin, puolustavat Keynesiä vastauksena kriisiin. Koska hänen teoriansa eivät juuri muuta kapitalismin perusotetta, eikö vasemmistolaisten olisi aika myöntää hänen heikkoutensa?
”Kaikki ovat suuren taloustieteilijän pauloissa nyt.” Näin kirjoitti Financial Times John Maynard Keynesistä. Ja siltähän se näyttää. Samaa viestiä toistavat USA:n valtiovarainministeri Hank Paulson ja Yhdysvaltain keskuspankin Ben Bernanke yhtäällä ja vasemmistolaiset, kuten Larry Elliot ja Graham Turner toisaalla. Heidän mukaansa Keynes osoitti 30-luvulla, kuinka estää kriisit, ja hänen menetelmänsä voivat toimia nyt.
Viestissä on kuitenkin yksi suuri vika. Keynes ei osoittanut, kuinka 30-luvulla oltaisiin estetty kriisi. Hän kyllä hyökkäsi säälimättä niitä vastaan, joiden mielestä kriisit voitiin ratkaista työläisten elintasoa alentamalla, ja että kriisi kuitenkin oli hintansa väärti, että markkinajärjestelmän pysyi liikkeellä.
Huomasitteko, kuinka vaikea oli löytää ihmisiä, jotka olisivat tunteneet sympatiaa Finnairin lentäjien lakkoa kohtaan? Lentäjät olivat kuulemma ylipalkattuja, itsekkäitä ja vaaransivat yhtiön tulevaisuuden ja muiden työpaikat. Työnantaja sai vapaan kentän esittää, kuinka järkyttynyt ja pahoillaan se oli siitä, ettei sen ehtoihin suostuttu. Ja kahvipöytäkeskusteluissa hyväosaisten lakkoa päiviteltiin.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL tekee historiaa perjantaina 11.9 järjestämällä työnseisauksen valtio-omisteisten Destian, Rasconen, Labtiumin ja Finavian kaikissa toimipisteissä. Lakko koskettaa noin 2000 jhl:n jäsentä, jotka työskentelevät eri puolilla Suomea ja se koskettaa kaikkia näiden yhtiöiden toimintoja poislukien lossiliikenne ja tietyt Finavian tehtävät lentokentillä.
Liki 600 palestiinalaista on kuollut ja tuhansia loukkaantunut Israelin raaassa hyökkäyksessä Gazan kaistaleelle. Helsingissä järjestetään keskiviikkona mielenosoitus jossa vaaditaan loppua Israelin veriselle sodalle. Se on aiheuttanut jo aivan liian paljon kärsimystä Palestiinalaisille.
Kokoontuminen keskiviikkona 7. tammikuuta klo 17 Kiasman edestä, Postitalolla.
Mielenosoituksen reitin on tarkoitus kulkea Euroopan komission Suomen-edustustolle, Pohjoisesplanadi 31.
Protesti vastustaa jyrkästi EU:n puheenjohtajamaa Tshekin lausuntoa, että kyseessä oli Israelin puolustussota.
Järjestää Palestiina solidaarisuusryhmä, johon kuuluu useita eri kansalaisjärjestöjä.
Palestiinalainen demokratia-aktivisti Mustafa Barghouti tyrmää Israelin argumentit itsepuolustuksellisesta sodasta Hamasia vastaan tuoreessa kirjoituksessaan. Julkaisemme أَحْمَر كَوْكَب -blogin kääntämän artikkelin.
Israel on käynnistänyt raakalaismaisen hyökkäyksen Gazan kaistalle ja surmannut yli 200 ihmistä, mukaan lukien joukoittain naisia ja lapsia. Noin 750 ihmistä on haavoittunut. Israelin F16-hävittäjäkoneet iskivät 11:30 lauantaiaamuna asuinalueille ja hallituksen rakennuksiin eri puolilla Gazan kaistaa. Palestiinalaiset pelkäävät, että kyseessä on avajaislaukaus täysimittaiselle hyökkäykselle Gazan kaistalle.
Ruoan hinta on kohonnut viime aikoina kaikkialla maailmassa niin, että jo noin 800 miljoonaa kärsii nälästä. Hinnannousut ovat saaneet aikaan ruokamellakoita ja lakkoja eri puolilla maailmaa. Egyptissä leipämielenosoitukset ruokkivat keväällä 2008 laajenevaa lakkoaaltoa. Haitissa joutui pääministeri eroamaan.